Iloisia Run for Missions -juoksijoita Ryttylän lähetyskeskuksessa marraskuussa 2021.

 

Kansanlähetys on mukana  Run for Missions -juoksuhaasteessa (R4M). Juoksuhaasteesta on kasvanut Suomen ev. lut. kirkon lähetysjärjestöjen ja seurakuntien yhteishanke. Tänä vuonna Kansanlähetys järjesti oman R4M-juoksutapahtumansa Lähettipäivien yhteydesssä lähetyskeskuksessa Ryttylässä 13.8.2022. Kansanlähetyksen juoksijoita osallistuu myös päätapahtumaan Tampereella 28.8.2022.

R4M:n tavoitteita ovat:

  • Kerätä varoja ja tuoda näkyvyyttä lähetystyölle.
  • Juosta Jeesuksen seuraajana ja pitää huolta hyvinvoinnista.

R4M-juoksutapahtuma Ryttylässä

Kansanlähetys järjesti 13. elokuuta 2022 lähetyskeskuksessa Ryttylässä juostavan R4M Ryttylä -juoksutapahtuman. Vastaava tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Ryttylässä marraskuussa 2021.

Ideana oli juosta  Ryttylän lähetyskeskuksen alueella reittiä Sampola-Haltiala-Kappeli-Ruokala-Teinilä-Sampola. Reitti on pituudeltaan sopivasti noin 430 metriä.

Tunnin aikana jokainen osallistuja juoksi reittiä pitkin. Kierroslaskijat  pitivät kirjaa jokaisesta aloitetusta kierroksesta, joiden perusteella kerättiin kannatusta osallistujan itse valitsemalle lähetystyöntekijälle tai lähetystyön kohteelle.

R4M-Ryttylä -tapahtumalla kerättiin varoja:

  • vuoden 2022 lähetyslinjan opiskelijoiden kouluttamiseen ja lähettämiseen (viite: 70629)
  • lähetystyöntekijä Anne Tuovisen työn tukemiseen SAT-7-mediatyössä Kyproksella (viite: 70632)
  • pastori Gerson Mgayan opetus- ja koulutustyön tukemiseen Tansaniassa (viite: 70645). 

Juoksijoita voi tukea esimerkiksi kertasummalla 50 euroa tai vaikkapa 2 euron lahjoituksella jokaista aloitettua kierrosta kohden. Paikalla oli myös juoksijoiden kannustajia ja huoltojoukkoja.

Lue lisää Ryttylän R4M-juoksuhaasteesta TÄSTÄ

Kuvassa on Kansanlähetyksen juoksijoita vuoden 2019 Run for Missions -tapahtumassa Tampereella. Kuva: Erkki Salo/Sansa

R4M-päätapahtuma Tampereella 28.8.

Kansanlähetys on mukana jo viidettä kertaa kirkon lähetysjärjestöjen ja seurakuntien yhteisessä R4M-päätapahtumassa Tampereella. Päätapahtuma järjestetään Tampereen maratonin yhteydessä 28.8. Vuosittainen haaste on tarkoitettu kaikille kirkon lähetystyön toimijoille. Tapahtumalla luodaan iloista mieltä, lisätään seurakuntalaisten ja lähetysjärjestöjen väen kuntoa sekä tehdään kirkon lähetystyötä tunnetuksi.

Osallistuminen: joukkueena, yksin, kannustamalla juoksijoita tai rukoilemalla tapahtumien puolesta

Seurakunnat, järjestöt tai juoksua harrastavat vapaaehtoiset voivat muodostaa omat joukkueensa Tampereen päätapahtuman viestimaratoniin, jossa neljä juoksijaa juoksee kukin 10,5 kilometriä. Viestijoukkueiden kesken kilpaillaan leikkimielisesti parhaasta ajasta sekä siitä, mikä joukkue kerää eniten varoja lähetystyölle. Päätapahtumaan voi osallistua myös yksilömatkalla (varttimaraton 10,5 km, puolimaraton tai maraton).

Tampereen Run for Missions -juoksijat

Tampereen Run for Missions -juoksutapahtumaan osallistuu kaksi maratonviestijoukkuetta Hämeen Kansanlähetyksestä. Naisten viestijoukkueessa juoksevat Kirsi J, Paula Jääskö, Johanna Päiväsaari ja Helena Vähäkangas.

Miesten viestijoukkueessa juoksevat Jouko Partanen, Jaakko Sadeharju, Olli Saranpää ja Seppo Tornberg. Molemmat Hämeen Kansanlähetyksen maratonviestijoukkueet ovat valinneet kohteekseen Petteri ja Joanna Rantamäen työn tukemisen Japanissa (viite: 94508).

Myös Kansanlähetyksen lähettäjäyhteyksien koordinaattori Hanna-Mari Vuorinen osallistuu tapahtumaan Tampereella, jossa hän juoksee varttimaratonilla (10,5 km) vuoden 2022 lähetyslinjan kouluttamisen ja lähettämisen hyväksi (viite: 70629)

Tukikohteet:

  • Kansanähetyksen pääkohde: vuoden 2022 lähetyslinjan opiskelijoiden kouluttaminen ja lähettäminen (viite: 70629).
  • Muut kohteet ovat:
    • Anne Tuovinen, SAT-7-mediatyö, Kypros (viite: 70632) 
    • Gerson Mgayan opetus- ja koulutustyö, Tansania (viite: 70645)
  • Hämeen Kansanlähetyksen kohde: Rantamäkien työn tukeminen Japanissa (viite: 94508)

Lisätiedot ja R4M-yhteyshenkilöt:

  • Lähettäjäyhteyksien koordinaattori Hanna-Mari Vuorinen, os. hanna-mari.vuorinen@sekl.fi
  • Aluekoordinaattori Lauri Palmu, os. lauri.palmu@sekl.fi

Tule mukaan!

Osallistu Run for Missions -juoksuhaasteeseen haluamallasi tavalla:

Kannusta Sinäkin juoksijoita lahjoitamalla haluamaasi kohteeseen. 

  • Lahjoita tilille FI83 2070 1800 0283 25 (Suomen Ev. lut. Kansanlähetys) viitenumerolla 70629.
  • Viitenumerolla 70629 tuleva tuki kohdistetaan vuoden 2022 lähetyslinjan opiskelijoiden varustamiseen ja lähettämiseen.
  • Viitenumerolla 94508 voit tukea Rantamäkien työtä Japanissa (Hämeen Kansanlähetys)
  • Rukoile, että tämän tapahtuman kautta lähetystyö tulisi tunnetuksi ja evankeliumin sanoma leviäisi!
  • Kannusta:
    • Tule Tampereen Ratina-stadionille sunnuntaina  28.8.2022 klo 11.00 kannustamaan juoksijoita!

Run for Missions -päätapahtumassa Tampereella ovat mukana Lähetysyhdistys Kylväjä, Medialähetys Sanansaattajat, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Suomen Luterilainen
Evankeliumiyhdistys, Suomen Lähetysseura ja Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland sekä Radio Dei.

Lämmin kiitos tuestasi!

Lisätiedot

Vuorinen Hanna-Mari

lähettäjäyhteyksien koordinaattori SEKL: Nimikkosopimukset ja kumppanuussuhteiden vahvistaminen.

hanna-mari.vuorinen@sekl.fi

+358 44 447 7813

Share This