Miten ihminen voi löytää sellaisen luottamuksen, että hän voi koettelemusten keskelläkin todeta: Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin hän tahtoo.
Kansanlähetyksen kolehtipyhänä 27. päivä maaliskuuta vietetään Marian ilmestyspäivää. Pyhän aiheena on enkeli Gabrielin ilmestyminen Marialle. Keskustelussa, jonka aiheena on Jeesuksen syntyminen, nuori nainen asettuu tietoisesti Jumalan käytettäväksi:
Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille.
Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!”
Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä.
Mutta enkeli jatkoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen.
Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.” Maria kysyi enkeliltä: ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.” Enkeli vastasi: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan.
Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella – hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”
Silloin Maria sanoi: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Niin enkeli lähti hänen luotaan.
(Luukkaan evankeliumin 1. luvun jakeet 26–38)
Kansanlähetyksen Etelä-Pohjanmaan piirin nuorisotyöntekijä Piia-Maaria Matkoski on laatinut pyhäpäivän tekstistä eksegeesin eli tekstinselityksen. Alla olevat kursivoidut osat ovat otteita hänen tekstistään. Lainausten välissä Kansanlähetyksen viestintäjohtaja Sanna Myllärinen heijastaa eksegeesin ajatuksia omiin kokemuksiinsa:
Teksti sisältää monia vakiintuneita ilmauksia ja sellaisia käsitteitä ja sanoja, jotka sisältävät enemmän asiaa kuin ensi silmäykseltä voisi ajatella. Yhtenä nostona olkoon tekstin Mariasta käyttämä ilmaus ”armon saanut”, joka merkitsee Jumalan hyväksymää, Jumalalle kelpaavaa.
Ensimmäisenä tulee mieleeni lahja. Ansaitsematon, yllättävä lahja. Huomaan usein, miten vaikea on käsittää armoa. Ihmisen on paljon helpompi ajatella, että hyvistä teoista seuraa hyvää ja pahoista pahaa. Mutta mitä hyvää minä voisin tehdä, mitä minulla on näyttää Jumalan edessä? Tietenkin on jotain, mutta kyllä se vaakakuppi painaa enemmän siellä virheiden, tekemättömien hyvien tekojen ja syntien puolella!
Pelastus ei ole “Usko Jeesukseen tai kuolet” -tyyppinen narratiivi. “Sinä olet jo kuollut, anna minun antaa sinulle elämä,” Jumala sanoo ja se on armoa. Minun ei tarvitse muuttaa, piilottaa, parantaa itsessäni mitään. Ja jos todella ymmärrän tämän, voin kohdella kaikkia ihmisiä lähelläni samoin, armolla ja rakkaudella.
Teksti on tuona aikana myös puhunut vahvasti Jumalan suhtautumisesta naisiin ja näyttänyt, että Jumala kommunikoi sen kanssa, jolle hänellä on asiaa, muiden mielipiteistä välittämättä.
Meillä ihmisillä on tarve arvioida sekä itseämme että toisiamme. Elämme yhteiskunnassa, sukupolvien ketjussa ja historian janassa emmekä näe kokonaiskuvaa arviointikriteeriemme takana. Jumala näkee sydämet, näkee kaiken ja toimii miten tahtoo. Rukoilen usein, että saisin nähdä itseni, elämäni ja muut ihmiset niin kuin hän näkee. En niin kuin olen oppinut näkemään tai niin kuin muut näkevät.
Rakastan sydämen hiljaista rukousta Jumalan kanssa, yhteyttä häneen. Yhteyden kokeminen on yksi ihmisen perustarpeista, ja sitä voi kokea yksin tai yhdessä toisten kanssa. Yhteyttä yhteiseen Luojaamme ja yhteyttä toisiimme.
Maria tuli raskaaksi ollessaan vasta kihlattu Joosefille. Raskaaksi tuleminen ennen avioliittoa oli valtava häpeä ja siitä seurasi paheksuntaa ja yhteisön ylenkatse.
Raamatun mukaan Jumala tietää hiustemme lukumääränkin, eikä hän anna meille käärmettä, kun pyydämme leipää. Hän kyllä välittää ihan kaikesta, mitä elämäämme liittyy.
Elämä tässä maailmassa on ateistinkin silmin kipeää, vajavaista, täynnä ristiriitaisuuksia. Itse ajattelen, että elämään kuuluu kontrasti ja kipu, mutta kärsiminen on vapaaehtoista. Kipuun ja häpeään uppoaminen niin, että kadottaa näköpiiristään kaiken vähänkään hyvän, aiheuttaa kärsimystä. Olen ollut siinä tilassa muutaman kerran elämässäni. Synkkien varjojen maassa. Sieltäkin on noustu, ja jälkikäteen näen niissäkin hetkissä tarkoituksen. Jos en muuta, niin ainakin sen syvän empatian, mitä koen vastaavissa tilanteissa olevia kohtaan.
Aikalaiset ovat ymmärtäneet heti, että Marian tehtävä ei tulisi olemaan helppo. Se on saattanut nostaa esille myös kysymyksen, millaista armoa on sellainen armo, mikä saattaa ihmisen häpeään ja halveksunnan kohteeksi.
Kärsimykset ja koettelemukset tässä maailmassa ovat monelle syy olla uskomatta Jumalaan. Ja kuitenkin itse koen, etten olisi omista kärsimyksistäni selvinnyt ilman häntä. Uskon vilpittömästi, että Jumalakin kärsii, kun me kärsimme. Hän itkee, kun me itkemme. Ja suurimman tuskan hän kokee, kun olemme kadoksissa häneltä, poissa hänen yhteydestään.
On eri asia sallia koettelemuksia kuin antaa koettelemuksia. Koko hänen luomansa luomakunta, universumi ja maailmankaikkeus, luotiin ikään kuin soimaan täydellisessä harmoniassa. Kuvittele valtavan hieno sinfoniaorkesteri, jossa kymmenet soittimet soittavat samaa taideteosta täydellisessä harmoniassa. Tällä hetkellä kaikki soittimet soittavat enemmän tai vähemmän väärässä sävelessä tai tahdissa, ja maailma soi kuin “nuotin vieressä”.
Saatamme joskus kokea vaikkapa upeissa luonnon puitteissa, solisevan putouksen äärellä täydellisen perhosen nähdessämme vilauksia tuosta harmoniasta. Mutta sekä ihmiskunta kokonaisuudessaan että me yksilöinä syyllistymme jatkuvasti kakofoniaan, synteihin joilla on seurauksia. Jumala sallii seuraukset, mutta ei anna niitä. Sen sijaan hän antaa pääsyn koettelemuksista, voimaa kestää ja lopulta iankaikkisen elämän.
Maria itse käyttää itsestään nimitystä ”Herran palvelijatar”. Kreikankielinen sana on ”dule”, joka tarkoittaa paremminkin orjatyttöä tai orjatarta.
Orja-sanalla on meidän aikanamme syrjivä kaiku ja leima. Raamatullisena ajatuksena orjatar tai palvelijatar tarkoittaa ainakin minulle sitä, että saan antautua jonkun sellaisen valtaan, joka tietää paremmin kuin minä, mikä minulle on hyväksi. Voin huoata syvään, lakata yrittämästä ja rentoutua tietäen, että sillä mitä teen, on hyvä tarkoitus ja lopputulos.
Teksti kertoo siitä, miten Jumala kutsuu aivan tavallisen ihmisen palvelukseensa ja että muita vaatimuksia Jumalan käytettävissä olemiselle ei ole kuin suostua hänen tahtoonsa.
Kunpa voisin joka päivä sanoa, että tiedän hänen tahtonsa ja suostun siihen. Usein epäilen ja kyselen, mikä hänen tahtonsa on. Mutta palaan armoon: Jumala kestää kyselyni ja on aina valmis vastaamaan. Hän kestää harha-askeleeni, epäröimiseni, kapinani. Miksi? Koska hän rakastaa matkata kanssani ja toivoo todellakin vain sitä, että otan hänet matkakumppanikseni luomaan elämää yhdessä hänen kanssaan.
Teksti kertoo siitä, että Jumalalla on sekä naisille että miehille omat paikkansa suunnitelmiensa eteenpäin viemisessä ja hänen armonsa on tarkoitettu jokaiselle. Teksti kertoo, että Jumala lähestyy tavallista ihmistä.
Nuorempana ajattelin, että elämän tarkoitusta pitää etsiä ja käytin valtavasti aikaa “etsintään”. Olin aina valmis kokeilemaan jotain uutta, kun siihen tuli mahdollisuus, ja voinkin iloita siitä, että olen oppinut valtavasti erilaisia taitoja matkan varrella. Poltin kuitenkin myös itseni loppuun monta kertaa, ja epäröin ja epäilin usein olevani väärällä paikalla. Minulla oli usein tunne, että minun pitäisi olla jossain muualla tai tehdä jotain muuta. Kaipasin ulkopuolista hyväksyntää ja arvostusta, koska sisälläni oli epävarmuus.
Olen viime vuosina saanut kasvaa ja oppia näkemään toisin. Paikkani Jumalan suunnitelmassa on nyt, tässä, tänään. Se on levon, hengittämisen, rauhan paikka. Kutsumukseni on tulla ensin hänen luokseen. Tulla ensin täyttymään, virvoittumaan ja hänen yhteyteensä. Se on sekä hengen, sielun, mielen että ruumiin huolenpitoa. Se on se, mihin meistä jokainen on kutsuttu ensisijaisesti ja aina ensin.
Kun lähden tästä yhteydestä liikkeelle, olen avoin kaikelle, mitä elämässä vastaan tulee. Ohjaudun automaattisesti sinne, missä lahjani palvelevat hänen valtakuntaansa. Suuri päivittäinen haaste onkin juuri tuo: mennä ensin hänen luokseen.
Toim. Anne Lepikko
Kuva: Veikko Väänänen
Tutustu kolehtikeräykseen ja katso alla oleva video.
