Piirijohtaja Mika Lehtinen: tulkaa meille mukaan

13.5.2022

Uudet mahdollisuudet ja tiet lähtevät usein avautumaan elämässä sen tiedostamisesta, että on käytettävissä johonkin, mihin tarvitaan. Näin kävi Mika Lehtiselle, kun hän teologian maisteriopintojensa loppuvaiheessa sai kuulla Pohjois-Karjalan piirijohtajan sijaisuudesta. Gerson Mgaya oli saanut kaksi vuotta toimivapaata tästä tehtävästään aloittaessaan lähetystyön toisessa kotimaassaan Tansaniassa. Piirin toiminta oli jatkunut hänen lähtönsä jälkeen puoli vuotta vapaaehtoisten vastuunkantajien ja toimistotyöntekijä Tuija Ardayn voimin. Lehtisen lupaus olla käytettävissä johti siihen, että piirihallitus kutsui hänet hoitamaan sijaisuutta 1.6.2022 alkaen.

Mika Lehtinen siunataan piirijohtajan tehtävään. Kuva: Mika Järvinen
Lähetystyöntekijä Gerson Mgaya (oikealla) siirsi huolenpidon piiristä Mika Lehtisen vastuulle. Kuva: Mika Järvinen

 

Mika Lehtisen tehtäväänsiunaaminen. Kuva: Mika Järvinen
Lähetysjohtaja Daniel Nummela (kuvassa oikealla) siunasi Mika Lehtisen piirijohtajan tehtävään Leipäsunnuntaissa Joensuun seurakuntakeskuksessa 1.5.2022. Hänen vierellään on piirihallituksen varapuheenjohtaja Veikko Kettunen ja taustalla tilaisuuden musiikista vastannut Jarmo Pippola. Kuva: Mika Järvinen

Mika Lehtinen ja hänen vaimonsa Tania ovat tulleet Kansanlähetyksen työyhteyteen vuonna 2008, jolloin perhe lähetettiin lähetystyöhön Etiopiaan. Suomeen he palasivat vuonna 2019.− Voisi ajatella, että tässä on ollut johdatusta. Perheellämme ei ole ollut aiemmin mitään yhteyttä Pohjois-Karjalaan. Muutimme tänne, koska aikomukseni oli aloittaa teologian opinnot Joensuussa. Minulla ei ollut vielä opiskelupaikkaa, kun ostimme talon ja pääsin sitten ensiyrittämällä sisään Itä-Suomen yliopistoon. Helluntaina minut vihitään papiksi Pohjois-Karjalan Ev.lut. Kansanlähetyksen piirijohtajan tehtävään, Mika Lehtinen kertoo.

Etiopian vuosien kokemusten rikastuttamana Lehtisestä tuntuu hyvältä, että hän saa sijaistaa afrikkalaistaustaista piirijohtajaa.  Kiertokulku lämmittää ajatuksena senkin puolesta, että Gerson Mgaya toimii nyt Afrikassa lähetystyössä.

− Oli tosi kiva, kun Gerson oli täällä piirijohtajana. Arvostan häntä ja sitä tuttuutta, joka hänessä on ja joka kumpuaa siitä kulttuurista.

Kyllä täällä juodaan niin paljon kahvia

Opintojensa ohessa Mika Lehtinen on hoitanut viime aikoina Kansanlähetyksen kummilapsiprojektia. Kun hän kävi kevättalvella kolmen vuoden tauon jälkeen Etiopiassa, lämmin tunne valtasi hänen mielensä.
− Rakastan etiopialaisten välittömyyttä ja sitä, että asiat ovat pysyneet samanlaisina. Se ilmenee monenlaisissa tilanteissa. Olin matkalla Kansanlähetyksen Etiopian aluekoordinaattorin Lauri Palmun kanssa. Hän totesi eräänä päivänä, että kyllä täällä juodaan niin paljon kahvia. Hän on siellä viettänyt lähetyslapsena lapsuutensa ja nuoruutensa. Se on toinen kotimaa. Parasta kuitenkin, mitä meidän perheemme on Afrikasta saanut, on adoptiotyttäremme.

Niin kuin monilla lähettiperheillä, myös Lehtisillä lapset joutuivat rakentamaan elämänsä alusta ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Mika Lehtinen toteaa, että sopeutuminen Suomeen ja uusiin kuvioihin oli edessä joka tapauksessa. Nyt kun perhe on asunut täällä kolme vuotta, vaikuttaa siltä, että kaikki ovat solahtaneet hyvin pohjoiskarjalaiseen elämänmenoon. − Lapset viihtyvät hyvin, he ovat saaneet ystäviä ja meillä on kiva koti. Myös Tania on tyytyväinen. Vaikka sairaanhoitajille ei kauheasti ole valinnan varaa työpaikkojen suhteen, hänellä on vakituinen työ hoivakodissa. Ainoa haasteemme on, että sukulaiset asuvat aika kaukana. Minun vanhempani asuvat Lahdessa ja Tanian lapsuudenperhe Ranskassa. Pitkistä välimatkoista huolimatta ajattelemme, että tämä on meidän paikkamme tällä hetkellä.

Arkikeskeisistä lähtökohdista

Pappeus on tuoreen teologian maisterin mielestä luonteva askel, johon lähetystyön vuodet ovat häntä valmistaneet. Lehtinen haluaa olla uskollinen omalle kutsulleen. Miehen lähtökohta on arkikeskeinen. Hän tiedostaa, että työt odottavat ja hän on valmis tekemään sen, mitä eteen tulee.

− Tietenkin on paineita, mutta kuten lähetystyössäkin, minulla on selkeä tehtävä ja pyrin tekemään sen mahdollisimman hyvin. Suuressa mittakaavassa lopputulos on kuitenkin Jumalan kädessä ja hänen kunniakseen.

Vaikuttaa siltä, että Lehtinen on miettinyt itselleen selväksi, mihin hän uudessa tehtävässään pyrkii. Hän tiivistää tavoitteensa kolmeen seikkaan.
− Ajatukseni on, että me tämän alueen ihmiset voisimme yhdessä muodostaa tämän kansanlähetyspiirin. Toiveeni on, että meidät tunnettaisiin Kristus-keskeisyydestä, siitä, että turvaudumme Jeesukseen pelastajana. Toiseksi toivoisin, että ottaisimme lämmöllä huomioon lähimmäisemme sekä ympäristössämme että omassa toiminnassamme. Rukoukseni on, että yhdessä pyrkisimme siihen, että nämä toteutuisivat.

Yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä

Totta kai piirin työssä haasteitakin on, myöntää Lehtinen, kuten esimerkiksi talous. Piirin vahvuudet ovat kuitenkin merkityksellisemmät, ja niistä hän mainitsee erityisesti sitoutuneet ystävät ja hyvät yhteydet seurakuntiin. − Piirin kokoustiloihin mahtuu kaksikymmentä henkeä, muu toiminta järjestetään seurakunnan antamissa tiloissa. Joitain tapahtumia pidetään yhdessä, kuten syys- ja talvipäiviä eri seurakunnissa, Lehtinen toteaa ja kiittelee muun muassa seurakuntaneuvos Heimo Karhapään merkitystä yhteistyökuvioissa.

Tulevaisuuden suhteen Lehtisen ajatuksena on ensimmäiseksi miettiä perustoiminnot ja niiden kehitysmahdollisuudet. Näitä ovat raamattupiirit, seurakuntatapahtumat, leipäsunnuntai, nuorten 3 kohtaamista ja Donkkis Big Night -toiminta.
− Leipäsunnuntai on meidän päätapahtumamme, joka toistuu vuoroviikoin.  Olisi hienoa, jos konsepti voisi muodostua enemmän yhteisötyyppiseksi ja tavoittavaksi. Kokonaisuutta voisimme miettiä myös siltä kannalta, että nuoriakin voisi tulla mukaan.

Hengellisessä työssä voimavarat ovat aina rajalliset. Sen vuoksi Lehtinen on miettinyt, että nuorille suunnattua toimintaa voisi alkaa suunnitella mahdollisten yhteistyökuvioiden kannalta. − Täällä on muitakin toimijoita. Olisi hienoa, jos voisimme löytää yhteistä säveltä.

Tulkaa meille mukaan

Kansanlähetyksen yhtenä pyrkimyksenä on antaa kristityille kokemus siitä, miten ensiarvoista hengellisen hyvinvoinnin kannalta on olla käytettävissä. Lehtinen tietää omasta elämästään, että se antaa syvän merkityksellisyyden kokemuksen ja hän haluaa jakaa myös muille mahdollisuuden kokea samaa.

− Olen kiitollinen siitä, että meidän piirissämme on tosi paljon hyviä opettajia. Uskon, että on myös monia, jotka eivät ole vielä astuneet esiin omien lahjojensa kanssa. Rohkaisen heitä vetämään minua hihasta ja kertomaan omista haaveistaan. Haluan erityisesti rohkaista nuoria ottamaan vastuuta niillä tavoin, mikä itse kullekin on luontevaa ja kiinnostavaa.

Mika Lehtinen pyytää rukoilemaan herätystä Pohjois-Karjalaan. − Pyydän meidän puolestamme esirukousta, että saisimme sellaista toimintaa, joka saa aikaan innostusta, mutta ennen kaikkea halua kääntyä Jeesuksen puoleen. Miten hienoa olisi, jos sana lähtisi kiirimään, että tulkaa meille mukaan.

Teksti: Anne Lepikko

Kuvat:
Artikkelikuva: Tanja Eskelinen
Kuvat tehtäväänsiunaamistilaisuudesta: Mika Järvinen

 

 

 

Tue Mika Lehtisen työtä

Voit tukea Mikan työtä oheisen painikkeen kautta. Kertalahjoituksessa tilisiirrolla voit käyttää jotain seuraavista Kansanlähetyksen lahjoitustileistä:
NORDEA: FI83 2070 1800 0283 25
OP: FI14 5043 1920 0034 52
DANSKE BANK:
FI 83 8000 1501 5451 08
viitteellä 22059 (Mika Lehtinen). Kiitos tuestasi!
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This