Kolme – kaksi – yksi – KÄY!

11.5.2017
Sakari Heinonen työskentelee lähetysteknikkona SAT-7 Parsin studioilla Kyproksella. Hän on osa tiimiä, jonka voimin syntyy kaksi lapsille suunnattua farsinkielistä livelähetystä viikossa. Lähetykset kuvataan perjantaisin, ja alkuviikko vietetään kuvauksia suunnitellen ja valmistellen sekä kuvaten ja leikaten valmiiksi osioita, joita näytetään videolta lähetyksen sisällä.
Sakari työpisteellään.

Sakarin tehtävänä on varmistaa, että kuva kulkee lähetyksen aikana netin kautta yritykseen, joka puolestaan lähettää kuvan satelliitin kautta vastaanottimiin. Seuraamista varten lähetysten ohjaamossa on ruudut jokaiselle kameralle ja ulos lähetettävälle ohjelmalle. Siellä on myös ruutu, johon ohjelma tulee satelliitin kautta pienellä viiveellä. Näin Sakari näkee koko ajan lähetyksen kuvan- ja äänenlaadun ja voi häiriöiden ilmetessä puuttua asiaan. Häiriön paikallistaminen on toisinaan helppoa ja toisinaan taas vaatii salapoliisin työtä – kovassa kiireessä, jottei lähetysaikaa mene hukkaan.

Sekuntipeliä

Suoran lähetyksen tekeminen on pikkutarkkaa puuhaa. Ohjaaja laskee sekunteja lähetyksen alkuun ja taukoihin ja antaa esiintyjille korvanappiin käskyjä aloittaa tai lopettaa puhuminen. Ohjaaja päättää myös, minkä kameran kuvaa kulloinkin käytetään, ja kertoo korvanapin kautta, mihin kameraan juontajan tulee katsoa.
Kuvakulmaa muuttelemalla ohjelmiin saadaan elävyyttä ja vaihtelua.
Esiintyjät saavat lepotaukoja ohjelman kestäessä, kun välillä näytetään katsojien lähettämiä lukuisia kuvia ja videoita. Tauot eivät toki ole kovin pitkiä, sillä video- ja kuvakoosteet kestävät vain muutaman minuutin kerrallaan. Ja taas mennään!
Ohjelmien juontajat ilahduttavat lapsia, rohkaisevat ja kertovat Jeesuksesta. Lisäksi sivuhuoneessa on tiimi, joka vastaa katsojien puheluihin ja antaa neuvoja kiperiinkin kysymyksiin. Ohjelmien suunnittelu, rakentaminen ja kuvaaminen vievät paljon aikaa ja vaativat monenlaista ammattitaitoa. Studiotiimissä onkin noin kymmenen henkilöä tekemässä tätä kaikkea.
Ohjaamossa valvotaan suoraa lähetystä.

Ilosanoma persialaisille

SAT-7 Pars lähettää ohjelmia pääasiassa farsin eli persian kielellä, jolla on lukuisia murteita ja lähisukukieliä. Farsia puhutaan pääasiassa Iranissa, ja lisäksi naapurimaiden kansat ymmärtävät sitä hyvin.
Iranissa kristittyjen olot ovat niin vaikeat, ettei ohjelmia voida tehdä paikan päällä. Sen vuoksi studiot on rakennettu Kyprokselle ja Englantiin. Molemmissa on paljon iranilaisia maahanmuuttajia, joiden joukosta löytyy äidinkielenään farsia puhuvia kristittyjä työntekijöitä ohjelmia tekemään.
Sakarin työtä tukemalla olet mukana rohkaisemassa persiankielisiä kristittyjä ja kertomassa Jeesuksesta heidän naapureilleen, jotka eivät häntä vielä tunne.
Olethan sinäkin jo Suuressa mukana? Lahjoita nyt!
Lue lisää SAT-7:sta:
Kuvat: Sanna Suutari
Share This