Heprean kielen elpyminen on yksi aikamme suuria ihmeitä. Mikä teki mahdolliseksi sen, että kolmetuhatta vuotta vanha kuninkaiden, pappien ja profeettojen kieli heräsi kuolleista?
Heprea ei ole enää Israelissa vain julkishallinnon käytössä, vaan sitä puhuu kokonainen kansakunta äidinkielenään. Jerusalemin hävityksen (v. 70) ja juutalaisten karkotuksen jälkeisinä vuosisatoina hepreaa käytettiin enimmäkseen vain papiston virkakielenä. Synagogissa ja talmudkouluissa se siirtyi sukupolvelta toiselle.
Juutalaiskansalta heprea oli jäänyt unohduksiin. Mikä sitten teki mahdolliseksi sen, että tuo muinainen kieli on nykyään israelilaisten yleisessä käytössä ja on niin nykyaikaistettu, että sillä voi vaikka tilata itselleen baarissa kupin kahvia?
Perlmanin oivallus
Juutalaispiireihin kuului 1880-luvun Pariisissa taiteilijoita, runoilijoita ja filosofeja, jotka olivat niin köyhiä, etteivät pystyneet kustantamaan itselleen lämmintä ateriaa joka päivä. Yksi heistä oli 21-vuotias keuhkotautiin sairastunut lääketieteen opiskelija Elieser Jizhak Perlman (1858–1922). Ortodoksijuutalaisen perheen poikana hän oli joutunut pakenemaan Liettuasta, joka tuolloin kuului Venäjän valtakuntaan.
Pariisin ilmapiiri henki vapautta ja kaikkien ihmisten tasa-arvoa. Euroopan yleinen poliittinen kehitys ei kuitenkaan luvannut hyvää. Perlmanissa alkoi itää ajatus, että juutalaisten oli kaikkialla taisteltava itselleen niin vapaus kuin tasa-arvokin.
Samaan aikaan alkoi muotoutua myös liikehdintä nimeltä poliittinen sionismi, joka herätti juutalaisissa kaipuun palata isiensä maahan. Perlman käsitti, että tuo muutto vaatisi toteutuessaan oman yhteisen kielen.
Uusi kotikieli
Perlman otti itselleen peitenimen Elieser Ben Jehuda. Sitä käyttäen hän alkoi kirjoittaa artikkelisarjaa, jossa hän puolusti näkemystään heprean kielen merkityksestä kotiin palaavalle juutalaiskansalle. Kun Jehuda vuonna 1881 muutti Luvattuun maahan vaimonsa Deboran kanssa, pariskunta teki päätöksen, että heidän kodissaan puhuttaisiin vain hepreaa. Ratkaisu ei ollut helppo toteuttaa, koska kumpikin puoliso oli vasta alkanut opiskella tulevaa kotikieltään.
Jehudoille syntyi viisi lasta, jotka puhuivat äidinkielenään sujuvaa hepreaa. Näin tuo perhe oli ensimmäinen, joka myöhäisantiikin jälkeen käytti keskenään pelkästään profeettojen kieltä. Jehuda toimi myös opettajana ja piti koulussa yllä heprean opetusta. Hän toimitti hepreankielistä päivälehteä, joka teki kielen tunnetuksi aikuisten parissa.
Kovaa taistelua
Profeettojen kielen puhuminen jokapäiväisessä elämässä oli ultraortodoksien mielestä sen väärinkäyttöä. Vielä nykyäänkin hasidijuutalaiset puhuvat arkikielenään pelkästään jiddišiä. He kohdistivat Ben Jehudaan pahansuopia hyökkäyksiä, jotka johtivat lopulta vääriin syytöksiin ja osmanilainen tuomioistuin määräsi Jehudan vangittavaksi. Kansainvälisen painostuksen ansiosta hänet vapautettiin jo vuoden kuluttua.
Ben Jehuda oli päästänyt valloilleen hyökyaallon, joka ei ollut enää pysäytettävissä. Uudet maahanmuuttajat valitsivat heprean omaksi kielekseen, ja pian Jerusalemin kaduilla kuultiin enää vain hepreaa.
Heikosta terveydestään huolimatta Ben Jehuda työskenteli kuolemaansa asti keskimäärin 18 tuntia vuorokaudessa. Hän loi kuusiosaisen heprean sanaston, jonka berliiniläinen Langenscheidtin kirjapaino julkaisi. Kolme viikkoa ennen kuolemaansa Ben Jehuda sai brittiläiseltä suurkomissarilta suostumuksen siihen, että hepreasta tuli vuonna 1922 silloisen Palestiinan virallinen pääkieli.
Nykyaikaisen heprean isä Ben Jehuda kuitenkin unohtui julkisuudesta. Nyt hänen elämäntyöstään on muodostunut hajallaan olevaa juutalaiskansaa yhdistävä side, joka herättää suunnatonta kiinnostusta kaikkialla maailmassa.
Focus / KH / HH
Artikkeli on julkaistu aiemmin Vie Sanoma -lehdessä elokuussa 2012.
Kuvateksti:
Heprea on Israelin virallinen kieli. Sitä puhuu noin viisi miljoonaa ihmistä äidinkielenään ja yhteensä sitä puhuu noin 9 miljoonaa ihmistä. Kuvassa juutalaisia festivaalilla Jerusalemissa.
Kuva: Irina Uzv, Pixabay
