Syysterveisiä Siperiasta

23.10.2020

Kansanlähetys tukee Inkerin kirkon vankilatyötä Novosibirskissä. Diakoni Vjatsheslav Ostanin johtaa vankilatyötä ja vapautuvien vankien kuntoutuskeskuksen, ”Puolimatkan kodin”, toimintaa. Lisäksi hän käy kuukausittain lasten tuberkuloosiparantolassa ja -sairaalassa ilahduttamassa pikku potilaita heidän merkkipäivinään. Ostanin opiskelee työnsä ohessa osatoimisesti Kelton koulutuskeskuksessa Pietarissa. Lue tästä hänen tämän syksyn kuulumisiaan Siperian vankilatyöstä:

Syksy on ilahduttanut meitä lämpöisillä säillä. Syyspuuhiimme Puolimatkan kodilla on kuulunut perinteisesti sadonkorjuuta. Perunoita emme tänä vuonna saaneet niin hyvin, että se riittäisi talven yli, niinpä niitä joudumme ostamaan kuten kaalia ja sipuliakin. Porkkanat ja punajuuret sen sijaan kasvoivat hyvin. Vähitellen olemme muutenkin tehneet valmisteluja talvea varten.

Uusia asukkaita on myös saapunut kodin lämpöön nyt kun ilmat ovat alkaneet kylmetä. Kesällä katujen elämä ja sen tuomat kiusaukset ovat monille liian suuria, ja niihin moni valitettavasti sortuu. Joillekin meidän asukkaistammekin kävi näin. Rukoillaan heidän puolestaan, että heidän elämänsä uudistuisi, että he saisivat tulla uskossaan vahvoiksi ja Jumalan avulla pääsisivät irti riippuvuuksien kahleista. Koronarajoitukset on nyt lähes kokonaan purettu ainakin tällä hetkellä; niinpä elämä on alkanut normalisoitua.

Tällä hetkellä meillä on Puolimatkan kodilla kolme rippikoululaista. Myös muille asukkaille on tuttuun tapaan hengellistä ohjelmaa aamuin illoin rukoushetkien ja raamattutuntien merkeissä.

Diakoni Timur Pamjatnih saarnaa Novosibirskin Kristus Vapahtajan seurakunnan jumalanpalveluksessa. Kuva: Slava Ostaninin arkisto
Diakoni Timur Pamjatnih saarnaa Novosibirskin Kristus Vapahtajan seurakunnan jumalanpalveluksessa. Kuva: Slava Ostaninin arkisto

 

Sunnuntain jumalanpalvelus on tärkeä viikon lopetus ja uuden aloitus. On tärkeää tulla yhteen toisten seurakuntalaisten kanssa Jumalan palveltavaksi. Korona-aikanakin kokoonnuimme pienemmällä porukalla. Muut pääsivät seuraamaan jumalanpalvelusta nettistriimausten välitykselllä.

Vankiloiden kuulumisia

Syyskuusta asti olen voinut jatkaa käyntejä vankiloissa lähes normaalisti. Tuberkuloosiin ja hiviin sairastuneiden vankilaan ei vielä olla vierailijoita laskettu. Kahdessa rankemman asteen vankilassa käyn viikoittain. Nuorisovankilassa ja vankilassa, jossa ollaan vähän kaikenlaisista syistä, pääsen käymään kahdesti kuukaudessa. On hyvä, että taas rajoitusten jälkeen saamme kokoontua yhteen Sanan, laulun ja rukouksen äärelle. Samalla vien heille myös kristillistä kirjallisuutta ja muuta tarvittavaa mahdollisuuksien mukaan.

Lasten tuberkuloosiparantolaan ja -sairaalaan pääsee taas käymään karanteenitaukojen jälkeen. Kuvassa tämän kuukauden päivänsankarit saavat pakettinsa. Muut lapset pääsevät osalliseksi lahjoituksena saaduista tavaroista.

Tapaamisia ja yhteydenottoja on myös vankilan ulkopuolella. Yritän käydä myös vankien sukulaisten ja vapautuneiden vankien luona sekä auttaa heitä tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan. Kirjeenvaihtoa ja muuta yhteyden-pitoa on edelleen ollut myös muualle kuin Novosibirskiin. Puolimatkan kodin entisiin asukkaisiin yritän myös pitää yhteyttä.

Rakkaat veljet ja siskot, suuri kiitos rukouksista, rakkaudesta ja huolenpidosta.

Kiitos Herralle teidän palvelustanne. Kiitos, että olette!

Terveisin, Slava

Tule mukaan tukemaan työtä vankien ja lasten tuberkuloosiparantolan ja -sairaalan pikku potilaiden hyväksi. Liity Slava Ostaninin lähettäjätiimiin >>täältä.

Tue Slava Ostaninin diakoniatyötä Siperiassa

Voit lahjoittaa haluamasi summan oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille FI14 5043 1920 0034 52 viitenumerolla 72164. Kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This