Virtanen Samuli, hallintojohtaja

Olen alun perin koulutukseltani kääntäjä ja tulkki, mutta lähdin hyvin pian valmistuttuani politiikan maailmaan. Se vei minut aina valtakunnan politiikan ytimeen valtiosihteeriksi ja ministerien oikeaksi kädeksi. Suuntauduin erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä EU-asioihin. Työni puolesta matkustin paljon maailmalla edustamassa rakasta kotimaatani.

Vuonna 2019 politiikka jäi taakse, kun siirryin Kansanlähetyksen palvelukseen. Liike on minulle jo lapsuudesta tuttu, ja pidän Kansanlähetystä hengellisenä kotinani. Järjestön hallintojohtajana aloitin marraskuussa 2019.

Hallintojohtajana vastaan Kansanlähetyksen taloudesta ja henkilöstöstä. Koen, että saan olla omalla paikallani mukana aivan valtavan hienossa työssä: viedä evankeliumia eteenpäin ja palvella apua tarvitsevia lähimmäisiä.

Kansanlähetyksen lähetit toimivat maailmalla erilaisissa tehtävissä. Meillä on opettajia, lääkäreitä, sairaanhoitajia, pappeja, raamatunkääntäjiä, mediatuottajia ja monia muita. Kotimaassa työntekijämme järjestävät erilaisia tapahtumia, palvelevat lapsi- ja nuorisotyössä, auttavat arjen diakoniatyössä ja opettavat Raamattua. Jokaisella on oma paikkansa, kaikilla yhteinen näky: Halu palvella Kaikkivaltiasta Jumalaa ja viedä sanomaa Kristuksesta eteenpäin, niin että mahdollisimman moni voisi löytää Hänet elämäänsä ja päästä lopulta Taivaan kotiin. Moni on luopunut tutusta ja turvallisesta arjesta Suomessa ja lähtenyt haastaviin paikkoihin tekemään Jumalan valtakunnan työtä.

Minun tehtäväni on hallinnossa, ikään kuin konehuoneen puolella, varmistaa, että talous, tekniikka ja kaikki muu tarvittava on kunnossa. Työntekijämme ovat minulle valtavan tärkeitä. Haluan tehdä kaikkeni, että heillä on hyvä olla.

Työnkuvani on laaja ja vaativa. Hoidettavia asioita riittää valtavan paljon, samoin haasteita. Yksin, puhtaasti omin voimin, tässä on turha kuvitella pärjäävänsä. Siksi kutsun sinut mukaan yhteiseen työhön rukoilemaan puolestani ja tukemaan Kansanlähetyksen työtä taloudellisesti.

Samuli Virtanen

Share This