Malmi Kirsti

Diakoni Kirsti Malmi on palvellut Kansanlähetyksen lähetystyöntekijänä Virossa vuodesta 2003 alkaen. Tällä hetkellä hän tekee tavoittavaa seurakuntatyötä Tallinnassa Lasnamäen kaupunginosassa. Hän on lisäksi mukana Viron kirkon kehitysvammaistyössä.

Kirsti työskenteli Virossa vuosina 1998–2000 Operaatio Mobilisaation lähetystyöntekijänä.

Virossa varsinkin luterilaisissa piireissä arastellaan evankelioimistyötä. Kirsti sanoo: ”Haluan olla rohkaisemassa kristittyjä tulemaan ulos kirkoista ihmisten pariin helposti lähestyttävin tavoin. Siksi monen viime vuoden ajan nokipannukahvivarusteet ovat osoittautuneet oivaksi työvälineeksi kesäaktiossa ja tapahtumien yhteydessä.”

Kirsti on kokenut Jumalan läsnäoloa pienissä kohtaamisissa ja uskoo, että savuntuoksuista kahvia jakaessa tai vaikkapa yhdelle ihmiselle laulaessa hän saa olla suuressa mukana.

Lisätietoja Viron luterilaisen kirkon Lähetyskeskuksesta.

Lisätietoja Lasnamäen seurakunnasta www.markuse.ee

Lasnamäen seurakunnan sivuilta löytyy myös Kirstin Vilkaisu Viroon -kirjeiden arkisto: www.markuse.ee/vilkaisu_viroon

Kirstin löytää myös Instagramista: https://www.instagram.com/vilkaisu_viroon/ ja Facebookista https://www.facebook.com/malmi.kirsti

Kirsti on tulossa kotimaanjaksolle keväällä 2023. Tule tapaamaan häntä ja kuulemaan lisää Viron ja Lasnamäen työstä alla oleville paikkakunnille ja tilaisuuksiin:

  • La 22.4. Haminan seurakunta (Kansainvälisen työn juhlaviikonloppu)
  • Su 23.4. Olarin seurakunta (messu ja lähetystilaisuus)
  • Ma 24.4. Sammonlahden seurakunta (kotikirkkoiltapäivä)
  • Su 30.4. Maarian seurakunta (Johannesmessu)
  • Ma 1.5. Varsinais-Suomen Kansanlähetys (vappujuhla)
  • Ke-to 3.-4.5. Maarian seurakunta (Runosmäen ja Hepokullan lähetyspiirit)
  • To-pe 4.-5.5. Helsingin Kansanlähetys (nuortenillat)
  • Ti 9.5. Imatran seurakunta (lähetyspiirien kevätjuhla)
  • To 11.5. Kymenlaakson Kansanlähetys (lähetystilaisuus Kouvolan Kohtaamispaikassa)
  • Su 14.5. Etelä-Saimaan Kansanlähetys (iltamessu Lappeenrannassa)
  • Ti 16.5. Haminan seurakunta (Lumoudu luonnosta -iltatapahtuma Miehikkälässä)
  • To 18.5. Luumäen seurakunta (messu ja lähetystilaisuus)
  • To 18.5. Haminan seurakunta (illansussa kotiseurat Miehikkälässä)
  • Ma 22.5. Hyvinkään seurakunta (lähetyksen kevätjuhla)
  • Su 4.6. Ruokolahden seurakunta (messu ja lähetystilaisuus Simpeleellä)
  • To 8.6. Ruokolahden seurakunta (rippikoululeiri ja lähetystilaisuus Ruokolahdella)
  • Su 11.6. Helsingin Kansanlähetys (messu)
  • Ke 14.6. Uudenmaan Kansanlähetyksen kesäpäivät Lohjalla
  • To 15.6. Lähdekallion leirikoti Lappeenrannassa.

Tule mukaan tukemaan Kirstin työtä ja liity hänen lähettäjätiimiinsä! Tutustu Kirstiin ja hänen työhönsä alla olevien videoiden kautta!

YHTEYSHENKILÖ
Aluekoordinaattori
Markus Aitamäki, SEKL

Tässä myös nukkevideo Virosta:

Tilaa Kirstin uutiskirje

Tee kertalahjoitus

Voit tukea Kirstin työtä oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille
NORDEA:
FI83 2070 1800 0283 25
TAI
OP:
FI14 5043 1920 0034 52
viitteellä 22208 (Kirsti Malmi). Kiitos tuestasi!
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Tule Kirstin kuukausilahjoittajaksi

Share This