Liliann Keskinen on kotoisin keskeltä Viroa pienestä Põltsamaan kaupungista. Lähetystyö vei hänet Virosta Venäjälle, takaisin Viroon ja taas Venäjälle. Matkan varrella rakentui suomalais-virolainen perhe.
Koska uskonto ei Virossa kuulu peruskoulun oppiaineisiin eikä Liliannin perhe kuulunut seurakuntaan, hän tutustui kristinuskoon vasta lukioikäisenä. “Lukion luokkaretkellä käydyn keskustelun innostamana liityin ensin kirkkokuoroon. Siitä kiinnostukseni lisääntyi, seurakuntayhteyteni syntyi, ja kesällä 1989 minut kastettiin ja konfirmoitiin”, Liliann kertoo.
Lukion jälkeen Liliann Keskinen opiskeli suomea Tarton yliopistossa vain 60 kilometrin päässä kotikaupungistaan. Siksi hänen oli mahdollista jatkaa palvelutehtäviä Põltsamaan seurakunnassa laulamisen lisäksi myös pyhäkoulunopettajana ja myöhemmin nuorisotyössä.
Lähetyskutsu koputti kahdesti
“Haaveilin siitä, että valmistumisen jälkeen voisin olla hengellisessä työssä”, Liliann muistelee. “Kansanlähetyksen lähettiperhe, Anne ja Mika Tuovinen pienine tyttärineen, muutti kotikaupunkiini Põltsamaalle keväällä 1995. Heidän kauttaan lähetystyö tuli tutuksi ja aloin miettiä omaa suhdettani siihen. Viron kirkko ei silloin lähettänyt työntekijöitä ulkolähetystyöhön, ja tulin omassa ajatusprosessissani siihen tulokseen, että paikkani on Virossa.”
Liliann Keskiselle jäi kuitenkin mielen pohjalle itämään ajatus, että hän olisi valmis lähtemään, jos jostain tulisi kutsu ja tarjoutuisi paikka. Tällaisen kysymyksen hän sai ensin erään lähettipariskunnan rukouskirjeen välityksellä keväällä 1999. “En ehtinyt vielä reagoida siihen, kun näin Uusi Tie -lehdessä etsintäkuulutuksen, jolla Kansanlähetys haki työntekijää vuodeksi Keski-Venäjälle Mordvaan. Otin yhteyttä, tulin valituksi ja pääsin lähtemään lähetystyöhön määräaikaissopimuksella. Kahden Mordvassa vietetyn vuoden jälkeen kävin lähetystyöntekijäkoulutuksen ja päädyin pitkäaikaisten työntekijöiden joukkoon”, Liliann muistelee.
Lähetyskutsu vei Liliann Keskistä erilaisiin seurakuntatyön tehtäviin Siperian Omskiin, Viron Tarttoon ja takaisin Venäjälle Pietariin. Nyt hän jatkaa Inkerin kirkon palvelemista Suomessa asuen ja tarvittaessa matkoja tehden.
Tietoa kuljettamassa
Liliann Keskisen työ koostuu nyt kahdesta osa-alueesta. Ensinnäkin hän palvelee Venäjällä laajalla alueella toimivaa Inkerin kirkkoa viestinnän tehtävissä.
“Kokoan materiaalit Inkerin Kirkko -lehteä varten eli kirjoitan juttuja, teen suomennoksia ja valokuvaan. Vastaan myös kirkon suomenkielisestä ryhmästä Facebookissa. Työssä parasta on päästä kuulemaan, näkemään ja välittämään eteenpäin sitä, kuinka Jumala on toiminut ihmisten elämässä”, Liliann hehkuttaa. Työn tavoitteena on lisätä yhteyttä Inkerin kirkon sisällä laajan Venäjän laidalta toiselle, parantaa kirkon näkyvyyttä Venäjällä ja kertoa kuulumisia ystäväjoukolle Suomessa.
Liliann Keskinen kohtaa ja käyttää työssään luovuutta, joka kukoistaa silloin, kun resursseja on vähän. “Pari vuotta sitten kyselin Syktyvkarin kirkkoherralta kuulumisia ja hän kertoi seurakunnan tarpeesta hankkia mikrofoneja. En pystynyt järjestämään hänelle mikrofoneja enkä rahaa niihin, mutta kerroin vinkin siitä, miten eräässä virolaisessa seurakunnassa kerättiin rahaa tiettyä projektia varten. Tämän innoittamana laitettiin Syktyvkarin kirkkoon kaksi isoa lasipurkkia, toinen tyhjä ja toinen täynnä nauloja. Täydestä purkista alettiin siirtää nauloja tyhjään sitä mukaa, kun oman väen joukosta kertyi lahjoituksia mikrofoniprojektille. Kuulin myöhemmin, että iäkkäät seurakuntalaiset osallistuivat todella innoissaan naulakeräykseen.”
Sana ersäksi
Työn toinen osa-alue vie kieli-ihmisen takaisin juurilleen. Vuosien mittaan Liliann Keskinen on eri maissa saanut monia tilaisuuksia käyttää viron, suomen ja venäjän taitoaan lähetystyössä. Nyt kielikuvio laajenee edelleen ja nuoruuden vuosina Mordvassa opittu ersän kieli tulee käyttöön. Toukokuussa Liliann virkisti pikakelauksella muistiaan ersän osalta. Kesäkuussa hän jo aloitti työn ersänkielisen raamatunkäännöstyön konsulttina. Ersämordva on suomensukuinen kieli ja sitä puhuu äidinkielenään noin puoli miljoonaa ihmistä. Uusi testamentti julkaistiin ersämordvaksi vuonna 2006 ja Psalmien kirja vuonna 2011.
“Ersämordvaa äidinkielenään puhuvat kääntäjät ovat tehneet raakakäännöksen omalle äidinkielelleen ja tarkistusvaiheessa vertaan sitä alkukielisiin teksteihin. Annan palautetta, tehdään korjauksia ja ajallaan käännös lähtee eteenpäin palautekierrokselle kieltä käyttävien seurakuntien joukkoon”, valaisee Liliann. Työn kesäkuinen osuus alkoi 1. Kuningasten kirjasta.
Haastetta ja iloa
“Iloitsen siitä, että aika monta Vanhan testamentin kirjaa on jo aiempien tekijöiden voimin saatu valmiiksi. Itselleni työn suurin haaste on siinä, että se vaatii kärsivällisyyttä ja siinä on jaksettava keskittyä tietokoneen äärellä”, kertoo seurakuntatyössä ihmisten kohtaamiseen tottunut Liliann. Työn suurin sisällöllinen haaste on selvittää sekä ersämordvaksi tehdyn käännöksen että alkuperäisen tekstin todellinen merkitys.
“Onneksi on monenlaisia teknisiä apuohjelmia”, huokaa Liliann. “Tämän uuden haasteen edessä minua on kovasti rohkaissut se, että kokeneet raamatunkääntäjät uskovat minun pystyvän tähän työhön.”
Seurakunta iloitsee
Uusin ersänkielinen julkaisu sisältää viisi Vanhan testamentin kirjaa: Sananlaskut, Laulujen laulun, Saarnaajan, Ruutin ja Joonan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Se toimitettiin painettuna Mordvan pääkaupunkiin Saranskiin toukokuussa. Kirkkoherra Aleksei Aljoškin kirjoittaa:
“Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Terveiset teille Mordvasta, eikä vain terveiset, vaan myös kiitokset tästä ihanasta kirjasta. Luin ensin Joonan kirjan, ja se teki niin syvän vaikutuksen, että liikutuin kyyneliin asti. Seuraavaksi luen Sananlaskuja ja Saarnaajaa. Sydämeni iloitsee siitä, miten hyvä käännös on ja miten kaunis on sen kieli. Tätä kirjaa tullaan lukemaan paljon ja yhä uudelleen. Pyydän teitä rukoilemaan, että Jumala auttaisi meitä julistamaan Jumalan sanaa ersäläisille ja mokšalaisille. Tässä tehtävässä nyt valmistuneet raamatuntekstit ovat suurena apuna ja rohkaisevat meitä.”
Teksti: Anne Tuovinen
Kuva: Miriam Keskinen