Kia ja Markus Syrjätie siunattiin loppiaisena Kansanlähetysopiston lähetystyöntekijöiksi. Nelihenkinen perhe suuntaa tänä vuonna evankeliumin työhön Japaniin.
– Se on lähetyskäsky, ei ehdotus tai suositus, Markus Syrjätie sanoo hymähtäen.
– Se koskee kaikkia, ja jokainen voi löytää oman roolinsa lähetystehtävässä. Yhden tie on pitempi kuin toisen. Minun prosessini on kestänyt yli viisitoista vuotta.
Kaikki lähti näennäisesti sattumusten summana. Markus asui lähetyslapsena Englannissa 4 1/2 vuotta, mutta nuoruutensa hän vietti Ruotsissa. Siellä hän oli mukana seurakunnan kasvuryhmässä, jossa harrastettiin hengellisiä pantomiimeja. Nuoret rukoilivat, että Jumala lähettäisi heidät jonnekin evankeliumin työhön. Sitten alkoi tapahtua.
– Eräässä nuorten kesätapahtumassa yksi porukastamme jutteli perhetutuksi luulemansa henkilön kanssa. Hän kertoi tälle ryhmästämme ja siitä, että kerromme evankeliumia pantomiimin keinoin. Jossain vaiheessa keskustelua ryhmäläisemme huomasi, että henkilö, jolle hän puhui, ei ollutkaan hänen perhetuttunsa, vaan lähetystyöntekijä Jorma Pihkala.
Pihkala toimi siihen aikaan lähetystyössä Japanissa, ja kuultuaan nuorten näytelmäryhmästä hän keksi sille käyttöä lähetyskentällä. Pian nuoret olivat evankelioimismatkalla Japanissa.
Nähtyään paikan päällä japanilaisten arkea ja lähetystyön tarvetta Markus ymmärsi, että lähetystyö voisi todella olla tekemisen arvoista. Siitä alkaen hän päätti tehdä sellaisia elämänvalintoja, jotka pitäisivät ovet auki lähetystyöhön lähtemiseen.
Hän pääsi Kansanlähetysopiston teologialinjan jälkeen Åbo Akademihin opiskelemaan teologiaa vuonna 2008.
– Lähdin opiskelemaan teologiaa sillä periaatteella, että menisinpä mihin hyvänsä, pappeja varmasti tarvitaan. Opiskeluvuosina kannoin vastuuta Opiskelija- ja koululaislähetyksen toiminnassa. Siellä tutustuimme Kian kanssa, ja opiskelujen loppupuolella aloimme seurustella.
Lyhyemmän kaavan mukaan
Kia on Markuksen tavoin kolmannen kulttuurin lapsi. Hän on asunut isänsä työn vuoksi lapsena sekä Ruotsissa että Saksassa, ja ulkomaanvuodet jättivät kaipuun muuttaa ulkomaille aikuisenakin. Hän keskittyi yliopistossa kansainvälisyyttä tukeviin oppiaineisiin, kuten yleiseen historiaan, kehitysmaatutkimukseen ja EU-opintoihin.
Kia ja Markus olivat opiskeluaikoina samassa kaveripiirissä, jolla oli muun muassa tapana käydä jumalanpalvelusten jälkeen yhdessä syömässä. Joulun alla 2013 Kia ja Markus päätyivät syömään kahdestaan, ja silloin Markus kysyi Kialta tärkeän kysymyksen: mitä ajattelet lähetystyöstä?
– En ole oikeastaan ajatellut asiaa, mutta kuulostaa hyvältä, oli Kian vastaus.
Kia Syrjätie on uskovan perheen lapsena aina tiennyt lähetystyöstä, mutta hän ei ollut paljoa ajatellut omaa paikkaansa Jumalan lähetyksessä. Markuksen kysymys herätti nopean ajatusprosessin.
– Ymmärsin, että valmiuteni asua ulkomailla, osaamiseni ja uskoni voisivat olla tukemassa lähetystyön tekemistä. Jo muutaman kuukauden jälkeen minun oli vaikea kuvitella tähtääväni mihinkään muuhun.
Yliopistotutkintonsa valmistuttua Kia aloitti sosionomi-diakoniatyön koulutuksen saadakseen seurakuntatyöntekijän valmiuksia lähetystehtävään.
Kirkossa kuulutettu
Voisi sanoa, että Kialla ja Markuksella oli vuonna 2015 teemahäät. Häissä soi Ylitse kaikkien rajojen, ja vihkipappi Pyry Winter viittasi saarnassaan moneen otteeseen nuoren parin lähetyskutsuun. Sillä tavoin sekin tuli ikään kuin kirkossa kuulutetuksi.
Pian häiden jälkeen Syrjätiet lähtivät matkalle Japaniin tapaamaan ystäviään Arni ja Eeva Hukaria. Japanin matkalla he tapasivat useita lähettejä ja näkivät heidän työtään seurakunnissa. Vaikka kyseessä oli ensisijaisesti turistireissu, sen aikana ulkoinen kutsu Japaniin vahvistui merkittävästi.
– Muistan, että silloinen Japanin kentän johtaja Daniel Nummela näytti kalenterista, milloin meidän olisi hyvä jo olla siellä. Emme ihan ehtineet tähän aikatauluun, mutta parempi vähän myöhässä kuin ei milloinkaan.
Kohti auringon nousun maata
Syrjätiet ovat suuntaamassa Japaniin Kobeen loppukesästä 2020. Aluksi he opiskelevat kaksi vuotta kielikoulussa, sillä ovi maan monimutkaiseen kulttuuriin avautuu kielitaidon myötä. Vaikka Japanin kieli ja kulttuuri mielletään länsimaalaisille vaikeiksi sisäistää, eräs japanilainen seurakuntalainen totesi Syrjäteille rohkaisevasti, että kielen vaikeus voi olla myös vahvuus. Kun lähetit opettavat Raamattua, he joutuvat puhumaan yksinkertaisesti. Silloin sanoma ei ainakaan huku kielen koreuksien alle, ja tavallinenkin japanilainen voi ymmärtää, mistä evankeliumissa on kyse.
Kielikoulu valmistaa Syrjäteitä seurakuntatyöhön. Länsi-Japanin luterilaisella kirkolla on enemmän seurakuntia kuin työntekijöitä, ja siksi se tarvitsee myös lähetystyöntekijöiden panosta.
– Menemme ensisijaisesti vastaamaan seurakunnan tarpeisiin, mutta tietenkin olemme ehtineet haaveilla tavoittavasta työstä. Opiskelija- ja koululaislähetyksen toiminnassa meihin tarttui kipinä työskennellä opiskelijoiden parissa, mikäli sellaiseen on Japanissa mahdollisuuksia. Aika näyttää, avaako Jumala sen oven vai laskeeko hän muita asioita sydämelle, kun pääsemme paikan päälle.
Teksti: Anne Lepikko
Kuva: Philippe Gueissaz
