Pastori Juhani Koiviston opetus, joka on julkaistu Suomen teologisen instituutin julkaisemassa kirjassa Lähetys globalisoituvassa maailmassa. Iustitia 29/2013.
1. Johdanto
Kristillisen lähetystyön olemukseen kuuluu sen perustelu: miksi lähetystyötä tehdään? Lähetystyön perusteleminen hahmottaa missiologiaa laajemminkin ja avaa sen lähtökohtia. Tässä artikkelissa tehtävämme on tarkastella erityisesti juutalaislähetyksen perustelua. Evankeliumin vieminen erityisesti juutalaisille on määrällisesti suhteellisen pieni osa kristillisen seurakunnan lähetystehtävää, mutta teologian ja ilmoituksen kannalta yksi sen keskeisistä juurista.
Kristillinen lähetystyö alkoi juutalaislähetyksenä ja tämän vuoksi aihetta voitaisiin pitää niin itsestään selvänä, ettei se kaipaa sen enempää perusteluja. Uudessa testamentissa sen selittäminen, mistä evankeliumissa on kysymys ja miksi se kuuluu juutalaisille toistuu usein.
Viimeisen sadan vuoden aikana juutalaislähetys on kiistetty eri syistä. Erään näkemyksen mukaan juutalaiset ovat liiton pohjalta jo Jumalan yhteydessä, jolloin evankeliumin julistaminen heille on tarpeetonta. Tämän pohjalta on rakennettu ajattelumalli, jossa juutalaisilla on oma tiensä ja kristityillä omansa Jumalan luo. [1] Yksi suurimmista vedenjakajista on suhtautuminen juutalaisten joukkotuhoon Euroopassa. Holokausti voidaan määritellä eri tavoin, mutta sillä tarkoitetaan tapahtumasarjaa, jonka rajavuodet olivat 1933-1945 huipentumana juutalaisten lopulliseen tuhoamiseen tähdännyt kuolemanohjelma. Holokaustin (shoa) jälkeen on erityisesti Saksassa, mutta muuallakin noussut ääniä, joissa torjutaan erityisesti evankeliumin vieminen juutalaisille. Nämä mielipiteet ovat saaneet vastaperusteluja, jotka ovat kutsuneet keskusteluun.
Lähtökohtansa ja kristillisen uskon juurien vuoksi juutalaislähetys koskettaa kristillisen uskon identiteettiä ja olemista. Kristillinen usko on syntynyt juutalaisella maaperällä ja sillä on juutalaiset juuret. Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia, joille Vanhan testamentin taustalta oli kirkastunut pelastus Jeesuksessa. Tästä muistuttaa myös se, että uskomme Pyhiin kirjoituksiin kuuluu Vanha testamentti. Monia kristillisen uskon käsitteitä mm. sovitus, voidaan ymmärtää vain Vanhan testamentin taustalta. Kristinuskon historia tuntee varhaisilta vuosisadoilta alkaen pyrkimyksiä irtaantua juutalaisista juurista. Varhaisimpia on Roomassa vaikuttaneen Markionin (k. 160) yritys rakentaa kirjoitusten kaanon, joka olisi puhdistettu juutalaisista aineksista.[2] Meitä lähempänä olleena valistuksen aikana 1700-luvulla vierastettiin Jeesuksen ristinkuolemaa ja sovitusta. Juutalaislähetystä voidaan vastustaa teologisten syiden lisäksi myös kansallisista lähtökohdista. Lähimenneisyyden vuoksi esimerkiksi Saksassa on torjuva asenne tähän teemaan. Usein syyt kietoutuvat toisiinsa.[3]
Juutalaisella kansalla on takanaan monituhatvuotinen historia. Kansan yhtenä taitekohtana on temppelin hävittäminen vuonna 70 jKr. Sen jälkeen juutalaiset joutuivat elämään diasporassa miltei kahden vuosituhannen ajan. Viime vuosisadalla syntynyt Israelin valtio merkitsi juutalaisten laajamittaista muuttoa alueille, joilla he asuivat Raamatun aikana pakkosiirtolaisuuden jaksoja lukuun ottamatta. Lukumääräisesti juutalaisia on maailmassa eri tilastojen mukaan noin 14,7 miljoonaa.
2. Juutalaislähetyksen perusteet Raamatussa
2.1. Israelin valinta
Juutalaislähetyksen erityislaatuisuuden taustalla on Israelin valinta. Valinnalla tarkoitetaan yhden kansan valitsemista erityiseen pelastushistorialliseen tehtävään. Valinnan lähtökohtana on Aabrahamin valinta ja hänelle annetut lupaukset. Valintaan liittyi kolme osaa: lupaus kansasta, maasta ja siunauksesta. (1 Moos. 12 1-4; 15:1-7; 17:1-8; 22 16-18) . Kansan kasvettua suureksi samat lupaukset kerrotaan Moosekselle esim. 2 Moos 19: 5-6; 5 Moos 7: 6-8; 14:2; 26: 17-19. Vanhassa testamentissa Israelin siunaaminen liittyi tähän kokonaisuuteen 1 Moos.12:3 Israelin kansan valinta ei perustunut sen suuruuteen, erinomaisuuteen tai mihinkään ominaisuuteen, vaan Jumalan armollisuuteen. Vaikka Israelin kansa eli luopumuksen aikoja, Jumala pysyi valinnalleen uskollisena. Valinnan näkökulmasta suuri ongelma oli se, että vaikka jotkut kansasta uskoivat Jeesukseen, suurin osa torjui hänet. Tämä ei kuitenkaan kumonnut valintaa, kuten Paavali todisti:
”valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu. ”Room. 11: 28-29. Evankeliumin viemisen näkökulmasta valinnan vuoksi juutalaisella kansalla on etuoikeus evankeliumiin.
2.2. Jeesus, Israelin lunastaja
Juutalaislähetyksen perustavin motiivi on siinä uskossa, että Jeesuksessa Kristuksessa täyttyivät Vanhan testamentin ennustukset luvatusta Messiaasta. Uuden testamentin todistuksen mukaan Vanhan testamentin lupaukset saivat täyttymyksensä Jeesuksessa. Tämän vuoksi Jeesus Kristus on Jumalan ainutkertainen ilmoitus Israelille ja muille kansoille. Hän on Israelin ja kaikkien kansojen sovittajana ainut tie Isän tykö (Joh.14:6; 2 Kor.5:18-20; Apt.4:12). Jeesuksen ja juutalaisten suhde Raamatun aikana ja tänä päivänä kulminoituu Jeesuksen persoonaa koskevaan kysymykseen: Kuka hän on? Jeesus ilmaisi kysymyksen opetuslapsilleen itsekin: kenen te sanotte minun olevan? Tässä on kysymys Jeesuksen ainutlaatuisuudesta pelastajana ja Vapahtajana. Jeesuksen ainutlaatuisuus merkitsee sitä, että hänessä, joka ihmisyytensä puolesta syntyi juutalaisesta kansasta, Jumala tuli historiaan ainutkertaisella tavalla. Tämä mahdollisti kaikkien ihmisten ja kansojen sovituksen (2 Kor.5).
Tältä pohjalta Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset julistivat evankeliumia omille heimoveljilleen juutalaisille ja muistuttivat, että jokainen saa uskomalla Jeesukseen syntinsä anteeksi (Apt.10: 42 – 43). Jeesus ja apostolit olivat juutalaisia, joten oli itsestään selvää, että evankeliumia julistettiin juuri juutalaisille. Sen sijaan ei ollut selvää, että sanoma kuuluisi myös ei-juutalaisille eli pakanoille. Epäsuorasti asia tulee esille Jeesuksen vastauksessa kanaanilaisen vaimon kysymykseen Matt. 15:24 sekä hänen vastauksessaan syyrofoinikialaiselle naiselle Mark. 7: 26-27.
Jeesus oli Israelin Messias, jonka tehtävänä oli suorittaa lunastustyö. Erityisen kirkkaasti tämä tulee esille Matt. 1:21, jossa Jeesuksen nimi Immanuel viittaa häneen juuri Israelin lunastajana. Jeesuksen julkisen toiminnan aikana kerrotaan opetuslasten lähetysmatkasta. Matkan tavoitteeksi asetettiin Israel ja samalla torjuttiin alueella asuneet muut ihmiset. Tästä matkasta kerrotaan Matteuksen evankeliumin 10. luvussa, jakeissa 5-7. [5]
Evankeliumeissa on kohtia, jossa kannetaan huolta siitä, että Jeesus tulisi kirkastetuksi omalle kansalleen: Tästä puhuivat Vanhan testamentin ennustukset messiaasta, tähän viitattiin Jeesuksen lapsuudessa ja julkisen toiminnan aikana (Luuk 1:16,54; Luuk 2:32; Joh.1:31) ja tähän liittyi Jeesuksen julistus ja elämä.
Jeesuksen aikana enemmistö juutalaisista torjui Jeesuksen. Meidän aikanamme esitetään näkemyksiä, että Aabrahamin kanssa solmitun liiton vuoksi juutalaisten ei tarvitsisi pelastuakseen uskoa Jeesukseen ja hyväksyä häntä Messiaakseen. Tällainen näkemys ohittaa evankeliumien todistuksen Jeesuksen persoonasta, hänestä Jumalan ainutlaatuisena ilmoituksena sekä sulkee juutalaisen kansan Jumalan erityisen ilmoituksen ulkopuolelle. Tällaista ajattelutapaa vastaan on huomautettu, että näkemys, joka sulkee juutalaisen kansan lähtökohtaisesti Jeesuksen sovitustyön ja evankeliumin ulkopuolelle on yksi antisemitismin muoto.[6]
2.3. Apostolien esimerkki Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen
Juutalaisten ja ei-juutalaisten suhde tuli selvittelyn kohteeksi välittömästi Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Vaikka Jeesus oli antanut lähetyskäskynsä, opetuslasten piirissä oli epäselvyyttä siitä, mitä se merkitsi. Jerusalemissa alkanut Stefanuksen vaino pakotti Jeesukseen uskoneita muuttamaan uusille seuduille ja heistä tuli merkittäviä todistajia, jotka ylittivät ei-juutalaisen ja juutalaisten rajalinjan. Apostolien tekojen 11. luvussa kerrotaan Stefanuksen vainoa paenneista, jotka kertoivat evankeliumia vain juutalaisille. Heidän joukossaan oli kuitenkin sellaisia, jotka kertoivat evankeliumia muillekin (Apt.11:19-20).
Evankeliumeissa ja Apostolien teoissa on useita kohtia, joissa mainitaan kristillisen lähetystyön yhteydessä juutalaisen kansan ensisijaisuus. Ensisijaisuus ilmaistaan sanoilla ”juutalaiselle ensin” tai ”alkaen Jerusalemista” mm. Luuk. 24:47, Apt.1:8, Apt. 3: 25-26, Apt.13:46 ja Room. 1:16. Oskar Skarsaune näkee Jerusalemista alkaen –painotuksessa Jes.2:3:n ikään kuin heijastuvan Uuteen testamenttiin. Paavali halusi korostaa Room15:19b: ”…niin että minä Jerusalemista ja sen ympäristöstä alkaen Illyrikoniin saakka olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen”. [7] Nämä eri yhteyksissä mainitut asiat kertovat siitä, että evankeliumi ei hävittänyt Jumalan valitseman kansan ja kansojen välistä rajaa vaan merkitsi sille täyttymystä. Koska Jumalan ilmoitus oli annettu ensin juutalaiselle kansalle, tuli evankeliumia julistaa ensin heille. Tämä oli periaate, jota apostoli Paavali noudatti johdonmukaisesti matkoillaan. Evankeliumin vieminen juutalaisille perustuu näin apostolien ja alkukristillisen seurakunnan esimerkkiin.
2.4. Apostolien opetus evankeliumin viemisestä juutalaisille
Apostoli Paavali käsitteli Jumalan kansan, Israelin ja muiden kansojen välistä suhdetta Roomalaiskirjeen 9-11 luvuissa.
Roomalaiskirjeessä Paavali tarkastelee eri tavoin suhdetta juutalaisiin. Evankeliumin julistuksen näkökulmasta hänen huolensa tiivistyy Room. 9:1-5, jossa hän toivoo olevansa kirottu oman kansansa sijasta. Hänen mukaansa Jumalan Israelille tekemä valinta oli edelleen voimassa, vaikka Israel ei ollut ottanut Jeesusta vastaan. Viimeksi mainittu seikka oli apostolille kipeä asia. Israel ei ottanut vastaan Jumalan erityistä ilmoitusta ja Paavali sai omassa kehossaan tuntea heimoveljien taholta tulleen vastustuksen. Paavalin mukaan Jumalan suunnitelmaan kuului Israelin pelastus, mutta nykyisessä maailmanajassa tuli tyytyä siihen, että kansa eli valinnasta huolimatta peite silmillä. Tämä ei ole kuitenkaan lopullinen sana, vaan Jumalan aikataulussa Israel tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi.
Vaikka Israel ei kansana tunnustanut Jeesusta Messiaakseen, jotkut yksityiset ottivat sanan vastaan ja uskoivat. Kristillisessä alkuseurakunnassa monet uskovat olivat Jeesukseen uskovia juutalaisia. He muodostivat alkukristillisen seurakunnan ytimen. Heidän Vanhan testamentin tuntemuksensa esti nuoria seurakuntia menemästä mukaan Rooman valtakunnassa vaikuttaneeseen synkretismiin ja pakanuuteen.
Roomalaiskirjeen kahta lukua ei ole mahdollista tässä yhteydessä käsitellä seikkaperäisemmin, vaikka se liittyy mitä läheisimmin teemaamme. Aiheemme kannalta jaksoa Room. 11: 25-32, voidaan pitää tiivistelmänä, jossa Paavali pohtii juutalaisten asemaa ja tarkastelee todistusta juutalaisille lopun ajan eskatologisessa valossa. Israelin eli juutalaisen kansan tilan hän määrittelee osittaiseksi paatumukseksi. Kansa kokonaisuudessaan on kääntänyt selkänsä Kristukselle, mutta sen joukossa on yksityisiä jäseniä, jotka uskovat Jeesukseen. Samalla hän liittää kansan (Israelin) ja kansat toisiinsa ja osoittaa, että juutalaisen kansan asema on sidoksissa Jumalan aikataulussa maailmanlaajaan lähetystehtävään. Aikojen lopulla Jumalan aikataulun mukaan Israel tunnustaa Jeesuksen. Nähdäkseni Paavali puhuu tässä konkreettisesta juutalaisesta kansasta, Israelista, jolla Jumalan valinnan vuoksi on paikkansa Jumalan suunnitelmassa.
Lähetystehtävälle ei luvata suuria tuloksia, mutta silti evankeliumin vieminen yksityisille juutalaisen kansan jäsenille on merkittävä asia ja sitä Paavali itsekin noudatti. Paavali liittää tässä Israelin kansan pelastuksen Kristukseen ja tunnustautumiseen häneen. [8]
2.5. Apostolien puheet juutalaisille
2.5.1. Pietarin puhe helluntaina
Ensimmäinen on Pietarin puhe helluntaina Apt.2. Tämä puhe on pidetty Jerusalemissa, jossa oli koolla samaan aikaan sekä juutalaisia että muihin kansoihin kuuluvia. Puhe voidaan jakaa karkeasti osiin: a. tilanteen kuvaus b. viittaus Jooelin ennustusten täyttymiseen c. todistukseen Jeesuksesta ja hänen merkityksestään. Puheen huippukohta on kutsussa kasteeseen ja uskoon. Pietarin puhe helluntaina on hänen lähetyssaarnansa, jonka erityisenä tähtäyspisteenä olivat juutalaiset ( 2: 14, 22, 26). Vaikka juutalaiset olivat osallistuneet yhdessä roomalaisten kanssa Jeesuksen surmaamiseen, ylösnousemus merkitsi mahdollisuutta kääntymiseen ja uskoon.
2.5.2. Paavalin puhe Pisidian Antiokian synagogassa
Lähetysmatkoillaan Paavali noudatti tapaa mennä ensin synagogaan ja todistaa omille heimoveljille. Esimerkkinä tästä on Paavalin puhe Pisidian Antiokian synagogassa. Puhe on talletettuna Apostolien tekojen 13. luvussa jakeissa 16-41. Puheessa Paavali ensin kertaa kaikille tutut Israelin kansan vaiheet Egyptissä ja paluun Kanaanin maahan. Selittäen Israelin kansan vaiheita hän kuvaa Jeesusta kansansa edustajana Jumalan lähettämänä Vapahtajana.
Puhuessaan synagogassa Paavali viittaa Jeesukseen Daavidin sukuun kuuluvana (13:22-23), viittaa Johannes Kastajaan hänen edeltäjänään ja tulkisi Jeesuksen kuoleman profeettojen ennustuksena. Jeesuksen ylösnousemus merkitsi uuden ajan alkua. Paavalin puhe päättyy kehotukseen uskoa Jeesukseen. Se joka uskoo Jeesukseen pääsee vapaaksi kaikesta, mistä laki ei kyennyt vapauttamaan. Tämä puhe oli siitä poikkeuksellinen, että Paavalia kutsuttiin julistamaan toistamiseenkin.
2.5.3 Vangitun Paavalin puhe Jerusalemissa
Ennen matkaansa Roomaan Paavali piti puheen Jerusalemissa juutalaisille. Puhe on kerrottu Apostolien tekojen luvussa 22: 1-22 Tällöin Paavali oli vangittuna ja puheensa hän piti ulkoilmassa portailla. Puheen sisältönä on Paavalin kertomus kääntymisestään. Puhe on omakohtainen todistuspuhe, jollainen on myös Apostolien tekojen 26.luvussa.
Uuteen testamenttiin on näin talletettuna apostolien lähetyssaarnaa, jossa julistettiin pelastusta Jeesuksessa juutalaisille. Lähetyssaarnan lähtökohtana olivat Israelin kansan vaiheet ja Jumalan lupauksen täyttyminen Jeesuksessa. Tämän perusteella apostolit esittivät kutsun kääntymykseen Kristuksen tykö.
3. Yhteenveto
Koko Raamatun todistuksen pohjalta voimme todeta, että lähetyksen lähtökohta on Jumalassa itsessään, joka on maailman luoja, lunastaja ja pyhittäjänä. Hänestä on lähtöisin pelastussuunnitelma, joka johti Aabrahamin valintaan ja Israelin messiaan Jeesuksen lähettämiseen. Jeesus on koko maailman, kaikkien kansojen Vapahtaja ja näihin kansoihin kuuluvat myös juutalaiset. Evankeliumi on kaikkia koskeva, yleinen sanoma: ”kaikille kansoille”, ”kaikille luoduille”. Pelastussanoma ja Jeesuksen koko maailmaa koskeva ristinkuolema ei tule kenenkään osaksi itsestään, vaan julistetun sanan välityksellä: Kuinka he voivat kuulla, ellei ketään lähetetä?
Raamatullisen todistuksen näkökulmasta juutalaislähetyksellä on laaja ja selkeä perusta. Sillä on myös oma teologisesti keskeinen paikkansa maailmanlähetyksessä. Kristillinen seurakunta syntyi, koska oli juutalaisia, jotka uskoivat häneen. Juutalaislähetys muistuttaa Jumalan omaisuuskansan, Israelin ja kristillisen kirkon yhteisistä juurista. Juuret viittaavat sen alkuperään. Näin juutalaislähetys muistuttaa kristillistä kirkkoa sen alkuperäisyydessä Raamatun sanan pohjalla.
Kirjallisuutta
Bock, Darrell L. and Glazer Mitch Ed. 2008 To the Jew First. The Case for Jewish Evangelism in Scripture and History. USA.
Eskola, Timo 2000 Lähetysteologisen ajattelun kehittyminen Uudessa testamentissa. – Arpa lankesi ihanasta maasta. Piispa Olavi Rimpiläisen juhlakirja. Toim. Keijo Nissilä. Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin julkaisu. Helsinki.
Hvalvik, Reidar Ed. 2004 The Jewish People, the Gospel and the Promises. A Declaration on the Relationship between the Church and the Jewish People and tha Place of this People within God´s Salvation History. By the Theological Commission of the Norwegian Church Ministry to Israel. Oslo.
Johnstone, Patrick 2011 The Future of the Global Church. History, Trends and Possibilities. USA.
Kjaer-Hansen, Kai 1994a Misjon og det jødiske folk. av Kai Kjaer-Hansen (till norsk ved Otto Høvik. – Missiologi i dag. Redigert av Jan-Martin Pedersen Tormod Engelsviken Knud Jørgensen. Oslo, 262-274.
– 1994 b The Problem of the Two-Covenant Theology. – Mishkan 2/ 52-81.
Laato, Antti 2006 Emmauksen tiellä. Miten ensimmäiset kristityt selittivät Vanhaa testamenttia? Studier i exegetik och judaistik utgivna av Teologiska fakulteten vid Åbo Akademi Nr 2. Åbo.
The Manila Manifesto 1989 The Manila Manifesto. Calling the Whole Church to take the Whole Gospel to the Whole World.. – The Whole Gospel for The Whole World. Story of Lasuanne II Congress on World Evangelization, Manila 1989. USA.
Nikolainen, Aimo T. 1986 Paavalin roomalaiskirje. Uskon vanhurskauden perusteet. Avaa Uusi testamenttisi 6. Helsinki.
Skarsaune, Oskar 2002 In the Shadow of the Temple. Jewish influences on early Christianity. USA.
Solheim, Dagfinn 2011 Misjonsvittneskap. Guds rike er kommet naer.Studie bibliotek for Bibel og Misjon nr.24. Oslo. (51-52)
[1] Kjaer-Hansen 1994b.
[2] Skarsaune 2002, 254-256.
[5] Eskola 2000, 35-37.
[6] Evankeliumin julistusta korostavassa Lausannen liikkeessä tätä näkökohtaa on toistuvasti pidetty esillä. – The Manila manifesto 1989 A3.
[7] Skarsaune 2002,149.
[8] Nikolainen 1986, 120-124.
Tämä opetus on julkaistu Suomen teologisen instituutin julkaisemassa kirjassa Lähetys globalisoituvassa maailmassa. Iustitia 29/2013.
Kuva: SEKL/HT