Markus ja Heidi Alajoki

Markus ja Heidi Alajoen yhteisenä näkynä on lähetystyö vähiten tavoitettujen ihmisten parissa. He ovat työskennelleet pakolaisten/liikkeelläolevien kansojen parissa yhteensä toistakymmentä vuotta Englannissa, Suomessa ja viimeiset neljä vuotta Kreikassa. Heillä on erityisesti sydämellään Keski-Aasiasta lähtöisin olevat pakolaiset.

Teologian maisteri, pastori Markus on opettanut Raamattua pakolaisille. Uskonnon ja psykologian opettaja Heidi on työskennellyt naisten käsityökeskuksessa ja pitänyt Raamatunopetuksia naisille. Markuksen ja Heidin perheeseen kuuluu neljä eloisaa tytärtä.

Kansanlähetyksen liittohallitus kutsui Markuksen uudeksi ulkomaantyönjohtajaksi, ja hän aloitti tehtävässään maaliskuun alussa 2024. Ulkomaantyönjohtajana Markus vastaa Kansanlähetyksen lähetystyön strategisesta suunnittelusta ja operatiivisesta johtamisesta sekä kansainvälisistä verkostoista. Hänen tehtävänsä suuntautuu kokonaan ulkomaiseen työhön eri Kansanlähetyksen työalueilla. Vaativassa tehtävässään Markus tarvitsee edelleen esirukouksia ja taloudellista tukea.

Heidi hoitaa 1,5 vuotiasta Mikaelaa kotona. Hän toivoo voivansa tulevaisuudessa tehdä työtä jollain tavalla maahanmuuttajien parissa.

Heidi ja Markus vierailevat lähettävissä seurakunnissaan ja piirijärjestöissään alla olevan vierailukalenterin mukaisesti kertomassa Kreikan pakolaistyöstä sekä Markuksen uusista työtehtävistä.

Heidi ja Markus kirjoittavat kesäkuun kirjeessään:

Vierailimme kesäkuun alussa Nokian seurakunnassa ja saimme viettää kiitosjuhlaa yhdessä lähettäjiemme kanssa. Kesäksi on sovittu muutamia tilaisuuksia ja syksystä lähtien pyrimme vierailemaan myös muissa lähettävissä seurakunnissa.

Toivottavasti näemme mahdollisimman monia teistä Kansanlähetyspäivillä Ryttylässä. Olemme mukana erilaisissa tehtävissä. Muun muassa Heidin tavoittaa parhaiten aamupäivisin lähetysbasaarista.

Vierailukalenterimme (lista täydentyy loppukesän ja syksyn aikana):

  • 5.-7.7 Kansanlähetyspäivät, Ryttylä
  • 25.7. Pihaseurat, Heinola
  • 16.-18.8.Lähetysseminaari, Mikkeli
  • 27-29.9 Missioforum, Ryttylä
  • 5.10. Naisten brunssi, Turku

Toivottavasti näemme kesällä!”

Tule Sinäkin tapaamaan Heidiä ja Markusta näihin tilaisuuksiin ja tapahtumiin ja kuulemaan lisää heidän mielenkiintoisesta työstään!

”Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet! Hän ilmoittaa rauhan tulon, tuo suuren ilosanoman, hän tuo pelastuksen sanoman ja sanoo Siionille: Sinun Jumalasi on nyt Kuningas!”

Jes. 52:7

Haluatko sinä olla yhdessä Markuksen ja Heidin kanssa viemässä sanomaa Jeesuksesta kaikille kansoille?

Voit lahjoittaa Markuksen ja Heidin työlle tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi helposti MobilePaylla numerolla 77317.

Voit tukea heidän työtään myös kertalahjoituksella tai liittymällä kuukausilahjoittaksi alla olevien painikkeiden kautta tai verkkopankissasi. Tehdessäsi lahjoitussopimuksen suoraan pankkiin tilinumero on FI14 5043 1920 0034 52. Markuksen ja Heidin viitenumero on 21513.

Lisätietoja Markuksen työstä Kansanlähetyksen ulkomaantyönjohtajana

Kuva yllä: Matti Korhonen, Uusi Tie

YHTEYSHENKILÖ:

Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela

Tilaa Markuksen ja Heidin uutiskirje

Ryhdy Markuksen ja Heidin kuukausilahjoittajaksi

Voit tukea Markuksen ja Heidin työtä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 21513 (Markus ja Heidi A). Kiitos tuestasi!

Lahjoita

Share This