Lepikko Anne, viestintäkoordinaattori

Lähetystyö on ollut sydäntäni lähellä nuoresta tytöstä lähtien. Lähetyskutsuni toteutuu Kansanlähetyksen keskustoimistossa Ryttylässä viestinnän tehtävissä.

Kansanlähetyksen viestinnän ja työni tavoitteena on, että Raamattu tulisi rakkaaksi ja evankeliumi kerrotuksi kaikille ihmisille ja kansoille.

Viestintä on tärkeä osa työtä, kun rakennetaan hengellistä kotia, jossa uskovat voivat kasvaa kristittynä. Julkaisen opetuksia, kertomuksia työalueilta ja uutisia kotisivuilla, sosiaalisessa mediassa ja tuotan materiaalia esitteisiin ja raportteihin. Ne kertovat evankeliumin työstä ja rohkaisevat ja varustavat kristittyjä palvelemaan omilla lahjoillaan lähipiirissä ja maailmanlaajuisesti oman kutusumuksensa mukaan.

Tietoisuutta lisäämällä vaikutan erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten, kuten vainottujen kristittyjen tilanteeseen. Tuon hyvän sanoman Jumalan rakkaudesta jokaista ihmistä kohtaan tähän aikaan mahdollisimman selkeästi ja kirkkaasti viestinnän eri kanavilla.

Tule mukaan tukemaan työtäni taloudellisesti ja rukouksin.

Viestintäkoordinaattori Anne Lepikko tarvitsee esirukoilijoita ja kuukausilahjoittajia, jotka mahdollistavat hänen työnsä. Olisitko Sinä yksi heistä? Voit liittyän hänen lähettäjätiimiinsä, tukea hänen työtään kertalahjoituksella tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi täyttämällä valitsemasi lomakkeen tämän sivun alalaidassa. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 32201

 

 

 

 

 

 

Tilaa Anne Lepikon uutiskirje

Tule mukaan Annen työhön kuukausilahjoittajana

Anna kertalahja Annen työlle

Voit tukea Annen työtä Kansanlähetyksessä kertalahjoituksella tästä painikkeesta. Kertalahjoituksessa suoraan pankkiin tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08. Anne Lepikon viite on 32201.
Kuukausilahjoittajaksi voit ryhtyä tämän painikkeen alapuolelta.
Kiitos tuestasi!

Lahjoita

Share This