Vapaaehtoistyötä Kansanlähetyspiireissä

3.2.2022

Vapaaehtoistyön merkitys Kansanlähetyksen kotimaisessa toiminnassa on valtavan suuri. Kahdeksallatoista kansanlähetyspiirillämme on yhteensä vain noin 40 palkattua työntekijää, ja siksi voi sanoa, että varsinaisen työn Kansanlähetyspiireissä tekeekin todella aktiivisten vapaaehtoisten armeija. Pelkästään Kansanlähetyksen piirihallituksissa vaikuttaa yli 150 vapaaehtoista. Hallitustyöskentely on siinä toimiville vapaaehtoisille tärkeä näköalapaikka tämän kansanliikkeen elämään.

Kaikki piirin toimihenkilöt eivät ole palkattuja työntekijöitä, vaan osa heistä hoitaa tehtäviään vapaaehtoispohjalta. Esimerkiksi taloushallinnon ammattilaisten ja lakiasioiden tuntijoiden osaamista on ilolla vastaanotettu kansanlähetyspiireissä. Kasvatusalan ammattilaisten sekä seurakuntatyön ja sielunhoidon osaajien ammattiosaamiselle on myös erityistä käyttöä työssämme, joka suuntautuu ihmisiin. Rakentamisen ammattilaisia on hyödynnetty rakennusprojekteissa. Monenlaista erityisosaamista tarvitaan, kun olemme melkein kaikessa mukana.

 

Kuuntele myös artikkelin kuvassa olevan Pohjois-Pohjanmaan Kansanlähetyksessä vapaaehtoisena toimivan Minna Helasen radiohaastattelu. Juttu kuunneltavissa myös Applen podcasteissa ja Spotifyssa.

 

Vapaaehtoistyö ei ole kuitenkaan vain jo valmiin erityisen osaamisen antamista järjestöllemme, vaan se on myös mahdollisuus tehdä jotain sellaista, mitä ei ole vielä koskaan tehnyt. Kansanlähetystyö avaa ikkunoita maailmoihin, jotka eivät vielä entuudestaan ole vapaaehtoiselle tuttuja. Useissa ulkomaan kohteissa toimivana lähetysjärjestönä ja kotimaassa monipuolista työtä tekevänä herätysliikkeenä tarjoamme intohimon kohteita kaikenlaisille vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille.

Yksi on työmme kautta “hurahtanut” Japanin lähetystyöhön sekä japanin kieleen ja kulttuuriin. Toinen on löytänyt itsestään uuden puolen, kun on saanut opetella piirihallituksen sihteerin tärkeän tehtävän, jollaisesta ei koskaan olisi löytänyt itseään ilman Kansanlähetystä. Kolmas on vielä eläkepäivillään saanut kutsumuksen toimia uuden sukupolven parissa vauhdikkaiden Donkkis Big Night -iltojen toteuttajana.

Jumala on antanut jokaiselle lahjoja. Sinunkin lahjojasi tarvitsisimme näkymme ja missiomme toteuttamisessa. Ota yhteyttä kansanlähetyspiiriisi ja tarjoudu hommiin! Jos haluat pohtia, mikä voisi olla kutsumuksesi, ilmoittaudu mukaan 2023 alkavalle Kansanlähetyskoulun uudelle vuosikurssille. Yhdessä toisten kanssa pääset etsimään paikkaasi maailman hienoimmassa tehtävässä!

 

Anssi Savonen

Kotimaantyön aluekoordinaattori

Share This