Lähetysjohtaja Daniel Nummelan raamattuopetus Kansanlähetyksen vastuunkantajaretriitissä sunnuntaina 31.10.2022.
Ensimmäinen kuninkaiden kirja alkaa toteamuksella siitä, miten Daavid kärsi vanhaksi tultuaan kylmyydestä. Tärkeä muistutus siitä, että kuninkaat ovat aivan tavallisia ihmisiä. Luulen, että meitä on täällä paikalla monta sellaista henkilöä, jotka osaavat kertoa vastaavia kertomuksia siitä, millaisia vaivoja ikä on heille tuonut. Ikääntyminen tuo ihmiselle yhtä lailla viisautta ja elämänymmärrystä kuin myös monenlaista kipua ja vaivaa – yhtä lailla kuninkaalle kuin hänen palvelijalleenkin. Elämä on tietyssä mielessä matka kohti kuolemaa – kuten sanotaan.
Tänään haluan kuitenkin katsoa kanssanne vielä askeleen pidemmälle, nimittäin kuoleman rajan taakse. Kristittyinä elämä ei nimittäin ole meille ennen kaikkea matka kohti kuolemaa, vaan matka kohti taivasta. Puheeni aiheena on ”matkalla taivaaseen”. Teema muodostuu kahdesta sanasta ”matkasta” ja ”taivaasta”. Molemmista riittäisi paljon sanottavaa.
Taivas on päämäärä, jota varten jokainen ihminen on luotu. Meidät on luotu elämään taivaassa yhdessä Jumalan kanssa. Kristitty on ihminen, joka on ymmärtänyt tämän tosiasian ja saanut vastaanottaa sovinnon Jumalan kanssa Jeesuksen ristintyön kautta. Siksi hän on matkalla taivaaseen.
Paavali teroittaa asian tärkeyttä ja kirjoittaa Korintin seurakunnalle: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.” (1. Kor. 15:19)
Paavalin mukaan kristillinen elämä tulee mielekkääksi vain taivastoivoa vasten peilattuna. Hän opettaa, että kristillisen uskon keskeinen toivo on siinä, että kerran aikojen lopulla myös meidät herätetään Kristuksen tavoin kuolleista, niin että saamme käydä taivaan valtakuntaan Jumalan yhteyteen. Ilmestyskirjassa tästä todellisuudesta kirjoitetaan: ”Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:3–4)
Kristityn elämä ei kuitenkaan kiteydy vain tuohon päämäärään ja sinne pääsemiseen, vaan elämä on jo tässä ajassa myös itsessään arvokasta. Meidät on kutsuttu elämään täyttä elämää täällä maan päällä, katse kuitenkin aina taivaan todellisuuteen tähyillen. Me olemme kahden maan kansalaisia, sillä meidän kotimme on nyt täällä, ja sen lisäksi meillä on myös tuleva iankaikkinen koti, johon saamme yhdessä tehdä matkaa.
Tänään haluan pohtia kanssanne kristityn matkaa taivaaseen yhden Daavidin ja yhden Salomonin elämästä tehdyn noston kautta. Nämä kaksi nostoa koskevat kysymystä elämän tärkeistä asioista ja kysymystä oikean opin ja oikean elämän suhteesta toisiinsa.
Mikä on elämässä todella tärkeää?
Ensimmäisen kuningasten kirjan toinen luku alkaa Daavidin ennen kuolemaansa Salomonille antamien neuvojen kertaamisella. Hieman ennen kuolemaansa Daavid totesi samoin kuin Joosua oli todennut aikanaan, että hänen aikansa oli tullut; kuten jokaisen ihmisen aika tulee kerran.
”Minä olen nyt menossa sitä tietä, jota meidän kaikkien on mentävä. Ole sinä luja, ole mies! Muista, mihin Herra, sinun Jumalasi, sinua velvoittaa. Kulje hänen teitään ja noudata hänen säädöksiään ja määräyksiään, hänen lakejaan ja hänen liittonsa ehtoja, jotka ovat Mooseksen laissa. Silloin menestyt kaikessa mitä teet ja kaikkialla minne käännyt, ja silloin toteutuu se, minkä Herra on minusta sanonut: ’Jos poikasi pysyvät oikealla tiellä ja ovat koko sydämestään ja sielustaan vilpittömiä minua kohtaan, Israelin valtaistuimella on aina oleva sinun sukuusi kuuluva mies.’” (1. Kun. 2:2–4)
Jokaisen ihmisen elämällä on Jumalan asettamat rajat, joita emme voi ylittää, niin kuin jo Joosua kirjassaan aiemmin totesi: ”Minun lähtöni hetki on lähellä. Minä olen nyt menossa sitä tietä, jota meidän kaikkien on mentävä…” (Joos. 23:14a) Me emme tiedä elämämme pituutta, mutta vanhuuden syvetessä saatamme jossain vaiheessa alkaa aavistella, ettei pitkään ole enää jäljellä.
Tämä on yleensä se aika, kun testamentin tekeminen tulee ajankohtaiseksi. Testamentissahan on oikeastaan kyse siitä, miten ja kenelle me haluamme jättää sen, mitä koemme elämässämme jollain tavalla arvokkaaksi. Siihen liittyy usein tahdon osoittaminen maallisen omaisuutemme jakamisesta, mutta toisinaan myös hengellisen perintömme ylös kirjaaminen ja jälkipolville uskominen.
Daavidin tässä kohtaa pojalleen Salomonille uskoma perintö oli nimenomaan tätä jälkimmäistä lajia, eli siinä oli kyse sen muistuttamisesta, mikä elämässä on todella arvokasta. Daavid neuvoi poikaansa noudattamaan Mooseksen lakia. Hän tiesi kokemuksesta, että lain noudattamisesta seurasi siunaus. Daavid ei neuvonut poikaansa näin kuitenkaan pelkästään tästä syystä, vaan myös sen liiton tähden, jonka Jumala oli solminut Daavidin kanssa. Jumala oli luvannut Daavidille, että kuninkuus pysyisi ikuisesti hänen suvullaan, sillä Messias syntyisi hänen suvustaan. (2. Sam. 7:12–16)
Toisin sanoen Daavid opetti pojalleen saman opetuksen, jonka Jeesus myöhemmin sanoitti: ”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt. 6:31–33)
Tänä aikana, jota me nyt elämme, on monen perusturvallisuus järkkynyt pandemian ja sodan jaloissa. Jumalan lupaus huolenpidosta on kuitenkin tänäänkin voimassa. Siksi meidän ei tänäänkään tarvitse vaipua epätoivoon, vaan saamme etsiä ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen tahtonsa noudattamista.
Daavidin pojalleen antamiin neuvoihin sisältyi kuitenkin myös toinen puoli. Daavid ohjeisti Salomoa, että tämän tuli toteuttaa rangaistukset, jotka Daavid oli jättänyt antamatta. Nämä Daavidin ohjeistukset saattavat vaikuttaa erikoiselta koston hautomiselta vanhuuden päivillä. Kyse oli kuitenkin enemmänkin toteutumattoman oikeuden jäämisestä vaivaamaan Daavidin mieltä.
Oikean opin ja oikean elämän suhteesta
Toinen nosto, jonka haluan tehdä liittyen kristityn matkaan kohti taivasta, nousee Salomonin elämästä ja koskee kristityn elämässä tapahtuvaa pyrkimystä elää kaikessa Jumalan tahdon mukaan.
Ensimmäisen kuningasten kirjan kolmas luku kertoo, että Salomonin vallan vakiinnuttua farao antoi hänelle tyttärensä vaimoksi. Näin Salomosta tuli faraon vävypoika, mikä tietysti omalta osaltaan vahvisti Israelin valtakunnan asemaa. Kaiken kaikkiaan Salomolla oli elämänsä aikana 700 kuninkaallista vaimoa ja 300 sivuvaimoa. (1. Kun. 11:3) Tämä aika oli ainutlaatuista suurvaltavaihetta Israelin historiassa.
Salomon kerrotaan lisäksi rakastaneen Herraa ja noudattaneen Daavidin säädöksiä. Daavidin säädökset tarkoittavat tässä luonnollisesti Mooseksen lain säädöksiä. Salomonin kerrotaan kuitenkin myös uhranneen ja suitsuttaneen uhrikukkuloilla. Kohta antaa selvästi ymmärtää, ettei Salomonin toiminta ollut oikein.
Mooseksen lain mukaan muualla kuin Jerusalemissa uhraaminen ei sinänsä ollut ennen temppeliä ehdottomasti kiellettyä. Tästä kertoo jo sekin, että itse Mooseksen laki sisälsi ohjeet siitä, miten tuli toimia, kun rakennettiin Herralle alttari. 5. Moos. 16:21–22 on kirjoitettu: ”Kun rakennatte Herralle, Jumalallenne, alttarin, älkää pystyttäkö sen viereen asera-paalua älkääkä mitään muutakaan puuta. Älkää myöskään pystyttäkö mitään patsasta, sillä sellaisia Herra vihaa.” Ehdoton käsky uhrata vain Jumalan osoittamassa paikassa koski erityisesti aikaa temppelin valmistumisen jälkeen: ”Vasta sitten kun olette menneet Jordanin yli ja asettuneet maahan, jonka Herra antaa teille perintöosaksi, hän sallii teidän päästä rauhaan ympärillänne olevista vihollisista, ja te saatte asua turvassa. Silloin teidän tulee viedä siihen paikkaan, jonka Herra, Jumalanne, valitsee nimensä asuinsijaksi, ne uhrit, joista olen antanut teille ohjeet: polttouhrinne ja teurasuhrinne, kymmenyksenne ja uhrilahjanne sekä kaikki, minkä valitsette Herralle tuotavaksi lupausuhriksi.” (5. Moos. 12:10–11)
Ongelma, johon Salomonin toiminnassa viitataan, liittyy sen sijaan todennäköisesti uhrikukkuloihin. Jumala oli nimittäin Mooseksen kautta erikseen ja erityisesti kieltänyt israelilaisia uhraamasta samoilla kukkuloilla ja paikoilla, joilla maassa aiemmin asuneet kansat olivat harjoittaneet epäjumalanpalvontaa. (5. Moos. 12:2–6)
Israelilaiset olivat kuitenkin yleisesti käyttäneet näitä samoja paikkoja Jumalalle uhraamiseen. (Vrt. 1. Sam. 7:16 ja Tuom. 3:19; 4. Moos. 33:52) Tämä johti usein siihen, että oikea jumalanpalvelus muuttui epäjumalanpalvelukseksi. Itse asiassa ongelma säilyi jatkuvana myös Jerusalemin temppelin valmistumisen jälkeen. (1. Kun. 18:17–21; 2. Kun. 12:3)
Tämä on mielenkiintoinen tekstijakso, kun ajattelemme omaa elämäämme yhä maallistuneemmaksi käyvässä yhteiskunnassamme sekä erityisesti lähetystyön tilanteita ja sitä, miten suhtaudumme siihen, että kristinuskolle annetaan rohkeasti paikalliset kasvot, mihin liittyy usein eri tavoin paikallisten palvontaperinteiden mukaan tuominen. Raamattu antaa selkeästi ymmärtää, että kristityksi kääntyvän on Jumalan palvonnassa erottauduttava ympäröivästä kulttuurista ja sen palvontamenoista.
Toisaalta on huomattava, että Jumala kuitenkin otti vastaan uhrikukkuloilla suoritetut uhrit, jos ne oli osoitettu uskossa ja luottamuksessa häneen; ja niin hän ilmestyi myös Salomolle Gibeonissa. Gibeon oli merkittävin uhrikukkula, koska siellä sijaitsi Jumalan liiton telttamaja. (1. Aik. 16:39–40)
Jumala ei kuitenkaan vain ilmestynyt Salomonille uhrikukkuloilla vaan esitti hänelle myös ällistyttävän kehotuksen: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.” Aivan kuin Salomolle olisi annettu Aladdinin taikalamppu yhden toiveen kanssa. Myös Salomon kuuluisa vastaus on hyvä ja osoittaa Salomonin mielen laadun. Salomo pyysi ymmärtäväistä sydäntä voidakseen hallita kansaa oikein ja jotta erottaisi hyvän pahasta. Pyyntö oli luonnollisesti Jumalalle mieleen.
Toisin kuin Salomo, me pyydämme Jumalalta usein vääriä asioita. Siksi ihmettelemme, miksi Jumala ei toimi sanansa mukaan ja anna meille pyytämäämme. (Matt. 18:19–20) Jumala ei kuitenkaan ole kuin Aladdinin taikalamppu tai postin pakettiautomaatti, josta oikean numeron paneeliin syöttämällä saa tilaamansa tuotteen hyllyyn aukeavasta luukusta. Jumala kyllä kuulee rukouksemme ja täyttää ne, kunhan ne ovat hänen mielensä mukaisia – Jumalan hyvän tahdon mukaisia. Juuri siksi Salomonin pyyntö oli niin hyvä. Pyysihän hän nimenomaan sitä, että erottaisi, mikä on Jumalan tahto. Niin Jumala täytti hänen pyyntönsä ja antoi hänelle myös kaikkea muuta rikkautta enemmän kuin kenellekään hänen aikalaiselleen. Jumala lupasi Salomonille lisäksi pitkän iän, mikäli hän noudattaisi Jumalan säädöksiä.
Sen korostamiseksi, miten hyvä Salomon oli sydämeltään kuninkuutensa alkuvaiheessa, kerrotaan seuraavaksi vielä tapaus Salomonin suorittamasta tuomiosta (1. Kun. 3:16–28). Salomonin Jumalalle esittämän pyynnön ohella kyseinen tuomio on varmasti yksi kuuluisimmista Salomonin teoista. Kyse oli kahdesta naisesta, jotka väittivät molemmat erästä poikavauvaa omakseen. Salomo onnistui ratkaisemaan tapauksen niin viisaasti, että kautta koko Israelin levisi tieto tästä tuomiosta ja kaikki alkoivat kunnioittaa kuningasta, sillä he näkivät, että Jumala oli antanut hänelle viisauden tuomita ja hallita oikein. Voimme vain ihmetellä Salomonin viisautta ja ottaa häneltä oppia niin, että lisäämme iltarukoukseemme pyynnön siitä, että Jumala antaisi meillekin oikeamielisen sydämen, jotta erottaisimme hyvän pahasta.
Mitä voimme siis oppia Daavidilta ja Salomonilta kristityn matkasta kohti taivasta? Ajattelen, että voimme oppia heidän kauttaan ennen kaikkea sen, että kaikkein tärkeintä tässä elämässä on Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa etsiminen. Siksi Raamatun lukeminen, yhteinen rukous, toistemme tukeminen ja yhteinen ehtoollisen vietto ovat matkalla taivaaseen korvaamattoman tärkeitä asioita. Siksi tahdon rohkaista sinua tänään etsimään itsellesi säännöllisen kristittyjen yhteyden, jossa voit rakentua Jumalan tuntemisessa ja hänen tahtonsa etsimisessä yhdessä toisten kristittyjen kanssa. Näin saamme tehdä yhdessä matkaa kohti taivasta täyttäen Jumalan meille uskoman kutsumuksen evankelioida kansa evankelioimaan kansoja aina maailman ääriin saakka.
