Japani

Kansanlähetyksen tavoitteena on viedä hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan erityisesti sinne, missä kristillistä todistusta on vähän. Japani on yksi näistä maista. Kristittyjä on tuossa yli 120 miljoonan asukkaan maassa alle yksi prosentti. Evankeliumin julistaminen ja kristillisten kirkkojen toiminta on kuitenkin sallittua ja vapaata päinvastoin kuin monissa muissa kristillisten vähemmistöjen kotimaissa.

Kristillinen usko tuo esiin monelle japanilaiselle täysin uuden ajatuksen armosta, epäonnistumisen sietämisestä ja siitä, että Jumalan silmissä jokainen yksilö on arvokas ja rakastettu. Työ kantaa hedelmää; moni löytää Pelastajan ja liittyy seurakuntaan, vaikka polku saattaa olla pitkä. Kaikkein sitoutuneimpia tuemme kouluttautumisessa evankelistan tai pastorin tehtävään.

Kansanlähetys on toiminut Japanissa vuodesta 1968 yhteistyössä Länsi-Japanin Luterilaisen kirkon kanssa. Työalueella työskentelee tällä hetkellä seitsemän lähetystyöntekijää. Vuoden 2021 aikana on lähdössä kaksi uutta työntekijää. Lähetystyöntekijöiden erityinen vastuu on toimia esimerkkinä rohkeudessa ja luovuudessa uusien ihmisten tavoittamiseksi.

Tule mukaan suureen tehtävään, jotta taivaassa tapaisimme myös paljon japanilaisia. 

Työntekijämme Japanissa:

Lisätietoja Japanin aluekoordinaattorilta Mikko Tiiralta

Artikkelikuva: Petteri Rantamäen arkisto

Tue lähetystyötä Japanissa

Voit tehdä kertalahjoituksen netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa olevin tilitiedoin viitteellä 73008. Kuukausilahjoittajaksi voit ryhtyä työntekijöiden profiilien kautta. Kiitos tuestasi!

Lahjoita

Share This