Olemme Rantamäen perhe. Lähdimme Japaniin jatkamaan Suomessa aloittamaamme kielen opiskelua maaliskuussa 2022. Valmistuimme lähetystyöntekijöiksi Kansanlähetyksen lähetyslinjalta helmikuussa 2021. Petteri siirtyi opiskelemaan lähetystyötä Kansanlähetyksen juniorityöntekijän tehtävästä. Joanna työskenteli parturi-kampaajana sekä opiskeli raamattulinjalla Ryttylässä.
Petteri on koulutukseltaan sosionomi-nuorisotyönohjaaja. Hän opiskelee myös elokuvatuotantoa etäopintoina Yhdysvaltoihin. Petteri on toiminut nuorisotyössä Kauhajoen seurakunnassa sekä Medialähetys Sanansaattajissa tuottaen samalla erilaisia mediasisältöjä.
Joanna opiskeli Diakissa sosionomiksi englannin kielellä, painotuksena yhteisön kehittäminen, ja sen jälkeen toteutti vielä lapsuutensa haaveen opiskelemalla kampaajaksi. Työkokemusta on kertynyt muun muassa kampaamossa, vastaanottokeskuksessa ja medialähetysjärjestö Sanansaattajissa.
Lähetystyö on ollut mielessämme jo seurustelun alkumetreiltä saakka, ja olemmekin tehneet tulevaisuuden suunnitelmia kutsumukseemme liittyen jo vuodesta 2017 lähtien. Jumalan armosta olemme kuitenkin saaneet vielä odottaa ja kasvaa kunnolla yhteen Suomessa ennen lähetystyöhön lähtöä. Koemme, että odotuksella ja kasvulla on tärkeä osansa Jumalan suunnitelmassa.
Japani nousi Petterin sydämelle jo ala-asteen ensimmäisellä luokalla, kun lähettipariskunta kertoi lähetystyöstä Itä-Aasiassa. Petteri sai läheteiltä lainaksi muutamia kirjoja, ja kiinnostus vain kasvoi. Lähetyskutsun noustessa noin 18-vuotiaana kohdemaa olikin siis jo selvillä, sillä Jumala oli herättänyt rakkauden Japania kohtaan. Joannalle kiinnostus Japania kohtaan tuli Petterin kertomusten kautta. Maa kiehtoi erilaisuudellaan, ja häneen vetosi erityisesti sen kieli ja kulttuuri.
Vielä on vaikea sanoa, mitä kaikkea pääsemme Japanissa tekemään, ja olemmekin sen suhteen avoimella mielellä. Japanissa on kuitenkin vähän kristittyjä ja vielä vähemmän nuoria kristittyjä. Toivomme, että pääsemme tekemään työtä erityisesti lasten, nuorten ja perheiden tavoittamiseksi. Uskomme myös, että mediataitojemme käyttäminen voi avata uusia ovia Japanissa.
Tule mukaan!
Jotta työmme Japanissa olisi mahdollista, tarvitsemme kuitenkin lähettäjiä rukoilemaan puolestamme ja tukemaan meitä taloudellisesti. Lähdethän kanssamme Japaniin!
Yhteyshenkilö
aluekoordinattori Kirsi Tiira
Kansanlähetys
Ryhdy Petterin ja Joannan kuukausilahjoittajaksi
Tue Petterin ja Joannan työtä Japanissa
Voit tukea Petterin ja Joannan työtä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 23391 (Petteri ja Joanna Rantamäki). Kiitos tuestasi!