Jeesukselta saamamme tehtävä viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan on edelleen voimassa. Eikä evankeliumin tarve ihmisten elämässä ole vähentynyt. Päinvastoin. Elämme keskellä tavattoman suurta, nopeaa ja syvälle käyvää kulttuurista ja maailmankatsomuksellista muutosta. Kristillisen uskon tuntemus ja vaikutus ohenevat kansamme keskuudessa. Se tekee hyvän sanoman esillä pitämisestä ja välittämisestä entistä tärkeämpää ja ajankohtaisempaa. Samoin on myös uskon puolustamisen, apologian, tarve.
Ei ole sen hienompaa tehtävää kuin saada elää Kristuksen seuraajana ja toimia Jumalan valtakunnan palvelijana. Nykyhetkessä se on aiempaa haastavampaa. Ihmisten tavoittamisessa ja elinvoimaisten hengellisten yhteisöjen rakentamisessa tarvitsemme Jumalan sanan ja Hengen antamaa viisautta ja voimaa – aivan konkreettista vaikutusta palvelutyön eri vaiheissa.
On tarpeen löytää uudelleen rukouksen lahja sekä Jeesuksen lupaus omiensa kanssa olemisesta Pyhän Hengen kautta. Elämä hänen yhteydessään ja hänen antamansa tehtävän täyttäminen ei ole mahdollista ilman Pyhän Hengen johdatusta. Se on tarpeen, jotta työ voi kantaa hedelmää Jumalan kunniaksi.
Oma kutsumukseni ja näkyni on saada julistaa ja opettaa Jumalan sanaa uskon syntymiseksi ja vahvistumiseksi ja yhteisöjen rakentumiseksi. Tahdon kasvaa Jeesuksen tuntemisessa ja olla avoin hänen Henkensä työlle. Nähdä sitä hyvää, mitä hän tänäänkin yhä tekee ihmisten elämässä.
Kansanlähetys on kutsunut minut valtakunnalliseksi raamattukouluttajaksi. Siihen tehtävään tarvitsen rinnalleni myös esirukoilijoita ja tukijoita. Liity sinäkin tähän tehtävään – olemaan Suuressa mukana. Lähettäjäkirjeeni kautta saat vuoden mittaan kuulumisia työstäni.
Olen koulutukseltani teologian maisteri ja pastori. Olen palvellut aiemmin vuosina 1993 – 2000 Ruotsissa suomalaisten siirtolaisten pastorina ja vuodesta 2001 vuoteen 2017 saakka Suomen Raamattuopistossa Uudenmaan aluejohtajana. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kolme tytärtä.
Tilaa uutiskirjeeni tämän sivun alalaidasta, ja tule mukaan lähettäjätiimiini. Saat säännöllisesti lisätietoa Raamatun opetustyöstä Suomessa.
Tervetuloa yhteiseen työhön!
Ilkka Rytilahti
ilkka.rytilahti@sekl.fi
041 545 3045
Anna kertalahja Ilkan työlle
Voit tukea Ilkan työtä kertalahjoituksella tästä painikkeesta. Kertalahjoituksessa suoraan pankkiin tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08. Ilkka Rytilahden viite on 33789.
Kuukausilahjoittajaksi voit ryhtyä tämän painikkeen alapuolelta.
Kiitos lahjastasi!