Sosionomi ja kirkon nuorisotyönohjaaja Anu toimii Itä-Euroopan muslimialueella.
Anu elää maassa, jossa suurin osa väestöstä on muslimeita ja jossa on vain vähän kristillistä todistusta. Hän toimii kansainvälisen yhteistyöjärjestön työyhteydessä uuden tiimin tiimikoordinaattorina. Työn pääpaino on tavoittavassa työssä ja opetuslapseuttamisessa sekä Pro Life -työssä, jossa tuetaan raskaana olevia naisia sekä naisia, joille on tehty useita abortteja.
Elämä muslimimaailman keskellä muistuttaa päivittäin siitä, kuinka paljon evankeliumin työlle on vielä tarvetta. Jumala kuitenkin toimii jatkuvasti ja kutsuu ihmisiä yhteyteensä kohtaamisten, median sekä unien ja näkyjen kautta.
Anun sydämen rukous on, että myös muslimimaailman keskellä Jeesuksen nimi voisi kuulua kirkkaana ja että eri kansanryhmiin kuuluvat oppisivat tuntemaan hänet henkilökohtaisena Vapahtajanaan sekä kasvaa hänen opetuslapsinaan.
Lisätietoja:
vs. aluekoordinaattori Sanna Suutari, Kansanlähetys
Ryhdy Anun kuukausilahjoittajaksi
Anna kertalahja Anun työlle
Voit tukea Anun työtä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 22402 (Anu M). Kiitos tuestasi. Jumalan siunausta sinulle.