Israel teologian luokkahuoneena jo 50 vuotta sitten

8.11.2019

Kansanlähetysliikkeen alkuvuosina teologiopiskelijat hakivat konkreettisesti ”Raamatun maata” jalkojensa alle. Opiskeluperiodi Raamatun alkuperäismaisemissa kuului osana opiskeluun, vaikka elettiin sodan jälkikuohuissa.

Vain kaksi vuotta Kuuden päivän sodan (vuonna 1967) jälkeen vaihtuivat suomalaisten teologian opiskelijoiden tutut ja turvalliset kotimaisemat Lähi-idän näkymiin. Transit-pakettiauto starttasi keväällä 1969 Jämsästä ja jatkoi aina Israeliin saakka. Poliittisesta kuohunnasta huolimatta opiskeluun haluttiin hakea syvyyttä Raamatun maisemista. Rohkea ja innokas opiskeluperinne jatkui 1970-luvun alkuvuosiin asti.

Israel oli noussut vahvasti nuoren järjestön vastuunkantajien sydämelle jo alusta asti. Liikkeen perustajajäsen Eino J. Honkanen kuvaa aikaa kirjassa Kolme vuotta Kansanlähetystä painokkain sanoin: ”Israelin maa ja kansa ovat Jumalan suunnitelmien polttopisteessä…  Olemme tulleet aikaan, jossa Herra on alkanut toteuttaa lupauksiaan Israelin kohdalla lopullisesti ja rutosti.”

Vuoden 1969 teologisen linjan opiskelijoitaHarri Eronen, Pekka Rantavaara, Sakari Valkama ja Seppo Vänskä
Jämsän lähetyskoulun teologian opiskelijoita vuodelta 1969: Harri Eronen, Pekka Rantavaara, Sakari Valkama ja Seppo Vänskä. Kuva: Vuokko ja Seppo Vänskän albumi

 

Maa oli jo silloin myös maailmanpoliittisessa polttopisteessä. Iltaisin saattoi yhä kuulua ohjusiskujen kuminaa Syyrian ja Jordanian rajoilta. Kuuden päivän sodan jälkeen alkoi Jom Kippur -sota vuonna 1973. Maailmantapahtumia alettiin useammin liittää Raamatun profetioihin.

Vaikka nuoria matkalaisia saattoi sodan läheisyys ajoittain pelottaakin, oma uskonelämä vahvistui Raamatun alkuperäisillä tapahtumapaikoilla. Nuorille jäi vahva tunne, että ollaan aitojen asioiden ytimessä, parhaimmassa luokkahuoneessa. Opettajia löytyi sekä paikan päältä että Suomesta, Kaarlo Syvännöstä Per Wallendorffiin saakka. Matkalaisten käsissä oli Raamatun lisäksi Aapeli Saarisalon karttakirja sekä heprean ja arabian sanakirjat.

Päämajapaikkana toimi Porya Illitin kylä, Gennesaret-järven lähikukkuloilla. Siellä sijaitseva asunto kuului liikkeen työn ystävälle Julia Vesteriselle, joka lainasi kotiaan Kansanlähetyksen käyttöön. Majapaikan sijainti mahdollisti kirjaimellisesti kulkemisen Jeesuksen jalanjäljissä ympäri Galileaa. Transit kuljetti nuoria kuitenkin koko maahan, Hermonvuoren druusikylistä aina etelään Eilatin rannoille saakka poiketen välillä Samariankin kylissä.

Periodi tarjosi vahvan pohjan teologian sisäistämiseen ja omaan ajatteluun.
”Matkan suurimpana antina oli Israelin kartan tutuksi tuleminen. Jeesuksen jalanjäljissä välimatkojen ja paikkakuntien hahmottaminen tuli konkreettiseksi myöhemmässä Raamatun tuntemuksessani”, vuoden 1969 matkalle osallistunut Harri Eronen muistelee.

Harri Erosen albumi
Kaarlo Syväntö (kuvassa keskellä) oli yksi periodin opettajista. Kuva: Harri Erosen albumi

 

Teologian opiskelijat saivat harjoitella myös opetusten ja saarnan pitämistä. Oman paikan ja lahjojen hahmottaminen sai rohkaisua kristinuskon juurilla.
”Sain pitää kibbutsissa oman ensimmäisen jumalanpalvelussaarnani”, Eronen jatkaa.

Martti Myllärinen osallistui Kansanlähetyksen teologisten kurssien Israel-matkoille 1970-luvun alussa. Hän kannustaa edelleen matkustamaan Israeliin Raamattu kädessä.
”Noita opintomatkoja soisi nykyäänkin kaikille teologian opiskelijoille. Saimme syvän kosketuksen Raamatun maisemiin ja tapahtumiin. Oli kuin olisimme niiden näyttämölle kävelleet. Saimme tutustua ihmisiin, joita siellä nyt asui, niin juutalaisiin kuin arabeihinkin.”

Martti Myllärinen Jerusalemissa kesällä 1970.
Martti Myllärinen (keskellä ylärivissä) Jerusalemissa kesällä 1970.

 

Matkoille osallistunut Sakari Valkama puolestaan muistelee, kuinka Israelin merkitys avautuu nimenomaan vain Raamatun lupausten tuntemisen ja niiden todeksi ottamisen kautta.
”Jos seurakunnan työntekijä ei tunne kirjoituksia, hän eksyy, kuten Jeesus varoittaa. Juuri kirjoitusten kautta voi ymmärtää Israelia Jumalan pelastussuunnitelmissa”, hän summaa.

Poryan kylässä tuon edellämainitun talon kirjahyllyssä oli aivan viime vuosiin saakka vieraskirja, josta näki muistiinpanoja 50 vuoden takaa. Moni noista nuorista, jotka viettivät aikaa silloin Israelissa opiskellen, on toiminut, ja toimii edelleenkin, eri vastuutehtävissä seurakunnissa tai hengellisisä järjestöissä. Moni löysi paikkansa läheytystyössä. Nuorena hankittu Raamatun multa teologisten jalkojen alla antoi siis konkretiaa uravalintaan saakka.

Heidi Tohmola

Ota yhteyttä

Tue juutalaistyötä lahjoittamalla

Tämän artikkelin lahjoitukset kohdistuvat Kansanlähetyksen juutalaistyölle. Voit lahjoittaa myös verkkopankissasi sivun alareunassa olevin tilitiedoin viitenumerolla 74007. Kiitos lahjastasi! Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This