Vajavaisena Jumalan käytössä

7.6.2021

Erityisesti ensimmäisinä vuosinaan uudessa maassa lähetystyöntekijä kokee monesti suuria haasteita kielen ja kulttuurin parissa. Itse olen asunut reilun vuoden nykyisessä maassani, ja vajavainen kielitaito turhauttaa usein. Niin kovasti haluaisin kokea olevani Jumalan käytössä, mutta monesti sanat loppuvat kesken, kun yritän puhua Jeesuksesta. Onneksi Jumalalle se ei ole ongelma. Hän kykenee käyttämään myös epätäydellisyyttäni.

Olin jokin aika sitten paikallisen ystäväni kanssa toisella puolella maata tapaamassa muutamaa kristittyä, jotka kaipasivat rohkaisua ja tukea oman asuinalueensa ihmisten tavoittamiseen Jumalan rakkaudella. Rukoilimme yhdessä, että Jumala johdattaisi niiden ihmisten luokse, jotka hän tahtoisi meidän kohtaavan. Monenlaisia kohtaamisia meillä olikin muutaman päivän aikana. Yksi kohtaaminen jäi kuitenkin erityisesti mieleeni.

Tapasimme ystäväni kanssa naisen, joka vaikutti kovin väsyneeltä. Hän kertoikin, että oli tulossa töistä, jossa oli ollut jo pidemmän aikaa raskasta, ja muutenkin elämässä oli monenlaista taakkaa kannettavana. Nainen, jota kutsun tässä Nejraksi, kertoi elämästään, mutta itse tipuin kärryiltä keskeneräisen kielitaitoni vuoksi melko pian.

Aloin rukoilla hiljaa mielessäni hänen puolestaan. Siinä rukoillessani mieleeni tuli kuva pienestä tytöstä, joka oli pelokas. Sitten taivaan Isä tuli tytön luokse ja otti tämän syliinsä. Tytön pelko katosi. Pyysin Jumalalta viisautta, voisinko jakaa kuvan Nejralle.

Siinä kohtaa huomasin hänen ja ystäväni siirtyneen keskustelussa eteenpäin ja ystäväni kertovan, kuinka Jeesus oli auttanut häntä, ja kysyvän, saisimmeko rukoilla Nejran puolesta. Nejra antoi luvan. Ystäväni rukoili lyhyesti ääneen. Samalla koin, että sain Jumalalta rohkaisua jakaa näkemäni kuvan pelokkaasta pikkutytöstä ja taivaan Isän sylistä.

Kun kerroin kuvasta, Nejra alkoi itkeä ja kysyi, mistä tiesin. Enhän minä mitään tiennyt. Nejra kertoi, kuinka oli koko elämänsä ajan kantanut taakkaa ja syyllisyyttä siitä, että häntä oli hyväksikäytetty lapsena. Voisiko kristittyjen Jumala tuoda helpotuksen? Kyllä. Ymmärsimme kuvan Jumalan lupauksena, että hän haluaa ottaa naisen syliinsä ja hoitaa, jotta pelko voi väistyä. Nejra sai kokea Jumalan rakkautta.

Monesti koemme olevamme vajavaisia välittämään Jumalan rakkautta, oli kyse sitten kielitaidosta, puhelahjoista tai Raamatun tuntemuksesta. Jeesus ei kuitenkaan odota meiltä täydellisyyttä, jotta olisimme kelvollisia kohtaamaan muita ihmisiä. Hän haluaa toimia heikkoutemme kautta. Ei hän kysele opintosuorituksia tai uskossa elettyjen vuosien lukumäärää vaan sitä, haluammeko olla hänen käytössään, jotta lähetystehtävä toteutuisi.

Anu
Kirjoittaja toimii Itä-Euroopan muslimialueella.

Kuvituskuva: Pixabay
Nejran nimi on keksitty yksityisyyden suojelemiseksi.

 

 

Tue Anun työtä kertalahjoituksella

Voit tukea Anun työtä oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla suoraan pankissasi tilille
OP: FI14 5043 1920 0034 52
TAI NORDEA: FI83 2070 1800 0283 25
viitteellä 22402 (Anu M).
Kiitos tuestasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This