Sokeat saavat näkönsä – Samuel Boran tarina

18.10.2019

Satakunnan Kansanlähetyksen 50-vuotisjuhlan 19.10.2019 ulkomaisena vieraana on silmälääkäri Samuel Bora.
Hänen elämäntarinansa on kerrottu Vie Sanoma -lehdessä lokakuussa 2012:

Nuoren etiopialaispojan Samuel Boran elämä oli vaakalaudalla 1990 luvun vaihteessa. Tutustuminen Aki ja Pirkko Tuppuraiseen toi pojan elämään vakautta. Nyt, yli 20 vuoden jälkeen, Samuel on yksi Etiopian taitavimmista silmälääkäreistä. Lukemattomat sokeat ovat saaneet näkönsä hänen työnsä tuloksena.

Elettiin kevättä 1990. Kansanlähetyksen lähetystyöntekijät Aki ja Pirkko Tuppurainen olivat juuri muuttaneet Länsi-Etiopiassa sijaitsevaan Dembi Dolloon. He kertoivat siellä etiopialaisille ilosanomaa Jeesuksesta ja auttoivat käytännön töissä. Aki piti kunnossa Airan sairaalaa ja Pirkko toimi sairaalassa hoitajana ja apuhoitajaksi opiskelevien opettajana.

Eräänä päivänä Tuppuraisten kotiovelle ilmestyi etiopialaispoika Samuel Bora amerikkalaisen opettajansa kanssa. Samuel oli käynyt kirkon koulua Airassa. Hän oli köyhän maanviljelijäperheen ainoa poika, ja nyt isä tahtoi hänet takaisin kotimajaan peltoja viljelemään. Rahaa koulumaksuihin ei perheellä enää ollut. Opettajan mielestä lahjakkaan pojan olisi pitänyt saada opiskella. Niinpä hän tuli Samuelin kanssa kysymään apua Tuppuraisilta.

 

SINISEEN T-paitaan ja shortseihin pukeutunut Samuel katseli Tuppuraisia toiveikkaana. Eikä turhaan. Suomalaisperhe otti hänet apupojaksi. Se tarkoitti sitä, että Samuel auttoi koulupäivien jälkeen ja lauantaisin Tuppuraisia tekemällä pieniä pihatöitä. Hän sai työstä palkkaa, jolla hän pystyi kustantamaan koulunkäyntinsä ja ostamaan jotain tarpeellista.

Ensimmäinen palkka, 7,35 birriä, mykisti Samuelin. Hänellä ei ollut koskaan ollut niin paljon rahaa kädessään. Summalla olisi saanut seitsemän saippuaa tai sillä olisi voinut maksaa neljäsosan kumitossujen hinnasta. Samuel juoksi lähimpään kahvilaan ja osti teetä ja leipää juhlistaakseen suurta päivää.

Samuelista ja Tuppuraisen perheen pojista, Antista ja Pekasta, tuli nopeasti hyvät ystävät. He pelailivat, kävivät keräämässä perhosia jokilaaksossa ja touhusivat ahkerasti yhdessä. Samuelista kuulivat myös monet Suomessa asuvat Tuppuraisten ystävät. Eräänä postipäivänä Suomesta tuli vaatepaketti, jossa oli hänelle housut, T-paita, pusakka ja kengät. Ne olivat Samuelin elämän ensimmäiset vaihtovaatteet. Uusista kengistään hän oli todella ylpeä.

KEVÄÄLLÄ 1991 ulkomaalaiset jouduttiin evakuoimaan Airasta vallan vaihtumisen yhteydessä puhjenneen sisällissodan tieltä. Se oli Samuelille murheen päivä. Ystävä- ja tukiperhe lähti kotimaahansa. Onneksi hän sai jatkaa koulunkäyntiä. Tuppuraiset lupasivat maksaa edelleen hänen koulumaksunsa.

Aikanaan Samuel kirjoitti ylioppilaaksi. Hänen ylioppilaskirjoitusten kokonaispisteensä olivat 3.8, jotka olivat maan parhaita. Menestymisensä vuoksi hän sai valita opiskelupaikkansa ja päätti opiskella lääkäriksi.

Tuppuraiset jatkoivat hänen opintojensa kustantamista. Nyt summa ei ollut enää aivan pieni, se tuntui jo kukkarossa. Ja tarvitsihan nuori mies muutakin elämiseen. Paketteja lähetettiin, tuli laukku, kello, nahkatakki, mitä milloinkin.

YLI SEITSEMÄN vuotta kestäneet lääketieteen opinnot sujuivat Samuelilta hyvin. Valmistuttuaan hän palasi Airaan. Pian hänet nimitettiin Airan sairaalan johtavaksi lääkäriksi.

Samoihin aikoihin hän tapasi tulevan vaimonsa Talilen. Pariskunta avioitui ja nyt heillä on jo kaksi viehättävää tyttöä, Ruth ja Deborah. Ruthin kummeiksi Samuel ja Talile pyysivät Aki ja Pirkko Tuppuraisen. Tämän Tuppuraiset kokivat suurena kunnianosoituksena.

Yhteys suomalaisiin jatkuu siis pienin nyanssein. Yksi sellainen on, että sekä nuoruudenystävällä Antti Tuppuraisella että Samuelilla on molemmilla Ruth-nimiset tyttäret. Samuel odottaa, että Antti perheineen tulisi pian vierailulle Etiopiaan, jossa hänen vanhempansa, Aki ja Pirkko Tuppurainen ovat yhä lähetystyössä.

AIRAN sairaalassa työskennellessään Samuel huolestui alueella esiintyvistä silmätaudeista. Hän päätti suorittaa erikoistumisopintonsa tältä alalta. Tuppuraiset järjestivät hänelle tukea erikoistumista varten Suomen Liikemiesten Lähetysliitolta. Samuelilla itsellään oli edessä neljän vuoden aherrus. Opiskelujensa yhteydessä hän pääsi joksikin aikaa Nepaliin tutustumaan sikäläisiin silmätauteihin ja niiden hoitomenetelmiin.

Nyt Airan sairaalassa toimii osaava silmälääkäri, Samuel Bora. Hän on ainut harmaakaiheja leikkaava silmälääkäri koko alueella. Niinpä hän kiertää paljon eri klinikoilla ja terveyskeskuksissa silmätiiminsä kanssa, johon kuuluu hänen lisäkseen kolme sairaanhoitajaa ja autonkuljettaja.

Tiimi lähtee matkaan yleensä aikaisin maanantaiaamuna. Perille tultua Samuel tarkastaa potilaat, joita on noin 600–800. Sen jälkeen hän alkaa leikata. Määrät ovat hämmästyttäviä. Esimerkiksi Beghin kaupungissa Samuel tarkasti 750 potilasta, leikkasi heistä 91, joista 60 potilaalta molemmat silmät. Perjantaihin tultaessa sen viikon urakka oli tehty ja tiimi saattoi palata kotiin.

KAIKKI Beghissä leikatut potilaat olivat käytännössä aivan sokeita ennen toimenpidettä. Riemulla ei ollut rajoja, kun monta vuotta sokeana olleet lähtivät näkevinä kotiin! Muuan mies, joka oli ollut lähes kymmenen vuotta täysin sokea, katseli leikkauksen jälkeen häkeltyneenä ympärilleen. Hän ei ollut uskoa silmiään. Miten hänen pieni kotikyläpahasensa oli voinut kasvaa kymmenessä vuodessa kaupungiksi, jossa oli kunnon tie ja sähköt!

Totta kai Samuelista kerrotaan maaseudulla ihmetohtoritarinoita. Lääkäriä itseään nämä tarinat hymyilyttävät. Auttajana hän on nöyrä ja pyyteetön, Jumalan suureen armoon turvaava mies.

Joskus Samuel miettii, miten elämä olisi mennyt, jos amerikkalainen opettaja ei olisi uskonut hänen kykyihinsä ja ohjannut häntä Tuppuraisten kodin ovelle. Jos hän olisi palannut isänsä majaan maata viljelemään. Ehkä sekin olisi ollut hyvää elämää. Mutta niin ei käynyt.

Samuel muistaa hyvin, miten vihaisia hänen vanhempansa olivat ulkomaalaisille, jotka houkuttelivat häntä jatkamaan koulunkäyntiä. Suuttumus on laantunut jo kauan sitten. Vanhemmat ovat nyt onnellisia pojastaan. Samuel on heille, niin kuin lukemattomille muillekin, Jumalan lahja. ¤

Teksti: Tuppurainen/Hyvönen
Kuva: Tuppuraisen albumi

Lue tästä Satakunnan Viikko -lehden artikkeli vierailusta.

Katso tästä tohtori Boran työstä kertova video:

Tuovinen Anne

aluekoordinaattori, Etiopia, Japani, raamatunkäännöstyö, SAT-7, lähetyslentotyö Kenia (MAF), Lähi-itä.

anne.tuovinen@sekl.fi

044 447 7820

Tue työtämme Etiopiassa

Tule mukaan Etiopian työhön rukouksin ja taloudellisesti. Tee kertalahjoitus alla olevan painikkeen kautta tai sivun alareunassa olevin tilitiedoin viitenumerolla 75006. Lisää ajankohtaisia rukousaiheita ja työn kuulumisia saat liittymällä Mirjami Uusitalon tai Marja Karjalaisen lähettäjätiimiin. Samalla voit liittyä kuukausilahjoittajaksi. Kiitos lahjastasi! Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This