Raamatunkäännöstyö on yhteistyötä, jota tehdään useiden eri tahojen kanssa. Yksi Kansanlähetyksen yhteistyökumppaneista on SIL International, jonka aluejärjestön johtotehtävissä toimiva Michael Greed (MA) on tutkinut kielen ja kirkon roolia Jumalan missiossa erityisesti SIL Euraasian yhteyksissä.
Tämä artikkeli on suomennos hänen englanninkielisestä esitelmästään ”Exploring the role of language in worship” (”Kielen rooli jumalanpalveluselämässä”), jonka hän piti syyskuussa 2023 Södertäljessä Lausanne-liikkeen ortodoksijaoksen järjestämässä konferenssissa. Greed asuu Teija-vaimonsa kanssa Hollolassa.
Jumala, lihaksi tullut Sana, asuu kaikissa kielissä. Jumala loi jokaisen kielen, joten jokainen kieli on Jumalan palvelemisen ja palvonnan kanava. Ajattelemmeko sitä, mitä kieliä tulisi käyttää? Kieli voi viestiä merkityksestä tai mysteeristä, se voi liittää meidät ympäröivään yhteisöön tai niihin, jotka ovat eläneet ennen meitä. Onko äidinkielen käyttö jumalasuhteessa jotenkin erityistä? Mitä vaihtoehtoja on tarjolla monikielisessä jumalanpalveluksessa? Artikkelin lopuksi tarkastelemme kielellistä vieraanvaraisuutta jumalanpalveluksessa.
Jumala on luonut kaikki kielet
Haluan kertoa eräästä työtoveristani. Tämä kolmen lapsen äiti kasvoi kotimaassaan Uzbekistanissa muslimiperheessä, mutta hänestä tuli Jeesuksen seuraaja ja hän työskentelee nykyisin käännöskonsulttina raamatunkäännösprojekteissa. Pari vuotta sitten hän oli Keski-Aasiassa työskentelemässä käännöstiimin kanssa.
Hän rukoili päivittäin äidinkielellään käännöstiimin kanssa. Vaikka he tunnistivat vain muutaman sanan, näitä muslimeja kosketti se, kuinka helposti kollegani keskusteli Jumalan kanssa. He itse rukoilivat aina vain kansallisella kielellä (Maan virallisella kielelllä. Toim. huom.), koska eivät uskoneet, että Jumala hyväksyisi heidän äidinkielellä lausumiaan rukouksia. Työtoverini vakuutti heille, että Jumala loi heidän kielensä ja haluaa kuulla sitä, eikä vain muodollisissa rukouksissa vaan paljon enemmänkin sydämen puheena.
Tämä ajatus hämmästytti kääntäjiä. Useita kuukausia myöhemmin yksi heistä alkoi seurata Jeesusta. Kun tiimi seuraavan kerran työskenteli kollegani kanssa, tämä kääntäjä rukoili ensimmäistä kertaa ääneen omalla äidinkielellään.
Mitä kieli on?
Kieli on viestintäväline. Käytämme sitä viestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen – puhutussa, kirjallisessa ja viitotussa muodossa. Se auttaa meitä myös sisäisesti prosessoimaan ympäristöämme ja kokemuksiamme. Mutta kieli on vieläkin enemmän. Se on osa identiteettiä. SIL Internationalin pääjohtaja tohtori Michel Kenmogne kirjoittaa,
Ei ole yhteisöä ilman kieltä, joka erittelee sen omaksi yhteisökseen. Yhteisen kielen käyttö luo yhteisen identiteetin, joka muodostaa yhteisön perustan.
Kieli on kuitenkin vieläkin enemmän. Kielessä on jotain jumalallista ja salaperäistä. Palataan alkuun, 1. Mooseksen kirjan ensimmäiseen lukuun.
Ensimmäinen Mooseksen kirja
Ensimmäinen ominaisuus, jonka Raamattu mainitsee Jumalasta, on puhe. Jumala käyttää sitä, mitä kielitieteilijät kutsuvat ”puheaktiksi” puhuakseen luomakunnan olemassa olevaksi. Ensimmäinen Mooseksen kirja 1:3 toteaa sen näin:
Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli.
Hän olisi voinut ajatuksen voimalla tehdä valon olevaksi, hän olisi voinut kurkottaa kätensä ja koskettaa tyhjyyttä, hän olisi voinut nousta seisomaan ja heiluttaa jumalallista sauvaa. Mutta ei. Jumala puhuu. Hän käyttää kieltä, vaikka maa on muodoton ja tyhjä. Jumalan puheaktit jatkuvat koko luvun loppuosan, ja jokaisen puheaktin jälkeen seuraa yksinkertainen Ja niin tapahtui.
Viimeinen puheakti on erilainen, ja näemme toisenlaisen jumalallisen kielenkäytön. Ensimmäinen Mooseksen kirja 1:26 sanoo:
Sitten Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme.”
Minusta on erittäin merkittävää, että kolmiyhteinen Jumala käyttää kieltä keskustellakseen niiden luomisesta, jotka kantavat itsessään Jumalan kuvaa. (Muotoilu on tarkoituksella tällainen, jotta siinä tulisi näkyviin Jumalan kolmiyhteys ja eri persoonat, joiden välillä tapahtuu kommunikaatiota. Toim. huom.) Kieli itsessään on kolmiyhteisen Jumalan ominaisuus, ja hän jakaa sen niiden kanssa, jotka hän on luonut kuvakseen, eli ihmisen.
Johanneksen evankeliumi
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. (Joh. 1:1-3)
SIL:n missiologi Dawn Kruger kirjoittaa,
[Johanneksen] Sana ei ole sanajono, joka on koottu yhteen useiksi lauseiksi. Se ei ole monimutkainen selitys tai systemaattinen teologia. Se on yksinkertaisesti Sana. Jumala Sanana edustaa kaikkea, mitä ihmisten täytyy sanoa ja tietää, milloin tahansa, missä tahansa, millä tahansa kielellä. Sana on Jumalan itsensä tavoin kaikkien (ihmis)kielten yläpuolella. Se on oma kielensä, mutta se voidaan tietää, tuntea ja ymmärtää kaikissa kielissä.”
Mysteeri ja merkitys
Mitkä tekijät ja arvot saavat meidät päättämään, mitä kieltä tai kieliä käytämme jumalanpalveluksessa, erityisesti monikielisessä yhteydessä? Kun rukoilemme, sanommeko Isä meidän vai Pater noster vai Отче наш vai Күктәге – ja miksi?
Mysteeri
Työssäni SIL Internationalissa tehtäväni on viestittää, mitä Jumala tekee monissa, pääosin islamilaisissa maissa. Tällaisissa tilanteissa emme voi kertoa kaikkia yksityiskohtia: se vaarantaisi ihmishenkiä ja projekteja. Tämän vuoksi on tärkeää tiedostaa vastakohta ”informaation” ja ”inspiraation” välillä. Emme voi jakaa kaikkea tietämäämme (informaatio), mutta sen mitä jaamme, käytämme ihmisten innostamiseen (inspiraatio).
Tämä on mielestäni hyvä lähtökohta, kun ajattelen pyhää ehtoollista, jonka uskon olevan pyhä mysteeri. En tunne tarvetta ymmärtää kaikkia sanoja. Pyhä ehtoollinen on enemmän tekemisissä ”inspiraation” kuin ”informaation” kanssa. Tarkoittaako tämä, että eukaristian kielen tulee olla latinaa tai kreikkaa, syyriaa tai vanhaa kirkkoslaavia – kieliä, jotka välittävät mysteerin ja toiseuden tunnetta?
Mielestäni ei. Kun latinaa ja kreikkaa, syyriaa ja slaavia käytettiin ensimmäisen kerran, ne eivät olleet vanhoja, vanhentuneita kieliä, vaan tavallisen kansan lingua francaa, yleiskieltä, jota muunkielisetkin ymmärsivät.
Mielestäni mikään kieli ei ole toista pyhempi. Tarinassa, jonka kerroin alussa, kääntäjä huomasi, että Jumala puhuu hänen kieltään ja että hän pystyi puhumaan Jumalalle omalla kielellään. Ehkä se tarkoittaa, että hänen kielensä on pyhää. Jumala, lihaksi tullut Sana, asuu kaikissa kielissä. Tämä viittaa siihen, että mikään kieli ei ole pyhempi kuin jokin toinen kieli. Jokainen kieli on luonnostaan pyhä, koska jokainen kieli on Elävän Sanan astia, emmekä voi tulla tuntemaan Jumalan kirkkauden täyteyttä ennen kuin Sana on tullut asumaan kaikkiin kieliin.
Vaimoni oli osa tiimiä, joka käänsi Raamattua baškiirin kielelle, jota puhuu noin 1,3 miljoonaa ihmistä Uralvuoriston juurella. Raamattu julkaistiin vuonna 2023.
Olemme saaneet rohkaisevia uutisia siitä ilosta, mitä baškiirit ovat kokeneet saatuaan Raamatun omalla kielellään. Tämä kuvaa sitä, mitä se on heille merkinnyt:
Pyhä Raamattu baškiiriksi on lähentänyt Jumalaa ja ihmistä toisiinsa. – Aibulat
Baškiirin kieli on pyhä: sen kautta Jumala ja ihmiset ovat lähentyneet toisiaan. Sen kautta voimme lähestyä Jumalaa.
Merkitys – ymmärrys ja käännös
Kun siirrymme merkitykseen, ymmärtämiseen ja käännökseen liittyviin kysymyksiin, siihen sopii toinen baškiirien todistus:
Jumalan sanan lukeminen omalla kielellä auttaa minua löytämään vastauksia moniin kysymyksiin, koska jakeiden lukeminen ja ymmärtäminen toisella kielellä oli vaikeampaa. – Rail
Kun tarkastelemme, miten kieltä on käytetty kristillisessä perinteessä edesauttamaan ymmärtämistä, meidän on hyvä palata neljään evankelistaan ja neljään evankeliumiin.
Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että kieli, jolla Jeesus eniten opetti, oli aramea. Mutta lukuun ottamatta neljää lausetta Markuksen evankeliumissa, joihin palaamme hetken kuluttua, evankeliumit on kirjoitettu kreikaksi. Evankeliumin kirjoittajat ja alkukirkko eivät epäröineet kääntää Jeesuksen arameankielisiä sanoja kreikaksi.
Heti kristinuskon alusta lähtien Tien seuraajat ymmärsivät, että tärkeintä eivät olleet sanat tai kieli, jolla he esittivät kristinuskon sisältöä. Tärkeintä on juuri tuo sisältö, substanssi, keskeinen ja muuttumaton usko siihen, että Jumala tekee itseään tunnetuksi ja että Jeesus Nasaretilaisella on tässä keskeinen tehtävä.
Lamin Sanneh ilmaisee tämän ajatuksen ytimekkäästi: ”Käännös on kristinuskon alkuperäinen kieli.”
Tämä on suorassa ristiriidassa Koraanin kanssa, jossa itse kieltä pidetään inspiroituna ja pyhänä, ja sellaisenaan islamilaista perinnettä ei voida kääntää.
Ei ole vain hyväksyttävää kääntää hyvää uutista Jeesuksesta; se on välttämätöntä, sillä Jumalan missio on se, että ihmiset tulevat tuntemaan hänet.
Raamatunkäännösliikkeen todistus on, että kun ihminen on yhteydessä Jumalaan sydämensä kielellä, tapahtuu jotakin syvällistä ja mullistavaa. Tataaripastori kertoo, kuinka hän luki tarinaa tuhlaajapojasta toiselle tataarimiehelle:
Heti kun saavuin kohtaan, jossa anteeksiantava isä puhuttelee vanhempaa poikaansa sanalla ulym (”poikani”) tataariksi, hän itki pitkään. Tämä yksittäinen tataarinkielinen sana kosketti hänen sielunsa sisintä.
Tuntematon tunnetuksi
Markuksen evankeliumissa kerrotaan neljästä tapauksesta, joihin hän on sisällyttänyt kreikankieliseen kertomukseensa Jeesuksen arameankieliset sanat, jotka hän sitten kääntää kreikaksi:
- Ensinnäkin kertomuksessa Jairuksen tyttären kuolleista herättämisestä: Ja hän tarttui lapsen käteen ja sanoi hänelle: ”Talita kuum!” Se on käännettynä: Tyttö, minä sanon sinulle, nouse. (Mark. 5:41)
- Toiseksi tarinassa kuuron ja mykän miehen paranemisesta: [Jeesus] katsahti ylös taivaaseen, huokasi ja sanoi hänelle: ”Effata”, se on: aukene. (Mark. 7:34)
- Kolmanneksi Getsemanen puutarhassa: [Jeesus] sanoi: ”Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä!” (Mark. 14:36)
- Neljänneksi, ristillä: Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: ”Eeli, Eeli, lama sabaktani?” Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? (Mark. 15:34)
Markus ymmärsi selvästi, että nämä Jeesuksen käyttämät sana olivat niin erityiset, että hän kirjasi ne ylös Jeesuksen käyttämällä aramean kielellä. Silti myös sanojen merkitys oli Markukselle tärkeä, joten hän myös käänsi ne.
Ymmärtäisin, että kolmannen ja neljännen arameankielisen lauseen sanat (Abba ja Eeli, Eeli, lama sabaktani) osoittavat juuri tämän. Jeesus puhuttelee Markuksen evankeliumissa kahdesti suoraan Jumalaa. Ensimmäinen on raastava rukous Getsemanen puutarhassa, jossa Jeesus sanoo Jumalalle: ”Abba, Isä”. Toinen on Jeesuksen valitushuuto ristillä Jumalan hylättyä hänet, Eeli, Eeli, lama sabaktani.
Markus on tallentanut nämä rukoukset, jotka Jeesus on ilmaissut sydämensä kielellä. Lisäksi nämä kaksi Jeesuksen huutoa ovat Jeesuksen elämänpolun synkimmiltä hetkiltä: kun hän ymmärsi ristin väistämättömyyden ja kun hän kärsi jumalallisen hylkäämisen ristillä. Molemmat Markus on tallentanut alkuperäisellä aramean kielellä, ja niissä me näemme Jeesuksen sielun sisimmän kärsimyksen.
Kaksi parantavaa käskyä, Talita kuum! ja Effata! eivät sisällä tuollaista syvyyttä. Uskon, että Markus säilyttää tässä Jeesuksen alkuperäiset arameankieliset sanat, koska hän näkee niissä vertaansa vailla olevat puheaktit. Kuulivatko tyttö ja mies nämä Jeesuksen käskyt? Eivät. Yksi heistä oli kuollut ja toinen oli kuuro. Siltikin, on selvää, että he tottelivat häntä. Jeesuksen sanat tunkeutuivat läpi eläviä ja kuolleita erottavan, kuulevien ja kuurojen välillä olevan läpäisemättömän rajan. Jeesuksen sanojen vaikutus oli niin käsinkosketeltava ja syvällinen, että Markus kirjasi ne ylös kielellä, jota Jeesus käytti. Silti hän myös käänsi ne.
Tämä viittaa siihen, että joskus sanojen syvällinen merkitys voi kadota käännöksessä. Kristilliseen perinteeseemme mahtuu myös sanoja, joita lukija, kuulija tai Jumalaa palveleva ei ehkä ymmärrä – sanoja, jotka eivät ole suoraan käännettävissä.
Tulemme tässä kosketuksiin jumalallisen paradoksin kanssa. Kyllä, palvonnassa pitäisi olla tilaa mysteerille, sillä mitä enemmän tunnemme Jumalaa, sitä paremmin ymmärrämme, ettemme tunne häntä. Jumala käy yli ihmisen ymmärryksen, mutta samalla hän tekee itsensä tunnetuksi. Mysteerin rinnalla tarvitaan ymmärtämistä; ja vieläkin enemmän käyttämämme kielen tulee olla sellaista, että sisimpämme herää eloon ja huutaa palvoen Jumalan puoleen: Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, kaiken hallitsija, joka oli ja on ja joka tulee. (Ilm. 4:8)
Monikieliset seurakunnat
SIL International ja kumppanijärjestöt ovat mukana Raamatun kääntämisessä kaikkialla maailmassa. Raamatun kääntämisen rinnalla on Raamatun käytön edistäminen. Raamatun ensisijaisia käyttäjiä ovat seurakunnat.
Ajatellaanpa jotakin kansaa, joiden kielelle on juuri julkaistu jokin raamatunosa. Järjestetään iloinen juhla, jossa paikalliset kirkot ovat mukana. Tämän kansan jäsenet ovat aktiivisia paikallisissa seurakunnissa, ja he odottavat, että uutta Raamattua luetaan sunnuntain jumalanpalveluksissa. Ja sitten tietysti myös saarnan tulisi olla heidän kielellään. Tämä kuulostaa hyvältä.
On kuitenkin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin, vaikka useimmat ihmiset ovat monikielisiä, monissa seurakunnissa on jäseniä useammasta kuin yhdestä kieliryhmästä – ei vain kahdesta, vaan usein kolmesta, viidestä tai useammasta. Joten jos yksi ryhmä haluaa käyttää omaa kieltään kirkossa, mitä tapahtuu muille? Kuinka monta kieltä yhteen jumalanpalvelukseen mahtuu?
Toiseksi tämä tilanne saa ihmiset uudella tavalla tiedostamaan erilaiset etniset identiteetit. Etnisyys (sosiaalinen ryhmä, jonka jäsenet jakavat keskenään yhteisen kulttuurin, kielen ja ryhmäidentiteetin) tai heimokuntaisuus on lähellä pintaa monissa osissa maailmaa. Kun ihmiset katsovat oman etnisen ryhmänsä tai heimonsa ulkopuolella olevia epäluuloisesti ja pelolla, väkivalta ja sodankäynti eivät ole kaukana. Onko mahdollista, että omaa etnistä identiteettiä vahvistavien kansankielisten raamatunosien käyttöönotto voi vahvistaa myös eri ryhmien välistä vastakkainasettelua?
Tämä ei tietenkään ole visiomme. Joten miten me kirkkona reagoimme? Kuinka voimme edistää äidinkielisten kirjoitusten käyttöä ja äidinkielistä jumalanpalvelusta hajottamatta Kristuksen ruumista? Pitääkö meidän valita yhteenkuuluvuuden ja paikallisten kielten käytön välillä? Vai onko Kristuksen ruumiilla tässä loistava tilaisuus osoittaa, kuinka hyvin erilaisiin etnisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset voivat elää yhdessä rakkaudessa ja rauhassa? Jos näin on, kuinka voimme tarttua tähän tilaisuuteen?
Viisi vaihtoehtoa
Tri Jonathan Downie on ammattitulkki, joka palvelee jumalanpalveluksissa. Webinaarissaan ”Kuinka mistä tahansa kirkosta voi tulla monikielinen” hän tarkastelee viittä lähestymistapaa, jotka kirkot voisivat omaksua, kun naapurustossa puhutaan useampaa kuin yhtä kieltä.
Ensinnäkin, käytä vain yhtä kieltä.
Toiseksi, järjestä jumalanpalveluksia eri kielillä. Tämä luo tilaa kaikille. Nämä erilliset tilaisuudet voivat tosin korostaa etnisiä eroja, kun jokaisella kieliryhmällä on oma jumalanpalveluksensa.
Kolmanneksi, käytä eri kieliä samassa jumalanpalveluksessa. Kuinka monta kieltä on yhdessä tilaisuudessa hallittavissa?
Downien neljäs ehdotus on luottaa tekoälyyn tai konetulkkiin. Tällaisen käyttö saattaa olla mahdollista, kun ollaan tekemisissä tärkeimpien maailmankielten kanssa (vaikka sieltäkin Downie nostaa joitakin sudenkuoppia). Useimmille maailman kielille se ei kuitenkaan todennäköisesti ole vaihtoehto.
Viidenneksi, käytä tulkkeja. Tulkkaus pitää kaikki samassa paikassa ja voi edistää yhteisöllisyyttä, ja teoriassa (os kyseessä on simultaanitulkkaus) ei olisi rajoituksia kielten määrälle, joille tulkkaus voidaan tehdä. Näin jumalanpalvelusta johtavat voivat käyttää haluamaansa kieltä ja kuuntelijat kuunnella haluamallaan kielellä.
Auttaakseen meitä arvioimaan näitä vaihtoehtoja Downie esittää seuraavat kysymykset:
Millaisen kirkon haluamme?
Yksikielisen?
Joillakin kielillä on suurempi arvovalta kuin toisilla. Jos haluamme arvostetun kirkon, voi olla parasta pitää kiinni arvostetusta kielestä. Eräs kollega Pakistanista, jota kutsun Laylaksi, kertoo:
Urdua käytetään usein jumalanpalveluksessa, koska se on laajemman viestinnän pääkieli ja ihmiset pitävät sitä arvostetumpana, vaikka se ei valitettavasti puhu heidän sydämelleen.
Monikielisen?
Toinen kollega kertoo kirkosta, jossa ilmoitukset ovat kansankielellä, koska on tärkeää, että ne ymmärretään. Mutta saarna on vähemmän ymmärretyllä, arvostetulla kielellä, joka on myös kieli, jolla pastori sai koulutuksensa.
Downien toinen kysymys on:
Millaisia ihmisiä haluamme toivottaa tervetulleeksi?
Kollegani tohtori Olivia Razafinjatoniary kertoo seurakunnastaan Madagaskarilla:
Kirkko sijaitsee keskellä yliopistokampusta ja suurin osa kirkossa kävijöistä on yliopisto-opiskelijoita. Nämä opiskelijat ovat kotoisin maan neljästä kolkasta, eli eri etnisistä taustoista, joilla on eri kieliä äidinkielenä ja jotka käyttävät virallista malagassia (kansallinen kieli) yhteisenä kielenä.
Lähes 25 vuotta sitten eräänä pääsiäissunnuntaina pastori päätti lukea Raamattua eri kielillä. Kristityt olivat todella innoissaan kuullessaan raamatunkohdan omalla kielellään. Ensimmäistä kertaa he tunsivat olonsa ”kotoisaksi” jumalanpalveluksen aikana. Tästä kokemuksesta rohkaistuneena seurakunnan johtajat päättivät, että joka sunnuntai luetaan Raamattua muilla kuin virallisella malagassin kielellä ja eri alueiden opiskelijat huolehtivat kääntämisestä ja lukemisesta. Pastori myös kannusti seurakuntaansa tuomaan lauluja omasta kulttuuristaan.
Opiskelijat itse käänsivät raamatunkohdat omalle kielelleen, ja tohtori Razafinjatoniary, joka on SIL:n käännöskonsultti, oli käytettävissä, kun he tarvitsivat apua tässä tehtävässä.
Downien kolmas kysymys on:
Mitä mahdollisuuksia on toivottaa tervetulleeksi ihmisiä eri kieliryhmistä?
Esitellessään kuutta vaihtoehtoaan Downie korostaa, etteivät ne sulje toisiaan pois. Itse asiassa niiden yhdistämisestä on hyötyä, varsinkin silloin kun jumalanpalveluksessa käytetään useampaa kuin yhtä kieltä ja tarjotaan tulkkausta.
Yksi Downien ehdotuksista on kielipohjaiset kotiryhmät ja raamatuntutkistelut. Tämä kuulostaa järkevältä, ja tiedän kirkkoja, joissa näin tapahtuu. Kysyn kuitenkin, miten nämä eri kielet saadaan näkyviin, kun kaikki kotiryhmät kokoontuvat viikoittain tai kuukausittain yhteiseen jumalanpalvelukseen tai juhlaan. Miten yhteenkuuluvuus näkyy kielellisessä monimuotoisuudessa?
Kun eri kieliä käytetään onnistuneesti rinnakkain samassa ympäristössä, osoitamme ”kielellistä vieraanvaraisuutta”.
Kielellinen vieraanvaraisuus
Osoitan kielellistä vieraanvaraisuutta
- puhumalla hitaammin, käyttämällä yksinkertaisempaa kieltä kun puhun niiden kanssa, jotka eivät puhu samaa äidinkieltä kuin minä
- päättämällä (kykyni mukaan) puhua sen henkilön kielellä, jolle puhun
- olemalla odottamatta muiden vaihtavan haluamaani kieleen
- olemalla kärsivällinen keskustelussa
- varmistamalla, ettei ketään jätetä huomiotta kokouksessa tai keskustelusta kielen takia
- tarjoamalla käännösapua
Kaikki nämä tavat soveltuvat suoraan jumalanpalveluksen kontekstiin. Lisäisin, että kielellinen vieraanvaraisuus jumalanpalveluksessa tunnustaa jumalallisen mysteerin palvonnan ytimessä ja tarjoaa haluttaessa tilaa kielelle, joka saa meidät pysähtymään Jumalan pyhyyden ja mysteerin äärelle.
Päätän lyhyellä kertomuksella kielellisestä vieraanvaraisuudesta jumalanpalveluksessa. Kyse on jumalanpalveluksesta, mutta konteksti on erityinen: häät.
Hollantilainen ystäväni on mukana erään itäeurooppalaisen kielen raamatunkäännöstyöprojektissa. Hän on naimisissa keskiaasialaisen miehen kanssa. Koska heillä on ystäviä monista eri kansoista, he sisällyttivät kaikki nämä kielet hääjumalanpalvelukseensa.
Juhla alkoi rukouksella englanniksi, jota seurasi uskontunnustus heidän asuinmaansa kielellä, Raamattua luettiin morsiamen työskentelykielellä, heidän asuinmaansa kielellä, hollanniksi, englanniksi ja sulhasen kielellä. Lauluja ja musiikkia oli eri kielillä. Kun tuli jumalanpalveluksen huipentuma, ystäväni antoi häävalansa sulhasen äidinkielellä. Tämä kosketti syvästi hänen uutta anoppiaan, joka vertasi miniäänsä Raamatun Ruutiin, kun tämä sanoo KR92:ssa ”Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Perinteitä yhdistettiin eri kulttuureista. Osa sisällöstä tulkattiin, osaa ei. Seremonian ohjelmalehtinen, joka sisälsi raamatunkohtien sanat, laulut ja häävalat, oli tarjolla hollanniksi, sulhasen äidinkielellä, englanniksi ja asuinmaan kielellä.
Minusta tämä on erinomainen esimerkki monikielisestä jumalanpalveluksesta, joka osoittaa kielellistä vieraanvaraisuutta kaikille.
Monikielinen ylistys Ilmestyskirjassa
Ilmestyskirjassa on kuvattu kuinka suuri joukko pelastettuja ylistää monilla kielillä Jumalaa. Johannes kirjoittaa:
Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta”. Ilm. 7:9-10
Jokainen heimo. Jokainen kieli. Yhdessäoloa ja monimuotoisuutta. Monikielinen ylistys valtaistuimen ja Karitsan edessä.
Michael Greed
missiologian maisteri (MA)
Teksti on suomennos Greedin englanninkielisestä esitelmästä ”Exploring the role of language in worship” (Kielen rooli jumalanpalveluselämässä.)
Kuvituskuva: Envato
Käännös: TG, MG, AL.
Toim. Anne Lepikko
