Keski-Suomesta kotoisin oleva nuoriso-ohjaaja Maija Leena on työskennellyt useita työkausia Ilman evankeliumia olevien parissa. Hän on toiminut juutalaistyössä sekä Englannissa että Lähi-idässä. Maija Leena kohtaa työssään myös muiden uskontojen, muun muassa New Age -liikkeen edustajia. Hän on toiminut tietoisuuden lisäämiseksi ihmiskauppaa vastustavassa työssä sekä tukenut odottavia äitejä Pro Life -työssä.
Edellisen työkautensa 2020–2021 Maija Leena toimi juutalaistyössä Lähi-idässä. Hän kantoi vastuuta paikallisen seurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä erityisesti hengellisen musiikin saralla. Lisäksi hän kohtasi paikallisia ihmisiä henkilökohtaisten keskustelujen kautta ja osallistui ihmiselämän arvoa puolustavaan työhön.
Hän oli välillä lyhyen työjakson Englannissa missä työ on pääosin tavoittavaa työtä kadulla. Sitä toteutetaan itsenäisesti sekä yhteistyössä muun muassa London City Mission -järjestön kanssa. Ihmisten kanssa syntyy syvällisiä keskusteluja myös tavoittavassa kahvilatoiminnassa.
Maija Leena on nyt palannut työhön Lähi-itään. Liity hänen lähettäjätiimiinsä ja tule mukaan työhön Ilman Messiasta olevien parissa esirukouksin ja taloudellisesti tukien!
Lisätietoja:
aluekoordinaattori Markus Aitamäki
Tee kertalahjoitus
Voit tukea Maija Leenan työtä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 22907 (Maija Leena P). Kiitos tuestasi!