Muslimien pyhä kuukausi ramadan päättyi hetki sitten, ja samalla alkoi muutaman päivän kestävä Eid al-Fitr -juhla. Ramadanin aikana muslimit ovat keskittyneet aamuvarhaisesta iltaan asti kestävän paaston lisäksi muun muassa tekemään hyviä tekoja ja harjoittamaan hengellistä elämää lukemalla Koraania ja suorittamalla rukouksia. Kaikella tällä halutaan etsiä yhteyttä Jumalaan. Moni etsii vilpittömästi avoimin sydämin totuutta.
Tiimini kanssa lisäsimme yhteistä rukousta ramadanin ajaksi ja pyysimme Jumalaa johdattamaan kohtaamisissa muslimien kanssa, ja erityisesti, että totuutta etsivät sydämet löytäisivät vastauksen Jeesuksessa. Kutsuin myös rukousryhmään kuuluvia lähettäjiäni Suomessa rukoilemaan erityisesti ramadanin aikana muslimien puolesta. Haluan jakaa tässä yhden rukousvastauksista.
Jo aivan ramadan-kuukauden alkuvaiheessa eräs nainen, Amira*, vieraili kristillisellä internet-sivustolla. Hän oli jo jonkin aikaa mielessään pohtinut asioita, joihin etsi nyt vastauksia kristinuskosta. Amira jätti yhteydenotto-pyynnön nettisivujen kautta, ja tämä pyyntö lähetettiin tiimilleni. Eräs tiimiläisemme otti yhteyttä Amiraan, mutta koronan ja välimatkan takia häntä ei voitu heti tavata kasvotusten.
Ramadanin viimeisen viikon alussa muslimit viettivät niin sanottua voiman yötä. Islamin mukaan tuona yönä lausutut rukoukset ovat voimallisempia kuin muulloin. Lisäksi tuolloin monet näkevät unia ja näkyjä. Rukoilimme jälleen sekä tiimini että lähettäjieni kanssa, että Jeesus kohtaisi muslimeita erityisesti voiman yönä.
Vuorokauden päästä voiman yöstä Amira soitti tiimiläisellemme, jonka kanssa oli jo aiemmin ollut puhelimitse yhteydessä. Amira kertoi, että Jeesus oli ilmestynyt hänelle ja sanonut: ”Minä tulen pian takaisin. Kerro tämä uutinen kaikille.” Luonnostaan hän ei ymmärtänyt Jeesuksen sanojen merkitystä, koska ei tiennyt kristinuskosta paljonkaan.
Nyt Amira haluaa oppia tuntemaan tuon Jeesuksen, joka hänelle ilmestyi. Muutaman päivän etsimisen jälkeen löysimme hänen asuinkaupunkinsa läheltä kristityn naisen, joka tutustuttaa nyt Amiraa Jeesukseen. He lukevat yhdessä Raamattua ja Amira oppii heti kertomaan Jeesuksesta myös muille.
Anu
Kirjoittaja toimii Itä-Euroopan muslimialueella
* yksityisyyden suojelemiseksi nimi on vaihdettu