Vuonna 2011 Koillis-Japanissa tapahtui suuri maanjäristys, ja sen seurauksena syntyi tsunami, joka aiheutti ydinonnettomuuden. Pian monet eri tahot ryhtyivät onnettomuusalueilla laajamittaiseen avustustyöhön. Myös japanilaisilla kirkoilla oli omat avustusorganisaationsa. Ainakin viisi suurinta luterilaista kirkkoa yhdistivät niin ikään voimansa ja perustivat oman organisaation, jonka kautta sadat vapaaehtoiset osallistuivat katastrofialueella muun muassa raivaustyöhön – suomalaisista läheteistäkin muutama kävi paikalla.
Tässä yhteydessä käytiin myös laaja teologinen keskustelu siitä, saako avustustyön yhteydessä julistaa evankeliumia. Kaksi päärintamaa erosi näkemyksissään suuresti. Toisen näkökulman mukaan katastrofialueella tulee ensin auttaa ihmisiä, muodostaa heihin hyvä suhde ja vasta myöhemmin kertoa heille evankeliumia, jos siihen tulee tilaisuus.
Toinen näkökulma taas lähti siitä, että kristillinen avustustyö ja evankelimin julistaminen ovat toisistaan erottamattomia elementtejä. Apua tulee antaa erottelematta kaikille ihmisille, mutta samalla on tärkeää kertoa, mihin avustaminen perustuu. Näkökulmaa kannattaneet henkilöt korostivat sitä, että jos kirkko ei tällaisessa tilanteessa osoita tukevasti, ettei se ole vain maallista apua antava vaan evankeliumista elävä ja ammentava yhteisö, se ei koskaan muulloinkaan tule ilmenemään tällaisena yhteisönä. Jälkimmäinen näkökulma muodostui luterilaisen avustustyön perusperiaatteeksi.
Kysymys on pitkälti siitä, mikä on sanan ja tekojen suhde kristillisessä todistuksessa. Tämän kysymyksen suhteen saimme Japanissa todistaa hienoa hetkeä myös viime marraskuisen Koben teologisen seminaarin varainkeruukävelyn ja -juoksun jäljiltä.
Vuoden 2017 varainkeruutapahtumaan osallistui erään seurakunnan yläasteikäinen kristitty nuori mies. Hänet oli kastettu joitakin vuosia aiemmin ja sittemmin myös hänen vanhempansa olivat kiinnostuneet kristinuskosta. He kävivät jopa kastekoulua. Kuten usein Japanissa, kasteen esteeksi olivat kuitenkin nousseet äidin vanhemmat.
Nyt nämä isovanhemmat tulivat kuitenkin seuraamaan lapsenlapsensa osallistumista tähän kävely- ja juoksutapahtumaan. Tapahtuman aikana he sitten kohtasivat monia paikalla olleita kristittyjä, muun muassa lapsenlapsensa seurakunnan pastorin. Tapahtumassa kokemiensa kohtaamisten, keskustelujen ja hyvän ilmapiirin ansiosta he lopulta totesivat, että pojan vanhempien kasteelle ei olekaan estettä. Kasteen on tarkoitus tapahtua lähiaikoina.
Raamatun mukaan Jumala vaikuttaa uskon sanansa kautta. Sanan julistus ei kuitenkaan tapahdu tyhjiössä. Esimerkiksi Jaakobin kirjeen mukaan kristityt on kutsuttu todistamaan uskostaan elämällä sitä todeksi käytännön elämässään. Siksi iloitsin suuresti tästä hyvästä uutisesta, jonka sain viime viikolla kuulla. Se on erinomainen esimerkki siitä, miten kristillinen todistus ja käytännön elämä liittyvät hyvällä tavalla yhteen niin, että kristityt loistavat Jumalan valona myös Japanissa. Jumalan sanan julistukseen yhdistettynä myös elämämme todistus voi näin murtaa monia evankeliumin vastaisia muureja.
Varainkeruutapahtuma onnistui muutenkin kokonaisuudessaan hyvin. Tuottoa syntyi yhteensä noin 450 000 jeniä eli vajaat 3 500 euroa. Noin kolmasosa tuesta kerättiin Suomesta ja loput Japanista. Tärkeä panos pienen luterilaisen seminaarin hyväksi.
Jatketaan rukousta sen puolesta, että sekä paikalliset kristityt että lähetit saisivat olla Jumalan valona Japanissa!
Daniel Nummela
Japanin lähetti