Moldovalainen Daniel* toimii seurakunta-aktiivina sikäläisessä baptistiseurakunnassa. Hän kertoo muiston lapsuudestaan. Kerran Kisinevin lähellä (nykyinen Chisinau) pysähtyi suomalainen rekka. Lastina oli puutaloelementtejä, mutta kuormassa oli muutakin.
Elettiin 1980-luvun alkuvuosia. Rekka oli viemässä isoa kuormaansa Romanian kautta Kreikkaan. Sen ajan yhtenä salaisena operaationa oli lastin sekaan tehty erityinen paikka kirjallisuudelle. Moldovassa rekkaa oltiin vastassa keskellä yötä ja kirjat purettiin pienempiin paikallisiin kuorma-autoihin.
Lastauksen jälkeen suomalainen rekka jatkoi välittömästi matkaansa. Siihen aikaan ajoneuvojen etenemistä vahdittiin mittaamalla niiden käyttämää aikaa miliisien tarkastuspisteiden välillä. Valvonnan vuoksi aikaa ei ollut hukattavaksi.
Samaisilla tarkastuspisteillä tarkastettiin myös paikallisia autoja. Ensimmäinen kuorma-autoista pääsi pysähtymättä läpi. Toinen pysäytettiin ja miliisit alkoivat epäillä kirjalastin olevan jotain muuta kuin dokumenteissa ilmoitettuja kirjaston kirjoja. Yksi miliiseistä otti kuljettajan paperit koppiinsa ja alkoi selvitellä asiaa, kun kuski nappasi avaimet ja karkasi.
Daniel kertoi, että kuski oli ajanut tutun omakotitalon pihaan. Tuo talo oli Danielin koti. Siellä lasti purettiin nopeasti ja sen jälkeen mies jatkoi kiireesti matkaa tyhjällä autolla. Kuljettaja hylkäsi sen muualle ja katosi maan alle kuudeksi vuodeksi.
Danielin kotona kirjat pinottiin yhteen huoneeseen, ja kirjavarastoa peittämään aseteltiin verho. Kerran pallopelejä pelatessa jalkapallo osui verhoon ja Daniel näki, mitä aarteita heillä kotona säilytettiin. Kun hänen äitinsä tuli asettelemaan verhoa takaisin paikalleen, poika alkoi kinuta itselleen Raamattua. Oman Raamatun hän sai kuitenkin vasta sitten, kun kirjallisuutta alkoi tulla vapaasti maahan.
Kuriirit kuljettivat varaston Raamattuja eteenpäin pieninä erinä ympäri silloista suurta Neuvostoliittoa. Jumala varjeli Danielin perhettä. Kerran paikallishallinto oli määrännyt raittiuskampanjan vuoksi kaupunginosan tarkistettavaksi. Kaikista huoneistoista, kellareista ja ullakoilta etsittiin pontikankeittovälineitä. Eräänä päivänä kolme miliisiä kaartoi moottoripyörillään Danielin kodin pihaan. Moottoripyöräpoliisit kertoivat Danielin äidille, millä asialla he liikkuivat, ja totesivat: “Me emme taida teidän taloa tarkistaakaan, kun tiedämme, että olette uskovaisia ettekä juo viinaa.” Sinä päivänä siltä alueelta tutkittiin huolellisesti joka talo – lukuun ottamatta tuota taloa, jossa sijaitsi iso raamattuvarasto.
Daniel päättää kertomuksen nuoruudestaan hymyillen lempeästi ja kiittää suomalaisia kirjallisuustyön tukijoita ja tekijöitä. Hän toteaa, että suomalaisten kanssa ollaan yhä tekemisissä vuonna 2022. Suomessa tehdään tänäkin päivänä ohutta ja hyvää raamattupaperia.
Danielin edustama järjestö, Gideonit Moldovassa, vie Uusia testamentteja halukkaille. Pandemia esti kahden viime vuoden toiminnan ja kanssakäymisen. Vuodelle 2023 on jo muita suunnitelmia. Tiukentunut politiikka on estänyt suurimmaksi osaksi pääsyn kouluihin, mutta ovi on vielä auki moniin muihin paikkoihin.
Mikael Halleen
kirjoittaja opiskelee parhaillaan Kansanlähetysopiston lähetyslinjalla ja on kirjallisuustyön matkalla Moldovassa
*Turvallisuussyistä Danielista käytetään vain etunimeä.