Teologian kandidaatti, kirkon nuorisotyönohjaaja Markus Aitamäki toimi yhdessä vaimonsa Marin kanssa vuosina 2013 – 2020 lähetystyössä Venäjällä, Siperiassa. Hän vastasi Inkerin evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvan seurakunnan hengellisestä työstä Novosibirskissa. Markuksen työhön kuului seurakuntatyön kehittäminen laaja-alaisesti sekä työyhteisön johtaminen. Yhdessä Aitamäet aloittivat monta uutta toimintamuotoa.
Aika Siperiassa oli syväsukellus venäläiseen kulttuuriin ja elämään. Siperian vuosien aikana Markus oppi ymmärtämään Inkerin kirkkoa ja sen asemaa Venäjällä. Toisin kuin Suomessa, Inkerin kirkko luterilaisena kirkkona Venäjällä on pieni vähemmistökirkko. Alue on valtava, mutta resurssit työhön ovat minimaaliset.
Ennen lähetystyöhön lähtemistä Markus Aitamäki toimi nuorisotyössä Kosken TL seurakunnassa ja Lohjan seurakunnassa vuosina 2000–2012. Hän valmistui Helsingin yliopistosta teologian kandidaatiksi vuonna 2013. Syksystä 2020 alkaen Markus on jatkanut työn ohessa teologian opintojaan maisterin tutkintoa varten.
Uudet tehtävät Inkerin kirkon palveluksessa
Inkerin kirkon piispan Ivan Laptevin kanssa käydyissä keskusteluissa Markus kutsuttiin jatkamaan palvelusta Inkerin kirkon työssä Venäjällä, erityisesti Pietarin alueella. Työ alkoi keväällä 2021.
Tule mukaan!
Jokainen lähetystyöntekijä tarvitsee myös lähettäjiä. Tulisitko Sinä Markuksen lähettäjäksi tavoittamaan venäläisiä evankeliumin sanomalla?
Voit liittyä Markuksen lähettäjätiimiin, tukea hänen työtään kertaluonteisesti tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi täyttämällä tämän sivun alalaidasta valitsemasi lomakkeen. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 20064.
Voit lahjoittaa Markuksen työlle tai ryhtyä hänen kuukausilahjoittajakseen helposti myös MobilePaylla numerolla 55003 (Markus Aitamäki).
Lisätiedot
aluekoordinaattori Tuovinen Anne, SEKL
Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua:
Artikkeli: Lähde-kerro-rakasta
Internet madalsi Inkerin kirkon kynnystä
Arikkeli: Inkerin kirkko nimitti Markus Aitamäen lähetysosaston johtajaksi
Ryhdy Markuksen kuukausilahjoittajaksi
Voit tukea Markuksen työtä Kansanlähetyksessä kuukausilahjoituksella tästä painikkeesta. Lämmin kiitos tuestasi!
Anna kertalahjoitus Markuksen työlle
Voit tukea Markuksen työtä Kansanlähetyksessä kertalahjoituksella tästä painikkeesta. Kertalahjoituksessa suoraan pankkiin tilinumero on FI14 5043 1920 0034 52. Markus Aitamäen viite on 20064. Lämmin kiitos tuestasi!