Anssi Savonen: Jokaisella on annettavaa

23.3.2022

– Haluan tuoda opetuksillani arkipäivään merkitystä ja mieltä sekä näkökulmia Jumalan palvelijan mahdollisuuksista, sanoo Kansanlähetyksen kotimaantyön aluekoordinaattori Anssi Savonen.

Tämä neljän lapsen isä on monessa mukana. Hän vastaa muun muassa Kansanlähetysliikkeen evankelioimistyön koordinoimisesta. Tämän työn ohessa hän puhuu elämästä ja Jeesuksesta sosiaalisessa mediassa. Anssi Savonen jakaa ajatuksiaan Instagram-livessä. Radio Deillä Raamattuavain-ohjelmissa on viime aikoina julkaistu Anssin opetussarjaa, jonka nimi on Elämää isolla E:llä. Jaksot käsittelevät esimerkiksi Eliasta, Efesolaiskirjettä, etsijöitä ja edelläkävijöitä. Viikolla 34 on tulossa opetus aiheesta Ero Jumalasta.

 

Voit kuunnella ohjelman myös >>täällä.

Savonen on joutunut omassa elämässään pohtimaan mahdollisuuksien rajattomuutta ja voimavarojen rajallisuutta. Viimeisimmässä kirjeessään lähettäjätiimiläisilleen hän avaa ajatuksiaan siitä, mistä kaikessa on kyse. Esimerkiksi hän on ottanut hätkähdyttävän kertomuksen siitä, kuinka Jumala koetteli yhden israelilaisten patriarkan, Aabrahamin, tottelevaisuutta ja käski häntä uhraamaan poikansa. Pojalle tätä tietenkään ei kerrottu. Heidän matkatessaan uhripaikalle käytiin seuraava keskustelu:

”Iisak sanoi isälleen Abrahamille: »Isä!» Ja Abraham sanoi: »Niin, poikani?» Iisak sanoi: »Tässä on tuli ja puut, mutta missä on karitsa polttouhriksi?» Abraham vastasi: »Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani.» Sitten he jatkoivat yhdessä matkaa.” (1. Moos. 22:7–8)

Lopulta Abrahamin ei tarvinnut uhrata Iisakia, vaan uhriksi löytyi sarvistaan pensaikkoon takertunut oinas.
– Kaikessa karuudessaan tämä kertomus viestii Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Kertomuksessa on selvä viittaus Jeesuksen uhriin ristillä. Vaikka ihmisen ei tarvinnutkaan uhrata omaa rakasta poikaansa, Jumalan tarvitsi. Niin paljon hän meitä ihmisiä rakastaa, Anssi Savonen kirjoittaa.

Hän haluaa muistuttaa, että kenenkään ei kuulu uhrata omaansa tai lähimmäistensä elämää Jumalalle omien pahojen tekojensa korvaukseksi.
– Et pysty maksamaan syntiesi hintaa uhrillasi. Jeesus maksoi hinnan sinun puolestasi. Usko häneen, Savonen toteaa.

Hyvä uutinen on myös se, että jokaisen kristityn Jumalalta saamien henkisten ja aineellisten lahjojen joukossa on sellaisia, jotka Jumala katsoo valtakuntansa työhön sopiviksi uhreiksi.
– Oletko valmis antamaan ne hänelle, Savonen kysyy.

Tulossa Kansanlähetyspäivillä

Tänä vuonna Kansanlähetyksessä yhtenä tavoitteena on synnyttää evankelioivia ja palvelevia tiimejä. Tämä ja järjestön vuositeema Kotona täällä ja taivaassa ovat Anssi Savosen lähtökohtana tulevien Kansanlähetyspäivien järjestelyissä. Hän on mukana työryhmässä, joka suunnittelee parhaillaan Lähetyskeskukseen Kansanlähetyspäiville perustettavaa kotimaantyön toria. Ajatuksena on, että siellä voidaan leppoisassa tunnelmassa kohdata tapahtuman kävijöitä.
– Olen itsekin miettinyt, millaisessa evankelioivassa tai palvelevassa tiimissä voisin olla mukana. Tämä tori-idea on mielestäni innostava. Sinne on tarkoitus tulla myynti- ja esittelypisteitä sekä mukavaa tekemistä. Jos sinulla on ideoita Kansanlähetyspäivien kotimaantyön toria varten, olisi mukava kuulla niistä. Kotimaantyön torin löytää juhlateltan vierestä. Torilla eli Kansanlähetyspäivillä tavataan 1.–3.7.2022!

Teksti: Anne Lepikko
Kuva: Anssi Savosen arkisto

Katso oheiselta Youtube-videolta Anssin ajatuksia lähetystyöstä. Video on kuvattu vuonna 2014, jolloin Anssi toimi lähetystyöntekijänä Japanissa.


Tue Anssi Savosen työtä

Voit tukea Anssin työtä oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille.
NORDEA:
FI83 2070 1800 0283 25
OP:
FI14 5043 1920 0034 52
DANSKE BANK:
FI 83 8000 1501 5451 08
Käytä viitenumeroa 34157.
Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle

Lahjoita

Share This