Kiitos tästä vuodesta

31.12.2018

Lämpimät kiitoksemme seurakunnille, yrityksille ja ystäville.
Olette esirukouksin, vapaaehtoistyöllä ja taloudellisella tuella olleet tänäkin vuonna tekemässä Raamattua rakkaaksi ja viemässä evankeliumia kaikille ihmisille ja kansoille.

Tässä pieni kuvakatsaus tämän vuoden juhlaan ja arkeen. Vuonna 2018 tuli 50 vuotta siitä, kun lähetimme ensimmäiset lähetystyöntekijät Japaniin, Etiopiaan ja Keski-Aasiaan. Viisikymmentä vuotta sitten aloitettiin myös radiotyö muslimimaihin ja Neuvostoliittoon sekä aktiotoiminta eli lyhytaikainen lähetystyö. On siis ollut paljon syytä kiitollisuuteen.

Kansanlähetyksen Japanin-työn 50-vuotisjuhlia vietettiin suurella joukolla 25.11.2018 Japanissa Kobessa. Juhlassa iloittiin Jumalan huolenpidosta ja johdatuksesta tähän saakka ja suunnattiin katseet kohti tulevaa rukoillen, että japanilaiset saisivat löytää toivon ja ilon Jeesuksessa Kristuksessa.

 

Kansanlähetyksen Etiopian-lähetystyön 50-vuotisjuhlat Addis Abebassa päättyivät suomalaisten lähetystyöntekijöiden ja suomalaisten ystävien riemukkaaseen lauluesitykseen. Kuva: Moti Tilahun

 

eski-Aasiassa mielenterveysohjelma koostuu neljästä hankkeesta. Yhteisömielenterveysprojekti parantaa potilaiden ja heidän perheidensä elämää sosiaalisella, psykologisella ja lääketieteellisellä hoidolla sekä sosiaalisen osallisuuden lisäämisellä. Lasten ja nuorten psykiatrian projekti luo kestävää kehitystä mielenterveydelle ja lisää osallistumista yhteisön elämään. Elämäntaitoprojekti parantaa pysyvästi nuorten henkistä kestävyyttä. Positiivisen vanhemmuuden projekti vähentää lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä koulussa että kotona. Kuva: SEKLin arkisto

Juniorityön Mun kielinen Raamattu -kampanjan kirjat ovat saapuneet painosta Peshteraan ja niitä jaetaan parhaillaan Krushevon koteihin. Kaksikielisessä Uudessa testamentissa on samalla aukeamalla rinnakkain teksti sekä bulgariaksi että turkiksi. Molempia kieliä rinnakkain lukiessa vahvistuu molempien kielten taito. Kuva: Haveristen arkisto
Kansanlähetyksen 17 piirijärjestöä Suomessa ja Ruotsin Kansanlähetys tekevät Raamattua rakkaaksi ja kertovat hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta monin eri tavoin omilla paikkakunnillaan. Yhteistyötä tehdään 298 seurakunnan ja muiden kristillisten järjestöjen kanssa. Kuvassa Mirkka Lammi valmistelee Donkkis Big Night -tapahtumaa Pohjois-Karjalassa.
Raamattu kykenee muuttamaan maailmaa enemmän kuin mikään muu. Sen vuoksi Kansanlähetys opettaa Raamattua myös Radio Deissä. Opetuksia ja lähetystyön kuulumisia voi seurata myös avaimia.net-sivuilta. Kuva uuden tunnusmusiikin nauhoituksesta. Kuva: Tode Jurvanen
Kansanlähetysopiston kursseilla ja linjoilla opiskelee vuosittain yli kuusi tuhatta eri ihmistä. Tuulia Taipale (kuvassa vasemmalla) pääsi tutustumaan lähetystyöhön ja virolaiseen elämänmenoon kansainvälisyyslinjan kautta. Kuva: Tuulia Taipaleen arkisto
Sielunhoitoseminaari sai Novosibirskissa hymyn nousemaan huulille. 7.-9.12 opiskeltiin Petri Välimäen ja hänen tulkkinsa Tanja Sadrunovan johdolla, miten auttaisimme hädässä olevaa lähimmäistä. Taisimme samalla itsekin tulla armon hoitamiksi. Kiitos viikonloppua rukouksin muistaneille! Kuva Kansanlähetyksen arkisto.
Tallinnassa Lasnamäen seurakuntakodilla opiskeltiin syksyn aikana kahdella kurssilla: aikuisten iltarippikoulussa ja suomen kielen tunneilla. Kuvassa vapaaehtoinen kielenopettajamme Kaarina Kahila-Pekkonen pitää ensimmäistä suomen tuntia. Rippikoulu päättyy loppiaisena kolmen seurakuntalaisen konfirmaatiojuhlaan.
Kuva: Kirsti Malmi
Hannu Keskinen nauhoitti Lähetysavainohjelman, jossa hän haastatteli Tatjana Bogoslovskajaa Haapakankaalta. Tatjana kertoi, kuinka oli tullut uskoon ja mikä on ollut hänelle tärkeää. Omista kokemuksista kertomisella ja toisista välittämisellä on mielettömän iso painoarvo, vaikka ne ovat usein hyvin yksinkertaisia asioita eivätkä vaadi erityisosaamista. Kuva: Liliann Keskinen

Kiitos, että olette mukana lähetystyössä 16 maassa ja kertomassa ilosanomaa Suomessa! Tukenne kertoo meille luottamuksesta, yhteistyöstä, tulevaisuudesta ja ennen kaikkea Jumalan uskollisuudesta. Kanssanne jatkamme näkymme mukaista työtä.

Kuva: Harri Turunen

Mika Tuovinen, lähetysjohtaja
Suomen Ev.lut. Kansanlähetys

Voit tukea Kansanlähetyksen työtä kertalahjoituksella tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi antamalla tiedot oikeasta laidasta aukeavaan lomakkeen kenttiin. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 34775

 

Share This