Kaksikymmentä päivää Kansanlähetyspäiviin

16.6.2023

Kansanlähetyspäiville Ryttylään 7.–9. heinäkuuta odotetaan jälleen runsaasti kaiken ikäisiä juhlavieraita. Ohjelmassa on Raamatun opetusta, musiikkia, taide-esityksiä, mielenkiintoisia keskusteluja sekä lähetystyön ajankohtaisia kuulumisia. Tapahtuman teemana on Tässä olen – lähetä minut. Viikonlopussa on omat ohjelmat lapsille, junioreille, nuorille sekä aikuisille.

Kansanlähetyksessä on jo reilun vuoden ajan valmistauduttu viikonloppuun. Tapahtuma- ja mediatuottaja Tode Jurvanen kertoo, että ohjelma on valmis ja juhla-alue alkaa olla kunnossa.
– Kansanlähetysopistolla on erinomaiset puitteet kokoontua tällaiseen kesäjuhlaan. Tänäkin kesänä Lähetyskeskuksessa saa hyvän hengellisen sisällön lisäksi virkistystä kaikille aisteille. Ruokatorilla on valinnan varaa. Siellä on viisi eri ruokamyyjää ja useita kahvila- ja välipalapisteitä, esimerkiksi Donkin oma herkkukoju, Jurvanen kertoo.

Kansanlähetyspäivien ulkomaiset vieraat tulevat Etiopiasta ja Uudesta-Seelannista. Maailman suurimman luterilaisen kirkon, yli kymmenen miljoonan jäsenen Mekane Yesus -kirkon presidentti Yonas Yigezu puhuu ohjelmassa lauantaina aamupäivän kanavalla aiheesta Onko lähetystyöllä tulevaisuutta. Iltapäivällä hän on yksi Raamattuopetustrilogian opettajista aiheenaan usko. Hänen jälkeensä trilogiassa opettavat toivosta apulaislähetysjohtaja Teijo Peltola ja rakkaudesta linjavastaava Laura Järvinen.

Muusikko David Lyle Morris saapuu Kansanlähetyspäiville muutaman vuoden tauon jälkeen Uudesta-Seelannista. Hän on esiintynyt ensimmäistä kertaa Suomessa Nuorten kesässä Alavudella vuonna 1994 ja on tuttu kasvo useissa Kansanlähetyksen tapahtumissa. David Lyle Morris esiintyy ohjelmassa sunnuntaina iltapäivällä.

12 lähetystyöntekijää siunataan matkaan

Lähetysjohtaja Daniel Nummelan Polttopiste-puhe kuullaan lauantaina kello 13.00 alkaen. Kaiken ikäisten lähetysjuhlassa kello 16.30 siunataan uudet ja uusille työkausille lähtevät lähetystyöntekijät. Matkaan ovat pian lähdössä Laura ja Antti sekä Vilmalotta maahanmuuttajien pariin Espanjaan, Miia ja Mikko Lähi-itään, Asako ja Lauri Palmu sekä Johanna ja Shuhei Yamaguchi Japaniin, Heidi ja Markus pakolaistyöhön Kreikkaan sekä Mikko Tiira asiantuntija- ja koulutustehtäviin Etu-Aasiaan ja Venäjälle.

Lauantain iltakonsertissa esiintyy Exit. Tilaisuudessa on esirukouspalvelu.

Sunnuntaina aamupäivällä kokoonnutaan jumalanpalvelukseen, jossa saarnaa Mika Lehtinen. Liturgina toimii Sakari Kalliomaa. Päivät päättyvät kello 13.00 alkavaan kiitosjuhlaan, jossa Eero Junkkaala opettaa aiheesta Jumalan edestä lähetettynä. Tilaisuudessa esiintyvät David Lyle Morris sekä taikuri Miika Korkatti.

Kansanlähetyspäiviä voi seurata myös radiosta ja verkosta. Juhla on kuunneltavissa Radio Patmoksen valtakunnallisilla taajuuksilla, nettiradiossa sekä juhla-alueella taajuudella 107 MHz, lyhytaikaisella luvalla toimivalla radiotaajuudella. Sen kuuluvuusalue on noin 60 kilometriä. Juhlaohjelmaa voi seurata uudelta Kansanlähetysmedia-sivustolta sekä Kansanlähetyksen YouTube-kanavalta.

Lue lisää täältä.

Anne Lepikko
Artikkelikuvassa Kansanlähetyspäivien johtajat Sanna Myllärinen, Mauno ja Terhi Haverinen sekä Samuli Virtanen.
Kuva: Philippe Gueissaz

Ota yhteyttä

Myllärinen Sanna

viestintäjohtaja, SEKL

sanna.myllarinen@sekl.fi

041 546 3046

Virtanen Samuli

hallintojohtaja SEKL

samuli.virtanen@sekl.fi

044 447 7829

Kuusisto Laura

tapahtumakoordinaattori SEKL, Kansanlähetyspäivät

laura.kuusisto@sekl.fi

0504662600

Jurvanen Tomi “Tode”

Kansanlähetyspäivien tapahtumatuottaja, mediatuottaja, SEKL

tode.jurvanen@sekl.fi

044 447 7807

Lahjoita Kansanlähetyspäivien valmisteluihin

Voit tukea Kansanlähetyspäivien valmisteluja oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla jollekin Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille:
NORDEA: FI83 2070 1800 0283 25
OP: FI14 5043 1920 0034 52
DANSKE BANK: FI 83 8000 1501 5451 08
Käytä tapahtuman viitenumeroa 55107.
Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This