“Rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä” (3. Moos. 19:34)

9.5.2023

Fady on nyt teini-ikäinen. Hän ja hänen kristitty perheensä pakenivat Libanoniin, kun olosuhteet pahenivat heidän kotimaassaan. “Kun olin Syyriassa ja olin kuusivuotias, minulle tapahtui ikävä asia. Olin lähdössä koulusta kotiin, ja koulun edessä oli armeijan bussi. Siihen oli asennettu pommeja ja se räjähti.”

Bussissa olleet ihmiset kokivat julman kuoleman. Onnettomuuden näkeminen aiheutti Fadylle mielenterveysongelmia. Sodan repimässä Syyriassa niihin oli vaikea löytää apua. “Löydettiin lääkäri, joka auttoi, mutta hänkin kuoli pommi-iskussa”, Fady kertoo. Vaikka oikea apu lopulta löytyi, Fadyn perhe päätyi lähtemään kotimaastaan.

Tällainen kertomus on yleinen liikkeellä olevien kansojen keskuudessa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, missä on maailman suurin pakolaisväestö. Väkivaltaa. Traumoja. Epätoivoinen elämän perustarpeitten kuten terveydenhoidon puute. Entä uusi maa, jonka piti olla turvapaikka? Hyljeksintää ja kalvava tunne, että olet muita huonompi.

Pakolaisista välittäminen on tärkeä osa SAT-7:n mediatyötä. Miksi? Koska Jumalan silmissä kukaan ei ole muita huonompi. Raamatussa on paljon kertomuksia ihmisistä, joilla oli samanlaisia haasteita ja joita Jumala rakasti. Noomi ja hänen perheensä pakenivat nälänhätää, kuten nykyäänkin monet taloudellisista syistä muuttavat. Jumalan kansa eli pakolaisina sukupolvien ajan, samalla tavalla kuin nykyään iranilaiset ja afganistanilaiset kristityt, jotka eivät voi palata kotimaihinsa.

Vanhan testamentin lait määräävät matkalaisille kuuluvasta suojelusta sekä tavoista, joilla heistä tulee yhteisön jäseniä. Ehkä kuitenkin kaikkein konkreettisin esimerkki on Jeesuksen asenne samarialaisia kohtaan. He olivat inhottuja muukalaisia, mutta Jeesus kohteli heitä arvokkaina ja rakkaudella.

Kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi. Kaikki ovat arvokkaita ja potentiaalisia yhteiskunnan rakentajia. Tämä viesti on kerrottava liikkeellä oleville kansoille sekä yhteisöille, joiden luokse he menevät. Kristittyjen tehtävä kaikkialla maailmassa on elää tätä viestiä todeksi.

SAT-7 vahvistaa Fadyn kaltaisten ihmisten kertomuksia, jotta pakolaisten tarpeet eivät unohtuisi ja jotta syrjinnän sijaan tulisi yhteinen ihmisyys. SAT-7:llä on liikkeellä olevien kansojen keskuudessa arabiaa, persiaa ja turkkia puhuvissa maissa myös opetuslapseuttamista, koulutusta lapsille sekä projekteja, jotka edistävät pakolaisten intergroitumista yhteiskuntaan. Rakkauden, toivon ja uudistumisen sanoma murtaa raja-aitoja.

Käännös SAT-7:n materiaalista Anne Tuovinen
Kuvituskuva: SAT-7:n arkisto

Kansanlähetyksen valtakunnallisella keräyksellä ja kolehtipyhänä 18.5.2023 Suomen kirkoissa kootaan varoja pakolaistyöhön Keski-Aasiasta ja
Lähi-idästä tulevien parissa.

Voit lahjoittaa tämän sivun alaosassa olevalla lahjoituspainikkeella tai vaihtoehtoisesti pankissasi viitteellä 70386 tilille:

Nordea: FI83 2070 1800 0283 25,
OP: FI14 5043 1920 0034 52 tai
Danske Bank: FI 83 8000 1501 5451 08.

Voit lahjoittaa myös:

  • soittamalla 0600 180 10 (hinta 10,01 € + pvm/mpm) tai 0600 190 90 (hinta 20,45 € + pvm/mpm)
  • MobilePayllä, 34314.

Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita Evankeliumi kaikille -keräykseen

Voit lahjoittaa oheisella lahjoituspainikkeella tai vaihtoehtoisesti pankissasi viitteellä 70386 tilille:
Nordea: FI83 2070 1800 0283 25,
OP: FI14 5043 1920 0034 52 tai
Danske Bank: FI 83 8000 1501 5451 08.
Voit lahjoittaa myös MobilePayllä, 34314.
Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This