Uskalla unelmoida koulutuksesta

21.10.2019

SAT-7-rukousviikko
Toinen päivä | 21. lokakuuta 2019

Uskalla unelmoida koulutuksesta

Darin ei voinut Irakin olosuhteissa lähettää lapsiaan kouluun. SAT-7:n koulutelevisiota katsottuaan hänen lapsensa kuitenkin oppivat lukemaan ja kirjoittamaan.

Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa 22 miljoonaa lasta on parhaillaan vaarassa jäädä vaille peruskoulutusta. Sota, väkivalta ja levottomuudet estävät uutta sukupolvea oppimasta tulevaisuuden rakentamisen kannalta välttämättömiä taitoja.

Alueen lapset unelmoivat, että tulisi aika, jolloin he voivat käydä säännöllisesti koulua.

  • Rukoilemme niiden pakolaislasten ja kotimaansa sisällä kodistaan häädettyjen lasten puolesta, jotka eivät pääse kouluun. Pyydämme, että heille avautuu pääsy SAT-7:n koulutelevision piiriin.
  • Rukoilemme, että koulutusohjelmamme varustavat lapsia ja rohkaisevat uuden polven johtajia rakentamaan terveempää Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa.
  • Rukoilemme, että ohjelmien kautta lapset oppivat kriittistä ajattelua ja asettavat elämälleen rohkeita tavoitteita yli nykyisten olosuhteiden.

Pakolaislapset pääsevät katsomaan SAT-7:n kouluohjelmia satelliittitelevision tai internetin välityksellä. Peruskoulutuksen tarjoamisen rinnalla SAT-7 opettaa lapsille, että Jumala rakastaa heitä.

”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea.” Snl. 22:6

 

 

Tue SAT-7:n mediatyötä

Tule mukaan SAT-7:n mediatyöhön rukouksin ja taloudellisesti. Tee kertalahjoitus alla olevan painikkeen kautta tai sivun alareunassa olevin tilitiedoin viitenumerolla 59006. Lisää ajankohtaisia rukousaiheita ja työn kuulumisia saat liittymällä Sakari Heinosen, Sanna Suutarin tai Ilolan perheen lähettäjätiimiin. Samalla voit ryhtyä myös kuukausilahjoittajaksi.
Kiitos lahjastasi!
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This