Piispa Laptev kävi rohkaisemassa Puolimatkan kodin väkeä Siperiassa

4.1.2022

Kansanlähetys tukee Inkerin kirkon vankilatyötä Novosibirskissä Siperiassa. Kirkon diakoni Vjatsheslav (Slava) Ostanin johtaa vankilatyötä ja vapautuvien vankien kuntoutuskeskuksen Puolimatkan kodin toimintaa. Lisäksi hän on käynyt lasten tuberkuloosiparantolassa ja -sairaalassa kuukausittain ilahduttamassa pikku potilaita heidän merkkipäivinään ja jouluna.

Slava Ostanin kirjoittaa viimeisimmässä kirjeessään:

”Joulun ohjelmaan Puolimatkan kodilla on kuulunut joululahjojen hankkiminen tuberkuloosisairaalan ja -parantolan lapsille. Tänä vuonna emme koronan vuoksi voineet antaa lahjoja lapsille henkilökohtaisesti, vaan lahjat annettiin ulkona.

Puolimatkan kodin perusarkeen kävivät vähän aikaa sitten tuomassa tervehdyksensä piispa Ivan Laptev, lähetyspastori Leif Camp, joka on aikaisemmin työskennellyt myös Siperiassa, Siperian lääninrovasti Ville Melanen sekä lähetystyöntekijä Markus Aitamäki. Piispa Laptev piti meille saarnan.

Puolimatkan kodilla on ollut suruakin, kun Evgeni, yksi entisistä asukkaistamme, menehtyi aivoverenvuotoon. Hänellä on vaimo, jonka kanssa he yhdessä asuivat aikaisemmin meillä ja kävivät rippikoulun sekä konfirmoitiin. Vaimo on muuttamassa nyt meille takaisin. Nämä uutiset aina pysäyttävät ja saavat miettimään elämän rajallisuutta ja toisaalta ikuisen elämän toivoa Kristuksessa Jeesuksessa. Jätämme Evgenin Jumalan armon varaan ja rukoilemme vaimolle lohdutusta surun keskelle.

Vankilatyön terveisiä

Vankilatyön keskeinen rukousaihe on, että saisin tarvittavan luvan vankilatyöhön. Paperit ovat vireillä.

Nykyisin Puolimatkan kodissa asuva Stan kertoi, että vierailuni vankilassa olivat hänelle kuin siemaus raikasta ilmaa. Erityisesti hänelle antoivat toivoa Raamatun sana ja sen opetukset, keskustelumme tulevasta vapaudesta sekä siitä, että Jeesus antaa uuden elämän ja auttaa siinä eteenpäin. Kaiken kaikkiaan hän oli kokenut, että vierailuni vankilan harmaassa ja tylsässä arjessa toivat hänelle toivoa ja valoa. Toivotaan ja rukoillaan, että tämä työ saa edelleen jatkua, jos Jumala niin hyväksi näkee.”

Käännös: Saara Karttunen, toim. Anne Lepikko
Kuva: Puolimatkan kodin arkisto

Ota yhteyttä

Aitamäki Markus

lähetystyöntekijä, aluekoordinaattori: Venäjä, Viro ja kirjallisuustyö. Lähetystyöntekijän tehtävät Inkerin kirkon työyhteydessä Venäjällä Suomesta käsin.

markus.aitamaki@sekl.fi

+358 44 099 5820

Liity lähettäjätiimiin

Tue Slava Ostaninin diakoniatyötä Siperiassa

Voit lahjoittaa haluamasi summan oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille FI14 5043 1920 0034 52 viitenumerolla 72164. Kiitos lahjastasi! Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This