Kiitos vuodesta 2021

30.12.2021

Tässä pieni katsaus siihen, mitä olemme yhdessä saaneet tänä vuonna aikaan ja millaisessa juhlassa ja arjessa saaneet olla mukana. Kuten kuvista huomaa, olemme ottaneet sekä Kansanlähetyksessä että yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa haltuumme yhä enemmän uusia keinoja kertoa hyvää sanomaa.

Tammikuu

Vuosi 2021 käynnistyi juhlallisesti lähetysjohtaja Daniel Nummelan tehtäväänsiunaamisella.

Daniel Nummela siunataan lähetysjohtajan tehtävään. Kuvassa Piispa Matti Revon avustajina toimivat kirkkoherra Jussi Kauranne, liittohallituksen puheenjohtaja Regina Leppänen, ja entinen lähetysjohtaja Mika Tuovinen. Kuva: Philippe Gueissaz
Daniel Nummela siunattiin Kansanlähetyksen lähetysjohtajaksi Hausjärven kirkossa 9.1.2021. Takaa vasemmalta: Hausjärven seurakunnan kirkkoherra Jussi Kauranne, Tampereen piispa Matti Repo, Kansanlähetyksen liittohallituksen puheenjohtaja Regina Leppänen ja Kansanlähetyksen lähetysjohtaja emeritus Mika Tuovinen.
Daniel Nummela saarnasi Jumalan johdatuksesta. Kuva: Philippe Gueissaz
”Raamatun mukaan olemme syyllisiä Jumalan edessä jo ennen kuin olemme tehneet ainoatakaan pahaa tekoa. Siksi me kaikki tarvitsemme Jeesuksessa olevaa anteeksiantoa ja rauhaa”, Daniel Nummela totesi saarnassaan.

 

Korona epidemian sai aikaan myös jotain positiivista: kristillisen vierastalo täyttyi paikallisista vierailijoista, konserteista ym tapahtumista.
Koronaepidemia sai aikaan myös jotain myönteistä: kun matkailijoita ulkomailta ei tullut, kristilliseen vierastaloon Lähi-idässä tutustui paikallisia vierailijoita muun muassa konserteissa ja muissa tapahtumissa. Kuva: Kansanlähetyksen arkisto.

Helmikuu

 Jae Jakeelta YouTube-sarjan kuvaukset jatkuivat Vesa Ollilaisen kanssa Lepolan Talossa Hausjärvellä. Tuotantotiimi on valmiina aloittamaan uuden jakson kuvaukset. Kuva: Tode Jurvanen
YouTube-sarjan Jae jakeelta kuvaukset jatkuivat Kansanlähetysopiston linjavastaavan, raamattukouluttaja Vesa Ollilaisen kanssa Lepolan talossa Hausjärvellä. Kuvassa tuotantotiimi on valmiina aloittamaan uuden jakson kuvaukset. Kuva: Tode Jurvanen.

 

Koronan toinen aalto pysäytti kaikki lähitapaamiset; niinpä maahanmuuttajatyössä päätettiin aloittaa darinkielinen raamattupiiri netin kautta. Markuksen evankeliumiin perehdyttiin Mailis Janatuisen Ilosanomapiiri-materiaalin avulla. Kuva: SEKLin arkisto.

 

Maaliskuu

Idäntyönpäivien ohjelma toteutettiin etäyhteyksien avulla useammasta paikasta. Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla lähetettiin suorana lähetyksenä kaksikielinen jumalanpalvelus Kelton kirkosta Venäjältä. Jumalanpalveluksen toimittivat Kelton Pyhän Yrjön seurakunnan kirkkoherra, emerituspiispa Aarre Kuukauppi (kuvassa oikealla) ja piispa Ivan Laptev (vas.). Kuvakaappaus YouTubesta (Kansanlähetys SEKL).

 

Huhtikuu

Kokoontumisrajoitusten vuoksi lähetystyössäkin ohjelmaa siirrettiin netin kautta esitettäväksi. Lähetystyöntekijä Kirsti Malmi teki lähettikollega Liisa Rossin kanssa pääsiäisviikolla esitettävän nukkevideosarjan (Suure nädala triloogia).
Kokoontumisrajoitusten vuoksi lähetystyössäkin ihmisiä pyrittiin saamaan hyvän sanoman ääreen turvallisesti netissä. Virossa toimiva lähetystyöntekijä Kirsti Malmi teki lähettikollega Liisa Rossin kanssa pääsiäisviikolla esitetyn nukkevideosarjan Suure nädala triloogia. Kuva: Kirsti Malmi.

 

Iloisia seurakuntalaisia pääsiäisen kastejuhlassa Peshterassa, Bulgariassa. Kuva: Haveristen albumi
Iloisia seurakuntalaisia pääsiäisen kastejuhlassa Bulgarian Peshterassa. Kuva: Haveristen albumi.

 

Uusilla lähetystyöntekijöillämme Kia ja Markus Syrjätiellä tuli täyteen viisi kuukautta Japanissa. Kia opiskeli yksityisoppilaana YWCA-kielikoulussa adjektiivien taivutusta ja pänttäsi verbejä. Seuraavana lukujärjestyksessä odotti kanjien eli kirjoitusmerkkien opiskelu. Tavoitteena oli, että hän saisi kielitaidossa kiinni Markusta ja he pääsisivät opiskelemaan japania samassa ryhmässä. Syrjätiet jakavat Youtube-kanavallaan kokemuksiaan siitä, millaista lähetystyöntekijän arki on Japanissa. Linkki vie Youtubeen.

Toukokuu

Kirsti Malmi Lasnamäen seurakunnan yhteisöpuutarhalla, missä seurakunta järjesti tapahtumia.
Lasnamäen seurakunta Tallinnassa sai oman papin, Kaido Petermannin (kuvassa oikealla). Seurakunta järjesti koronan vuoksi yleisötapahtumia ulkoilmassa muun muassa tällä yhteisöpuutarhalla. Kuva: Kirsti Malmi.

 

Kuvat ovat Paen puutarhalta, jonne seurakunta sai keväällä kalanmuotoisen viljelylaatikon.
Keväällä Lasnamäen seurakunta sai Paen puutarhatontilleen kalanmuotoisen viljelylaatikon. Kuva: Kirsti Malmi.

 

Työntekijäseminaari 2021 oli hybriditapahtuma, johon osallistui väkeä sekä netin kautta eri puolilta Suomea ja maailmaa, että paikan päällä Ryttylässä. Kuva: Anne Lepikko
Kansanlähetyksen vuoden 2021 työntekijäpäivät pidettiin ensimmäistä kertaa hybridinä Teamsissä 3.–4. toukokuuta. Tapahtumaan osallistui yli sata työntekijää eri puolilta Suomea ja maailmaa.
Työntekijäpäivien aiheena oli Missionaalinen yhteisö, jota lähetysjohtaja Daniel Nummela (kuvassa oikealla) kuvasi tapahtuman alussa osaksi kirkon olemusta. ”Elävä yhteisö, jolla on tulevaisuus, ei voi olla kuin ulospäin kääntynyt”, Nummela totesi. Kuvassa vasemmalta tapahtuman juontajat, viestintäjohtaja Sanna Myllärinen ja hallintojohtaja Samuli Virtanen. Kuva: Anne Lepikko.

 

Päijät-Hämeen Kansanlähetyksen piirijohtaja Peeti Kallonen opetti työntekijäseminaarissa yhteisön rakentamisen periaatteista.
Päijät-Hämeen Kansanlähetyksen piirijohtaja Peeti Kallonen puhui opetuksessaan työntekijäseminaarissa siitä, mitä lähetettynä oleminen merkitsee. ”Meillä on erilaisia kykyjä ja juttuja. Se vapauttaa, että minun ei tarvitse olla niin kuin joku muu, vaan voin olla minä ja iloita niistä lahjoista, joita muilla on. Niin jokainen pääsee kukoistamaan niillä lahjoilla, mitä hänellä on.”

 

Kesäkuu

Kolme minuuttia rohkaisua -podcastin logo
Vuonna 2021 alettiin julkaista neljää uutta podcastia ja valmisteltiin yhtä, joka alkaa vuoden 2022 alussa. Kolme minuuttia rohkaisua -podcastin ensimmäinen jakso tulee kuunneltavaksi tammikuun 3. päivä. Siinä lähetystyöntekijä Asta Vuorinen ja kotiäiti Iida Hovi antavat näkökulmaa huolettomampaan ja luottavaisempaan elämään.
Aleksi Soininen opettaa Lahden Satamassa kuvattua jaksoa aiheella "Jaakob – tikapuut taivaaseen". Kuva: Tode Jurvanen
Netissä toteutettujen Kansanlähetyspäivien Raamattulavan osuuksia käytiin etukäteen kuvaamassa monessa eri kohteessa. Kuvassa Aleksi Soininen opettaa Lahden satamassa kuvatun jakson aihetta Jaakob – tikapuut taivaaseen. Kuva: Tode Jurvanen.

 

Donkin leirilahja Bulgariaan -hankkeen avulla järjestettiin ensimmäinen leiri kesäkuussa. Kuva: Haveristen albumi
Donkin Leirilahja Bulgariaan -hankkeen avulla järjestettiin ensimmäinen leiri kesäkuussa. Kuva: Haveristen albumi.

 

Lähetyskeskuksen juhlasalissa Teijo Peltola, Jukka Kääriäinen, Elina Hellqvist ja Daniel Nummela. Kuva: Harri Turunen
Lähetysteologisessa foorumissa 8. kesäkuuta paneuduttiin lähetysteologiseen ajatteluun, josta Kansanlähetyksen lähetystyö nousee. ”Tämä on tarpeellista, koska lähetysteologiassa puhaltavat aikanamme monenlaiset tuulet. On välttämätöntä tarkastella, miten lähetysteologia liittyy uskon perusteisiin”, tapahtuman järjestäjät Teijo Peltola ja Leif Nummela kommentoivat. Lähetyskeskuksen juhlasalissa Teijo Peltola, Jukka Kääriäinen, Elina Hellqvist ja Daniel Nummela. Kuva: Harri Turunen.

 

Heinäkuu

Kansanlähetyspäivien viikonloppu huipentui keskikentällä pidettyyn yhteisjumalanpalvelukseen. Johannes Heinonen oli kuvaamassa tilaisuutta netin kautta osallistuville. Kuva: Tode Jurvanen
Kansanlähetyspäivien viikonloppu huipentui Lähetyskeskuksen keskikentällä pidettyyn jumalanpalvelukseen, johon sai tulla paikalle vain harvalukuinen joukko ihmisiä.  Johannes Heinonen oli kuvaamassa tilaisuutta netin kautta osallistuville. Kuva: Tode Jurvanen.

 

Kansanlähetyspäivillä 2021 siunattiin kaikkiaan 11 lähetystyöntekijää eri tehtäviin eri puolille maailmaa. Kuva: Philippe Gueissaz
Kansanlähetyspäivillä 2021 siunattiin matkaan 11 lähetystyöntekijää eri tehtäviin eri puolille maailmaa. Kuva: Philippe Gueissaz.

 

Toni Kokkonen opettaa riparilaisia kirkossa.
Kansanlähetyksen nuorisotyö eli Nuorten Maailma järjesti kesä-heinäkuussa kuusi rippileiriä sekä yhden junnuriparin. Kuva: Toni Kokkosen arkisto.

 

Nuoret katsovat heppariparin oppitunnilla nuorten Alfan jaksoa. Kuva: Antti Nironen
Rippikoululaiset katsovat heppariparin oppitunnilla jaksoa nuorten Alfa-kurssista. Kuva: Antti Nironen.

Melkein tyhjä lentokone, jolla Palmun perhe saapui kotimaahan Japanista. Kuva: Lauri Palmu
Pandemiasta huolimatta lähetystyöntekijät pääsivät jossain määrin siirtymään maasta toiseen kotimaan ja työalueen välillä. Asako ja Lauri Palmu perheineen saapuivat kotimaanjaksolle Japanista Suomeen 16. heinäkuuta lähes tyhjällä Finnairin koneella. Kuva: Lauri Palmu.

Elokuu

Elokuussa Kansanlähetyksen Hämeen piiri teki tavoittavaa työtä Hyvien uutisten elokuu -teemalla  jalkautuen omista tiloistaan ihmisten pariin. Kuva: Ilkka Päiväsaari.

 

 

Kesän 2022 Kansanlähetyspäivien johtajat ja taustatiimi. Kuva: Tode Jurvanen
Kuvassa ensi kesän 2022 Kansanlähetyspäivien johtajat ja taustatiimi. Tulevan tapahtuman ohjelmatyöskentely aloitettiin pian edellisten päivien jälkeen elokuussa 2021. Vasemmalta Samuli Virtanen, Salla Leppänen, Lauri ja Asako Palmu, Daniel Nummela sekä Tode Jurvanen. Kuva: Tode Jurvanen.

 

Saara Mrčela Helsinki-Vantaan lentoasemalla juuri ennen lennon lähtöä Pietariin. Kuva Mrčelan arkisto
Kesän Kansanlähetyspäivillä matkaan siunatut uudet lähetit siirtyivät seuraavaan vaiheeseen, matkavalmisteluihin. 30. päivänä elokuuta Saara Mrčela astui Helsinki-Vantaan lentoasemalla Pietariin lähtevään koneeseen. Hän kertoo olleensa innostunut ja vähän peloissaan siitä, mitä on edessä. ”Samana iltana väliaikaisessa kodissa Pietarissa päällimmäisinä tunteina olivat sekä väsymys että kiitollisuus ja ilo. Vihdoin pääsin Venäjälle!” Kuva Saara Mrčelan arkisto.

 

Syyskuu

Hämeenlinnan Keitaan kesäillan seurat pidettiin ulkosalla. Kuva: Miina Makkonen
Kun koronarajoituksia alettiin purkaa, päästiin vähitellen kokoontumaan yhteen.
Hämeenlinnan Keitaan kesäillan seurat pidettiin ulkosalla, mutta syksyllä saatiin taas kokoontua sisätiloissa. Kuva: Miina Makkonen.

 

Israel-päivien sapattiaterialta.
Israel-päivien ulkomaisina puhujavieraina olivat tänä vuonna pastori, tutkimus- ja koulutusjohtaja Aaron Eime jerusalemilaisesta Christ Church -kirkosta ja rehtori Yoel Russu myös Jerusalemista, Makor HaTikvah -koulusta. Rehtori Russu (kuvassa) oli tapahtumassa mukana Kansanlähetysopistolla, pastori Eime osallistui tapahtumaan verkon kautta. Kuva: Heidi Tohmola.

 

Lokakuu

Anne Tuovinen, Nikosia.
Kansanlähetys lähetti opettaja, työnohjaaja Anne Tuovisen SAT-7:n palvelukseen työyhteisövalmentajaksi. SAT-7 on kristillinen mediatalo, joka tekee kristillisiä ja yhteiskunnan arvoihin vaikuttavia ohjelmia arabiaksi, persiaksi ja turkiksi ja lähettää ne satelliitin tai internetin välityksellä Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan. SAT-7:llä on lähes kaksisataa työntekijää, joista ylivoimainen enemmistö on paikallisia, jotta kristinusko ei näyttäisi alueen ihmisten silmissä länsimaiselta tuontituotteelta. Anne Tuovinen auttaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista palkattujen paikallisten työntekijöiden jaksamista ja kehittymistä työssään. Kuva: Anne Tuovisen arkisto.

 

Kuvassa Tode Jurvanen ryömii juhlasalin välikatossa ripustuksia tarkastamassa. Kuva: Tode Jurvanen
Lähetyskeskuksen juhlasalin tekniikkaa modernisoitiin, päivitettiin sekä huollettiin huoltoviikon yhteydessä lokakuussa. Kuvassa Tode Jurvanen ryömii juhlasalin välikatossa ripustuksia tarkastamassa. Kuva: Tode Jurvanen.

 

Marraskuu

Apulaislähetysjohtaja Teijo Peltola Kansanlähetyksestä, pastori Gerhard Muck saksalaisesta Kristillisestä koulutussäätiöstä sekä piispa George Fihavango Tansanian evankelisluterilaisen kirkon eteläisestä hiippakunnasta allekirjoittivat 9. marraskuuta yhteistyösopimuksen Tansanian Njombessa. Kansanlähetys aloittaa näin yhteistyön Tansanian evankelisluterilaisen kirkon kanssa ja lähettää pastori ja teologian tohtori Gerson Mgayan Joensuusta lähetystyöhön Tansaniaan vuoden 2022 alussa.

 

Kansanlähetysopiston ja Nuorten Maailman työntekijöitä Maata Näkyvissä -festareiden esitepisteellä. Kuva: Tode Jurvanen
Kansanlähetysopisto ja Nuorten Maailma osallistuivat yhteisellä esittelypisteellä Maata Näkyvissä -festareille marraskuussa. Pisteelle tuli tutustumaan lukuisa määrä nuoria. Kuva: Tode Jurvanen.

 

Anssi Savonen sekä Joanna ja Petteri Rantamäki Instagram-livessä.
Kuvakaappaus Anssi Savosen Instagram-livestä 18.11.2021.

Kansanlähetyksen kotimaan työn aluekoordinaattori Anssi Savonen haastatteli Instagram-livelähetyksessä uusia Japaniin lähdössä olevia lähetystyöntekijöitä Joanna ja Petteri Rantamäkeä. Rantamäkien työn tukemiseksi Anssi myös juoksi Run for Mission -juoksutapahtumassa Ryttylässä 26.11.2021.

 

 

 

 

 

 

Joulukuu

Eutanasiaa ja avioliittoa käsittevien kirjojen käännökset.
Idän kirjallisuustyön tukemana tuotettiin kirjoja useilla kielillä. Heinäkuussa julkaistiin puolaksi Leif Nummelan kirjoittama Raamatun punainen lanka. Kirjaa tullaan käyttämään Puolassa muun muassa yhtenä raamattukoulun oppikirjana. Unkarissa on kustannettu Päivi Räsäsen kirjoittamat aborttia ja eutanasiaa käsittelevät kirjat. Lisäksi Unkarissa otettiin kolmas painos Päivi ja Niilo Räsäsen kirjoittamasta Avioliitto-kirjasta. Kirjallisuutta on toimitettu myös kansoille, joiden kristittyjä vainotaan ja syrjitään monin tavoin. Kuva: Idän kirjallisuustyön arkisto.

 

Kolme naista istuu pöydän ääressä studiossa Neula ja uusi lanka -ohjelman kuvauksissa. Kuva: SAT-7:n arkisto.
SAT-7:n arabiankielisen televisiokanavan Neula ja uusi lanka -ohjelmasarja kuvattiin Egyptissä.  Kristillisen sarjan viimeinen kausi auttoi arabiaa puhuvia naisia näkemään arvonsa Jumalan lapsina. Se myös opasti heitä pääsemään kohti parempaa elämää, sillä heidän yhteisöissään naisten on perinteisesti miehiä vähemmän mahdollista toteuttaa unelmiaan. Kuva: SAT-7:n arkisto.

 

Daniel Nummela, Teijo Peltola sekä Mika Järvinen äänittämässä ohjelmaa. Kuva: Daniel Nummela
Kansanlähetyksen raamattuopetuksia ja lähetystyön kuulumisia Radio Deissä seurasi viimeisimmän tutkimuksen mukaan viikoittain 136 000 kuuntelijaa (85 000 vuonna 2020). Ohjelmien äänitteitä on Avaimia.net-sivuilla käynyt kuuntelemassa vuodessa noin 13 000 eri käyttäjää. Kuva: Daniel Nummela.

 

Lämpimät kiitoksemme kaikille yhteistyökumppaneillemme Suomessa ja maailmalla: seurakunnille, kirkoille, järjestöille, yrityksille ja tuhansille ystäville. Esirukouksenne, vapaaehtoistyönne ja taloudellinen tukenne ovat mahdollistaneet sen, että tänäkin vuonna olemme voineet yhdessä tehdä Raamattua rakkaaksi ja viedä evankeliumia monille ihmisille ja kansoille.

Kuuntele tästä lähetysjohtaja Daniel Nummelan ja apulaislähetysjohtaja Teijo Peltolan ajatuksia vuoden vaihtuessa. Haastattelun on tehnyt Mika Järvinen.

 

Siunatkoon Jumala meitä kaikkia ja antakoon iloa, rauhaa ja sisäistä voimaa. Luotetaan siihen, että hän antaa meille kaikkea sitä, mitä tarvitsemme jokaisena päivänä, päivä kerrallaan.

Me kiitämme aina Jumalaa teistä kaikista, kun muistamme teitä rukouksissamme.
Jumalamme ja Isämme edessä me lakkaamatta muistelemme sitä, kuinka usko on saanut teidät toimimaan ja rakkaus näkemään vaivaa ja kuinka kärsivällisesti te panette toivonne Herraamme Jeesukseen.” (1. Tess. 1:2-3)

Iloa ja johdatusta tulevaan vuoteen 2022!

Kansanlähetyksen väki

Toim. Anne Lepikko

Lahjoita Anna Sanan puhua -keräykseen

Voit tukea raamatunkäännöstyötä kertalahjoituksella tästä painikkeesta tai suoraan pankkiin tilille
OP: FI14 5043 1920 0034 52
TAI NORDEA: FI83 2070 1800 0283 25. Viite on 70344
Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This