Kansanlähetyksen vuoden 2025 vaihtoehtoinen kolehtikohde on Rauhan ja evankeliumin työ Lähi-idässä
Yksi Kansanlähetyksen lähetystyön neljästä painopisteestä on viedä ilosanoma heille, jotka elävät ilman Messiasta.
Rauhan minä jätän teille.” (Joh. 14:27).
Tule kanssamme viemään hyvää sanomaa ilman Messiasta olevalle kansalle. Kansalle, jonka Jumala valitsi pelastussuunnitelmansa välikappaleeksi.
Me Kansanlähetyksessä haluamme muistuttaa kristinuskon juutalaisista juurista ja tuoda rauhan sanomaa myös Lähi-itään.
Iloitsemme siitä, että messiaanisten juutalaisten määrä Lähi-idässä on kasvussa. Rakennamme yhdessä heidän kanssaan Jumalan seurakuntaa ja viemme hyvää sanomaa eteenpäin.
Yhdessä voimme tehdä paljon hyvää.
Lahjoita työllemme Lähi-idässä. Näin olet mahdollistamassa työtämme ilman Messiasta olevien parissa ja tukemassa messiaanisia seurakuntia sekä yhteistyökumppaneitamme Lähi-idässä:
- Työmme Lähi-idässä sisältää hengellistä opetusta, diakoniaa, opetusmateriaalin tuottamista messiaanisten seurakuntien käyttöön, hyvän uutisen kertomista sekä henkilökohtaista kohtaamista. Toiminnassamme pyrimme siihen, että moni paikallinen kuulee ja ottaa vastaan ilosanoman. Työalueella toimii seitsemän ulkomaantyöntekijää.
- Beit Immanuel on kristillinen vierastalo ja toimintakeskus, joka tarjoaa diakonista apua.
- Caspari-keskus on Raamatun ja juutalaisuuden opinto- ja tutkimuskeskus, joka tukee messiaanista yhteisöä. Keskuksen toiminnassa pidetään laajasti esillä kristinuskon juutalaisia juuria.
- Immanuel-kirkko on luterilainen kirkko, jonka jumalanpalvelukset ja viikkotoiminta kokoavat yhteen sekä paikallisia että ulkomaalaisia kristittyjä.
- Makor HaTikvah on sadan oppilaan messiaaninen peruskoulu. Koulun oppilaat ovat paikallisia messiaanisten juutalaisten perheiden lapsia ja maassa olevien kansainvälisten kristittyjen perheiden lapsia.
- Netivah on järjestö, jonka nuorisotapahtumat tukevat nuorten hengellistä kasvua ja rohkaisevat heitä toimimaan omissa seurakunnissaan. Järjestö pitää myös hengellisiä kursseja uskoville nuorille ja palvelee seurakuntien nuorisotyöntekijöitä koulutuksilla.
- Sarigim on hyväntekeväisyysjärjestö, joka tarjoaa turvapaikan sitä tarvitseville, jakaa materiaalista apua kaikille apua tarvitseville.
Kolehtikohteen esittelydian voit ladata >>TÄSTÄ
Kolehtikohteen somekuvan kopioida vasemmalta alta tai ladata >> TÄSTÄ
Oikeanpuolisen kuvan voit kopioida yllä oikealta tai ladata TÄSTÄ.
Tulostettava ilmoitusteksti suosituskolehdin Rauhan ja evankeliumin työ Lähi-idässä esittelyyn:
Voit ladata esittelytekstin Word-muodossa >>tulossa.
Voit ladata esittelytekstin pdf-muodossa >>tulossa.
Etäyhteyksin jumalanpalvelukseen osallistuvat voivat tehdä lahjoituksen kolehtikeräykseen näin:
- soita numeroon 0600 19090 (Lahjoitus 20,45 euroa + pvm/mpm)
- lahjoita MobilePayn kautta numeroon 22004, viestikenttään: työ Lähi-idässä ja oma postinumerosi.
- Voit lahjoittaa myös suoraan Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille
FI83 8000 1501 5451 08 viitteellä 70027.
Maksutiedot seurakunnille:
Pyydämme tilittämään keräyksen Kirkkohallituksen kirjeessä ilmoitetulle tilille. Saaja: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry, FI83 8000 1501 5451 08. Seurakunnan keräyksen tilitystä varten viitenumerot löydät >>tästä linkistä.
Toivomme, että seurakuntayhtymissä, joista tilitetään useampi keräys, viestikenttään merkittäisiin mainittu viite sekä ao. seurakunnan nimi.
Kansanlähetys – lähetysherätysliike
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on luterilainen herätysliike ja lähetysjärjestö. Uskollisena Jumalan sanan totuudelle ja ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen seurakunnalleen antamalle lähetystehtävälle toteutamme kutsumustamme viedä evankeliumi kaikille ihmisille ja kansoille.
Näkymme on Raamattu rakkaaksi – evankeliumi kaikille. Kansanlähetys toimii Suomessa ja Ruotsissa yhteensä 17 piirijärjestön kautta yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa. Kansanlähetyksen 38 lähetystyöntekijää palvelevat eri yhteyksissä Ilman Raamattua, ilman Messiasta, ilman evankeliumia, ilman Raamattua ja ilman vapautta olevien lähimmäistemme keskuudessa.
Toteutamme tehtäväämme toiminta-ajatuksemme mukaisesti:
- Luemme, opetamme ja noudatamme Jumalan sanaa.
- Tarjoamme hengellisen kodin kaikille sukupolville.
- Kohtaamme ihmiset heidän hengellisissä ja ajallisissa tarpeissaan.
- Varustamme yhteisöt ja uskovat toimimaan evankeliumin ja lähetystyön puolesta.
Toimintaamme ohjaavat arvot ovat uskollisuus, perheystävällisyys, palvelualttius, laadukkuus ja läpinäkyvyys.
Keräyslupatiedot:
Rahankeräyslupa
Luvan saaja: Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry (0215273-7)
Rahankeräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus
Luvan numero: RA/2021/1202
Myöntämisajankohta: 24.09.2021
Rahankeräyslupa nro. RA/2021/1202, voimassa 1.1.2022 alkaen toistaiseksi koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Kerättävien varojen käyttötarkoitus ja kohdealue: Kerätyt varat käytetään kotimaassa ja ulkomailla mediatyöhön, lapsi- ja nuorisotyöhön, diakonia- ja julistustyöhön, Lähetyskeskuksen rakennusten ja pihapiirin ylläpitokuluihin sekä raamatunkäännöstyöhön. Lisäksi kerätyillä varoilla tuetaan yhteistyökirkkoja sekä -järjestöjä henkilöstöresurssein, materiaalisin avuin sekä taloudellisesti. Tuetut kirkot ja järjestöt ovat pääsääntöisesti niitä, joihin yhdistyksen palkatut työntekijät on lähetetty ja jonka alaisuudessa työtä eri kohteissa tehdään. Varoja käytetään myös työntekijöiden palkka- ja työkuluihin edellä mainittujen toimintamuotojen osalta.
Katso lupa >>tästä.