Inkerin kirkon Teologinen instituutti on saanut uudelleen Venäjän valtion opetuslisenssin, joka siltä oli evätty väliaikaisesti vuoden 2020 lopulla. Kansanlähetyksen lähetystyöntekijä Juha Saari kertoo, että Inkerin kirkko anoi uutta lisenssiä, joka noudattaa nyt Venäjällä hyväksyttyä protestanttisille kirkoille tarkoitettua oppimäärää. Kelton koulutuskeskuksen ammatilliset tutkinnot ovat nyt virallisia myös valtion näkökulmasta.
Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev kiitti Facebookissa kaikkia, jotka ovat tehneet valtavan suuren työn virallisten dokumenttien laatimisessa. Hän kiitti myös kaikkia niitä, jotka ovat rukoilleet kärsivällisesti hakuprosessin puolesta.
− Inkerin kirkon koulutuskeskus on kirkon sydän. Kirkon tulevaisuuden rakentamisessa työntekijöillä on valtavan suuri merkitys. Luterilainen koulutus ja kristillinen kasvatus ovat parasta, mitä voimme antaa Inkerin kirkolle. Toivomme, että ystävät eivät meitä unohda vaan haluavat edelleen tukea niin rukouksin kuin taloudellisesti, Juha Saari sanoo.
Saari on toiminut lähetystyöntekijänä Inkerin kirkossa jo yli kaksikymmentä vuotta. Hän työskentelee tällä hetkellä Suomesta käsin kirkon koulutus- ja konsultointitehtävissä.
Juha Saari kertoo juuri käyneensä Kelton koulutuskeskuksessa. Oppilaitoksen rehtori, piispa Ivan Laptev esitteli hänelle iloisena uusia, rakenteilla olevia tiloja. Laptevin mukaan alkuperäinen suunnitelma oli, että rakennukset olisivat valmistuneet jo täksi kevääksi. Salia voitaisiin kesällä vuokrata myös ulkopuolisille ja saada näin vuokratuloja kattamaan oppilaitoksen kustannuksia. Saari kertoo, että vielä oli paljon tehtävää, mutta keskeneräisiä opetustiloja oli kuitenkin jo käytetty. Uudisrakennuksessa ovat vielä muun muassa lattiapinnoitetyöt kesken, mutta Saaren mukaan tiloista tulee hienot.
− Tällä hetkellä Kelton koulutuskeskus on täynnä. Läsänolo-opiskelijoiden lisäksi on menossa teologikoulutuksen etälinjan läsnäolojakso.
Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.
Molemmat piispat mukana Idäntyönpäivillä
Kansanlähetysopistolla Ryttylässä pidetään Idäntyönpäivät 25.–27.3.2022. Tapahtuman teemana on Ilosanoma uudelle sukupolvelle. Idäntyönpäivillä ovat Inkerin kirkosta mukana molemmat piispat, piispa Ivan Laptev etäyhteyden kautta ja emerituspiispa Aarre Kuukauppi paikalle tullen. Lähetysjohtaja Jevgeni Raskatov osallistuu myös videon välityksellä. Tapahtuman ohjelma on nähtävissä täällä: https://kansanlahetys.fi/tapahtumat/idantyonpaivat-ilosanoma-uudelle-sukupolvelle/