Mordvalainen taiteilija ja professori Andrei Aljoshkin on kuollut

26.3.2021

Taiteilija, vaikuttaja ja professori Andrei Aljoshkin kuoli 62-vuotiaana Mordvassa 27. helmikuuta 2021.

Andrei Aljoshkin kertoi mielellään olevansa volgansuomalainen. Hän oli syntynyt Tšeljabinskissa tuhat kilometriä Mordvaa idempänä vuonna 1959, mutta hänellä oli sekä ersäläisiä että mokšalaisia sukujuuria. Sukunsa asuinsijoille Mordvan Saranskiin hän muutti opintojensa jälkeen vuonna 1988. Silloin hän oli juuri saanut  päättötyönään tekemästään Fjodor Dostojevskia esittävästä yhdeksänosaisesta grafiikkateoksesta taidegrafiikan kultamitalin. Aljoshkin toimi Saranskin Velmema-seurakunnan jäsenenä kuolemaansa saakka.

Andrei Aljoshkin opiskeli Leningradissa vuosina 1975–1979 Seroville nimetyssä taideopistossa ja sen jälkeen Repin-instituutissa, josta hän valmistui vuonna 1988. Hänen kauttaan syntyivät ensimmäiset kontaktit mordvalaisten ja Inkerin kirkon välille.

Opiskeluaikanaan hän tutustui silloin taiteita opiskelleeseen Aarre Kuukauppiin, Arvo Survoon sekä inkeriläiseen taiteilijaan Santeri Ikkoon, joka on suunnitellut Kelton kirkon alttaritaulun. Aljoshkin kiinnostui kristillisen uskon sanomasta. Hän kävi näiden inkeriläisten salaisissa raamattupiireissä Aarre Kuukaupin kotona sekä jumalanpalveluksissa Kelton hautausmaalla. Hän sai kokea rakkautta ja huolenpitoa ja toivoi juuri tuollaista äidinkielistä kirkkoa myös mordvalaisille.

Arvo Survo oli aikanaan opiskellut mordvan kielen, ja se teki Aljoshkiniin vaikutuksen. Arvo Survon kautta virisivät kontaktit Mordvaan ja sinne syntyi Inkerin kirkon mordvalainen seurakunta. Andrei Aljoshkin ja hänen veljensä, nykyinen Velmema-seurakunnan kirkkoherra Aleksei Aljoshkin, toimivat tämän seurakunnan synnyttämiseksi.

Andrei Aljoshkin lukee jouluevankeliumia Velmema-kirkossa.
Jouluna 2017 Andrei Aljoshkin (kuvassa oikealla) luki jouluevankeliumia Saranskin Velmema-kirkossa suunnittelemansa alttaritaulun edessä. Miehet lukivat jouluevankeliumin äidinkielillään: ersäksi, mokšaksi ja venäjäksi. Kuva: Tarja Järvi

Andrei Aljoshkinin yhteys Suomeen vahvistui luterilaisuuden ja Inkerin kirkon kautta. Hän oli perustamassa ja tukemassa Toorama- ja Mordens-yhtyeitä, jotka kävivät esiintymismatkoilla Suomessa ja Ruotsissa.

Aljoshkin haaveili kansansa kulttuurin kukoistuksesta Mordvassa. Hän uskoi, että mordvalaisten oma, kansankielinen kirkko antaa hengen koko kansalle ja että Raamatusta löytyy vastaus myös mordvalaisten elämänjanoon. Aljoshkin oli merkittävä kansallinen taiteilija ja hänet palkittiin usein valtionpalkinnoin. Saranskin luterilaisen Velmema-kirkon alttaritaulu on Andrei Aljoshkinin tekemä. Hän on suunnitellut myös Mordvan tasavallan lipun.

Andrei Aljoshkinin siunaustilaisuus pidettiin hänen kotiseurakunnassaan Velmema-kirkossa. Hänet siunasi haudan lepoon hänen veljensä, kirkkoherra Aleksei Aljoshkin. Tilaisuudessa oli mukana mordvalaisia vaikuttajia ja taiteilijoita, muun muassa Mordvan kulttuuriministeri ja Mordvan yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnan dekaani, joka piti puheen hautajaisissa. Andrei Aljoshkin oli toiminut opettajana tuossa tiedekunnassa.

Andrei Aljoshkinia jäivät kaipaamaan tytär, sukulaiset ja ystävät sekä seurakuntalaiset.

Toim. Anne Lepikko
Artikkelikuva: Andrei Aljoshkin 16.7.2020 Velmema-seurakunnassa. Hän kertoi Mordvan lipun syntyhistoriasta ja symboliikasta. Kuva on kuvakaappaus videosta Velmema-seurakunnan sivuilta. Lippu näkyy kuvassa taka-alalla.

Lähteet:
Riitta Pyykkö, Pentti Heinilä, Vie Sanoma -lehti 5/97

M.A. Castrénin seura: Katariina Lahtonen, Sonja Tshesnokova

Korjaus: Poistettu tieto Velmema-kirkon suunnittelusta.

Tue Velmema-seurakunnan työtä

Voit lahjoittaa oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyvin tiedoin viitenumerolla 72009.
Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This