Lähetysjohtaja Mika Tuovinen siirtyy vuodenvaihteessa uusiin tehtäviin

15.6.2020

Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen on ilmoittanut jättävänsä lähetysjohtajan tehtävät 31.12.2020. Hän siirtyy kansainvälisen Mission Europe -lähetysjärjestön työntekijäksi. Järjestö toimii myös Suomessa.
– En jätä Kansanlähetystä, sillä tämä on hengellinen kotini, vaikka jätän palkatun työn täällä, Tuovinen kommentoi.

– Tämän viikon Uusi Tie -lehdessä muistelen joskus kuulemaani ajatusta: Ihminen on onnellisimmillaan silloin kun toteuttaa nuoruutensa näkyä. Minun näkyyni nuoruudessa kuuluu Jumalan valtakunnan edistäminen evankeliumia julistamalla. Juuri siksi tulin ja jäin myös Kansanlähetykseen huomatessani täällä samanlaisen näyn. Lue Mika Tuovisen haastattelu Uusi Tie -lehdestä >>tästä. 

Tuovinen on ollut Kansanlähetyksen vaikutuspiirissä 1980-luvun lopusta saakka. Lähetysjohtajana hän on ollut vuoden 2012 alusta lähtien.
– Haluan tulevaisuudessa olla selvemmin ruohonjuuritason tehtävissä, jotka tähtäävät evankeliumin julistamiseen ja ihmisten voittamiseen Jeesukselle, enkä vain taustalla mahdollistamassa tätä tehtävää tilinpäätösten, budjettikarttojen, johtoryhmä- ja liittohallitus-työskentelyjen tai kirkkohallituspalaverin kautta. Ne kaikki ovat erittäin tärkeitä tehtäviä, jotka kertovat johtajien tarpeesta. Mutta koen, että minun on luovuttava niistä ja keskityttävä pohtimaan sitä, miten itse olen mukana julistamassa evankeliumia, edistämässä kristittyjen yhteyteen perustuvaa herätystä ja tukemassa hengellistä työtä tekevien kutsumusta, Tuovinen valottaa päätöksensä taustoja.

Päätös ei ole ollut Tuoviselle helppo.
– Luopumiseen liittyvän surutyön keskellä koen, että juuri nyt on aika astua uudelle tielle. Olen pohtinut tätä jo vuosia. Nyt on sen aika.

Lähetysjohtajan valitsee Kansanlähetyksen liittohallitus, joka on asettanut tehtävään valintatyöryhmän.

Lisätietoja:
Lähetysjohtaja Mika Tuovinen, 044 5505899
Viestintäjohtaja Sanna Myllärinen, 041 5463046
Liittohallituksen pj Regina Leppänen, 044 2700400

Anna mahdollisuus kuulla Sanaa

Voit lahjoittaa myös sivun alareunassa olevalle pankkitilille viitenumerolla 70328. Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This