Jeesus tuo turvan – keräys maahanmuuttajatyölle

“Uskon, että kaikella kärsimykselläni on ollut tarkoitus: se on vienyt minut Jeesuksen syliin. Minua ympäröivät iankaikkiset käsivarret. Olen turvassa.”

Pakolaisnainen Saksassa


“Kaikki elämässäni on muuttunut. Kotimaassani asuin samassa kaupungissa kuin vanhempani, mutta en käynyt heidän luonaan edes joka vuosi. Kun käännyin kristityksi, aloin välittää heistä. Aikaisemmin en pystynyt rakastamaan ketään, vaan ainoastaan ajattelin, kuinka voisin satuttaa ihmisiä. Nyt haluan rakastaa.”

Pakolaismies Ateenassa

 

Maahanmuuttaja ja pakolainen kaipaa turvaa ja toivoa. Hän tarvitsee rinnallakulkijaa rikkoutuneen elämänsä uudelleenrakentamiseen.

Todellinen pelastus Jeesuksen sovitustyön tähden on monille maahanmuuttajille ja pakolaisille vieras. Euroopassa he saavat kuulla evankeliumin vapauttavan sanoman.

Kansanlähetys tekee työtä maahanmuuttajien ja pakolaisten parissa erityisesti Saksassa, Kreikassa ja Suomessa. Työ on vierellä kulkemista, luottamuksen rakentamista, Raamatun ja kristinuskon perusteiden opettamista sekä koulutus- ja käännöstyötä. Työntekijämme kohtaavat maahanmuuttajia heidän omalla äidinkielellään.

  • Kreikkaan pakolaistyöhön on vuoden 2021 aikana lähdössä kolme työntekijää. He tulevat työskentelemään erityisesti persiankielisten pakolaisten kanssa. 
  • Saksassa neljä työntekijäämme toimii turkinkielisten maahanmuuttajien parissa.
  • Teemme yhteistyössä satelliittitelevisio SAT-7:n kanssa kristillisiä ohjelmia arabian, farsin ja turkin kielellä. Neljä työntekijäämme toimii SAT-7:n palveluksessa Kyprokselta käsin. Monet pakolaiset ovat kotiseudullaan, matkansa varrella, pakolaisleireillä tai tulomaassaan saaneet tukea SAT-7:n ohjelmista.
  • Suomessa teemme työtä Etu- ja Keski-Aasiasta tulleiden pakolaisten parissa.
Pienikin lahjoitus on tärkeä

Rukouksiesi ja taloudellisen tukesi avulla voimme yhdessä sytyttää näihin lähimmäisiimme toivon uudesta alusta.

Jeesus tuo turvan -keräyksemme pakolaisten ja maahanmuuttajien hyväksi kestää maaliskuun loppuun saakka. Sunnuntaina 21.2.2021 on Kansanlähetyksen kolehtipyhä ja jumalanpalvelusten striimeissä kehotetaan osallistumaan tähän keräykseemme.

Voit lahjoittaa tämän sivun alaosassa olevalla lahjoituspainikkeella tai vaihtoehtoisesti pankissasi viitteellä 70315 tilille:

Nordea: FI83 2070 1800 0283 25,
OP: FI14 5043 1920 0034 52 tai
Danske Bank: FI 83 8000 1501 5451 08.

Voit lahjoittaa myös:

  • soittamalla 0600 180 10 (hinta 10,01 € + pvm/mpm) tai 0600 190 90 (hinta 20,45 € + pvm/mpm)
  • MobilePayllä, 37850, kommenttikenttään: maahanmuuttajatyö.

Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Kuva: SAT-7

Lahjoita Jeesus tuo turvan -keräykseen

Kerro kanssamme Jumalan rakkaudesta maahanmuuttajille. Tästä painikkeesta pääset lahjoittamaan nettipankkisi kautta. Lahjoituksesi ohjautuu Kansanlähetykselle Checkout Finland Oy:n kautta. Lämmin kiitos sinulle.

Lahjoita

Share This