Inkerin kirkon seurakunnat Mordvassa kertovat evankeliumia ja tukevat äidinkielisen sanan käyttöä

6.3.2023

”Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen” Ps. 13:6

Jumala pitää huolen Inkerin kirkon Mordvan alueen kahdesta seurakunnasta, ersäläistaustaisesta Velmema-seurakunnasta sekä mokšalaistaustaisesta mokšalais-ersäläisestä seurakunnasta. Erityisenä kiitos- ja ilonaiheena on se, että Velmema-seurakunta on toiminnallaan saavuttanut entistä suurempaa tunnettuutta toimintaympäristössään Mordvassa mutta myös laajemmalti.

Seurakunta alkoi jo viitisen vuotta sitten ylläpitää netissä kotisivujaan, joilla se kertoo melkein päivittäin seurakunnan toiminnasta. Varsinkin avoimuus ja nuorille suunnattu hyvän sanoman, evankeliumin, viesti on saavuttanut nuoria, jotka ovat tulleet mukaan seurakunnan toimintaan. Seurakunnan viikko-ohjelmaan sisältyy muun muassa kristinuskon peruskurssi, raamattupiiri sekä erilaista nuorisotoimintaa.

Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen.

Pastori Aleksei. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto
Pastori Aleksei on saanut Velmema-seurakunnassa kukoistamaan erityisesti lapsi- ja nuorisotyön. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto
Pyhäkoululaiset sunnuntain teeman äärellä Tatjana Petrovan johdolla. Tatjana kuvassa oikealla. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto
Pyhäkoululaiset sunnuntain teeman äärellä Tatjana Petrovan johdolla. Tatjana kuvassa oikealla. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto
Pyhäkoulu
Pastori Aleksei siunaa pyhäkoululaisia. Kuvassa vasemmalla pyhäkoulunopettaja Tatjana Petrova. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto
Mordvan seurakunta on tuttu runsaasta kahvipöydästä, jonka äärellä seurakuntalaiset jakavat kuulumisiaan jumalanpalveluksen jälkeen. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto
Velmema-seurakunta, kuten muutkin Venäjällä toimivat seurakunnat, on tuttu runsaasta teepöydästä, jonka äärelle seurakuntalaiset kokoontuvat jumalanpalveluksen jälkeen. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto

Urut sanan julistajana

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Pastori Aleksei kertoo evankeliumia urkukonsertissa. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto
Velmema-seurakunta alkoi joitakin vuosia sitten järjestää konsertteja uusien ihmisten tavoittamiseksi. Suomesta lahjoituksena saadut urut ylittivät yllättäen uutiskynnyksen, ja seurakunnan tunnettuus laajeni Mordvan ulkopuolisillekin alueille. Tämä toi mukanaan uusia ihmisiä. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto

Tieto Velmema-seurakunnasta on lisääntynyt entisestään Mordvan ulkopuolella, muun muassa Penzan ja Saratovin alueilla. Tämän saivat aikaan seurakunnan Suomesta lahjoituksena saamat urut. Tiedotusvälineissä uutisoitiin, että instrumenttien kuningas on saapunut Mordvaan. Ja uruista tuli oma evankelistansa, Sanan julistaja.

Sen jälkeen kun uruista uutisoitiin Mordvan televisiossa, Velmemassa on pidetty monia urkukonsertteja: Bachia, Mendelssohnia, Brahmsia ja muita. Lähialueilla ei ole muita urkuja, joten taiteilijat tulevat mielellään konsertoimaan Velmema-kirkkoon. Konserttien alussa pastori Aleksei kertoo Jeesuksen rakkaudesta ihmisiä kohtaan ja jakaa tietoa kristinuskosta.

Erään konsertin jälkeen vaikeana viime vuonna Aleksei viestitti: ”Jumalan Henki ja Herramme Jeesus Kristus lohduttaa sydämiämme. Elämä on minulle Kristus ja kuolema voitto! Millaisen onnen onkaan Jumala meille antanut, että saamme levittää hänen hyvää sanomaansa ihmisille! Ei ole ihmiselle mitään parempaa osaa kuin saada olla Jumalan yhteydessä! Aamen.”

Jouluna 2022 Venäjän television Pietarin kulttuurikanava otti yhteyttä pastori Alekseihin. He halusivat tulla tekemään ohjelman Velmema-seurakunnasta. He kuvasivat seurakunnan toimintaa aattona ja joulupäivänä. ”Meitä oli alttarilla juhlallisesti neljä ’pappia’ (pastori Aleksei ja hänen kolme nuorta avustajaansa) alboissa”, Aleksei kirjoitti Suomeen. ”Joka päivä sanon Herralle: Jos et auta, en pysty tätä tekemään”,  Aleksei jatkoi.

Muistojumalanpalvelus

Tämän vuoden helmikuun toinen viikonloppu oli seurakunnan toiminnassa suuri kohokohta. Lauantaina 11. päivä pidettiin jälleen urkukonsertti. Sunnuntaina Aleksei piti jumalanpalveluksen ersän kielellä. Seurakunnan pääkieli on venäjä, koska seurakuntalaisista monet puhuvat sitä. Lisäksi seurakuntalaiset käyttävät keskenään ersämordvaa ja mokšhamordvaa äidinkielensä mukaan.
Jumalanpalveluksen yleisössä oli nyt paljon ersäläisiä, sillä vietettiin pastori Aleksein veljen, Andrei Aljoškinin, muistojumalanpalvelusta sekä sen jälkeen ohjelmallista muistojuhlaa.

Andrei Aljoškin oli kuuluisa mordvalainen taiteilija, joka kuoli vuosi sitten. Hän on suunnitellut muun muassa Mordvan lipun ja maalannut Velmema-seurakunnan alttaritaulun. Andrei Aljoškinin vaikutuksesta Inkerin evankelis-luterilainen kirkko aloitti toimintansa Mordvassa. Inkerin kirkko oli tehnyt häneen vaikutuksen, kun hän opiskeli Leningradissa taidekoulussa ja Repin-instituutissa. Siellä hän tutustui kirkon pastori Arvo Survoon sekä nykyiseen emerituspiispa Aarre Kuukauppiin. (Andrei Aljoškinin elämästä voit lukea lisää täältä).

Kulunut viikonloppu ja samalla evankeliumin kylvö vaikutti pastori Alekseihin vahvasti; hän kertoi: ”Jumala on järjestänyt meille pellon. Jumala kylvää Sanaa. Se on täydellisesti Jumalan työtä.”

Raamatun opetusta äidinkielellä

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Mokšankielinen Uusi testamentti valmistui vuonna 2016 (kuvassa). Ersänkielinen Uusi testamentti valmistui kymmenen vuotta aiemmin. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto
Mokšankielinen Uusi testamentti valmistui vuonna 2016 (kuvassa). Ersänkielinen Uusi testamentti valmistui kymmenen vuotta aiemmin. Kuva: Velmema-seurakunnan arkisto

Mordvan kaksi suomalais-ugrilaista kieltä, ersämordva ja mokšamordva, ovat edelleen käytössä. Tuo ersänkielinen viikonloppu seurakunnassa kirvoitti pastori Alekseissa jälleen halun ersän- ja mokšankieliseen työhön.

Tällä hetkellä joulukuusta 2022 lähtien alussa mainitsemani Mordvan kaksi seurakuntaa, Velmema ja mokšalais-ersäläinen seurakunta, toimivat Velmema-seurakunnan katon alla yhdessä, sillä mokšalais-ersäläisessä seurakunnassa ei ole tällä hetkellä yhtään työntekijää. Mordvassa, kuten koko Inkerin kirkossa on työntekijäpula. Aleksei on asetettu kirkkoherraksi kumpaankin seurakuntaan.

Toisaalta tämä tilanne saattaa koitua hedelmälliseksi, kun voimat yhdistetään. Yhden työntekijän seurakunnassa on kaiken muun työn ohella haastavaa pitää yllä ja edistää äidinkielistä toimintaa. Ersän- ja mokšankieliselle työlle ei ole löytynyt omaa vetäjää. Nyt pastori Aleksei mokšan kieltä taitavana ersäläisenä sekä mokšalais-ersäläisen seurakunnan aktiivi, mokšalainen Tatjana Petrova ovat yhdistäneet voimansa. Suunnitelmissa on pitää kerran kuukaudessa raamattutilaisuuksia, joissa luetaan ja selitetään Raamattua ersän ja mokšan kielillä. Tatjana Petrova kuuluu Raamatunkäännösinstituutin mokšan kielen käännösryhmään. Hän on opiskellut Suomessa ja osaa myös suomen kielen.

Saamme nähdä, miten tämä toiminta ottaa siipiä alleen. Suuri rukousaihe on, että ersäksi ja mokšaksi käännetyt Raamatun tekstit saataisiin käyttöön! Raamatun käyttö äidinkielellä on usein avain Raamatun sanoman avautumiseen ja ymmärtämiseen syvemmin.

Liikuttava ele lastenkirjastossa

Kuluvan vuoden viimeisin uutinen Mordvasta Raamatunkäännösinstituutin ersäläiseltä kääntäjältä Tamara Bargovalta oli jälleen rohkaiseva. Hänet oli kutsuttu Saranskin lastenkirjastoon kertomaan raamatunkäännöstyöstä. Tamara kirjoittaa: ”Pidin kovasti niistä lapsista. Yksi poika sanoi, että kotona koko hänen perheensä puhuu ersää. Minä lahjoitin hänelle ersänkielisen Uuden testamentin. Poika reagoi vahvasti lahjaani: hän istuutui paikalleen, kosketti kirjalla otsaansa ja sen jälkeen suuteli sitä. Kuka hänelle sen oli opettanut? Minä pidättelin vaivoin kyyneleitäni – hänen tekonsa liikutti minua syvästi. Luulen, että hän on Jumalaan uskova poika.”

Muistakaamme kaikin tavoin Inkerin kirkon Mordvassa toimivien kahden seurakunnan monia haasteita, kun ne julistavat evankeliumia vähäisin voimavaroin ja suppealla taloudellisella tuella. Erityisesti muistakaamme äidinkielistä työtä, että ersän- ja mokšankieliset Raamatun tekstit, Uudet testamentit ja alustavasti painetut Vanhan testamentin osat, leviäisivät ihmisten käyttöön ja että näille kielille tekeillä olevat Vanhan testamentin tekstit saataisiin valmiiksi!

Riitta Pyykkö 3.3.2023
Kirjoittaja on tehnyt elämäntyönsä lähetystyössä Venäjällä. Hän jatkaa nyt osa-aikaisena, vapaaehtoisena käännöstarkastajana viime keväänä edesmenneen Raamatunkäännösinstituutin jäsenen Satu Cottrellin työtä. Tällä hetkellä työn alla ovat Psalmien kirjat mokšaksi.

Toim. Anne Lepikko

Tue evankelumin julistusta ja äidinkielisen Sanan käyttöä Mordvan seurakunnassa Venäjällä

Kansanlähetys tukee Velmema-seurakunnan ja mokšalais-ersäläisen seurakunnan toimintaa Mordvassa. Voit lahjoittaa tälle työlle oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille
NORDEA:
FI83 2070 1800 0283 25

OP:
FI14 5043 1920 0034 52

DANSKE BANK:
FI 83 8000 1501 5451 08

viitenumerolla 71000.

Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This