Rakennamme huomisen perustuksia

18.3.2022

Reilut kaksikymmentä vuotta sitten olin juuri aloittanut toimittajan työt Uusi Tie -lehdessä. Toimitukseen tuli kymmeniä erilaisia lehtiä ympäri maailman, ja kielitaitoisena yksi tehtävistäni oli seurata ulkomaiden uutisia ja kääntää niitä lehteen. Se olisi voinut olla vain yksi työtehtävä muiden joukossa, mutta minun maailmankuvani muuttui iäksi sen myötä.

“Jokaisella on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus”, toteaa Kansainvälisen ihmisoikeuksien julistuksen 18. artikla. Minä saan joka sunnuntai osallistua jumalanpalvelukseen, saan lukea Raamattua omalla kielelläni, keskustella siitä ystävien kanssa, laulaa ja ylistää, opiskella Sanaa ja ihmetellä ääneen. Meille suomalaisille niin itsestään selviä asioita, jotka on monilta evätty muun muassa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.

En voinut sulkea silmiäni ja olla hiljaa.

Kun nuorena toimittajana ymmärsin, että ympäri maailman uskonsiskoni ja -veljeni paitsi piilottelevat uskoaan, myös kärsivät käsittämättömistä vainoista aina kidutuksiin ja kuolemaan saakka, oli kuin olisin avannut uuden ikkunan maailmaan. En voinut sulkea silmiäni ja olla hiljaa.

“Kiitos, että vastasitte kysymyksiini Jeesuksesta. Älkää jakako viestejäni suorissa ohjelmissa, sillä se on minulle hyvin vaarallista”, sanoo eräs SAT-7:n katsoja Afganistanista. Hänen kaltaisensa etsijät ottavat suuren riskin jo etsiessään totuutta, saati kääntyessään kristityksi. Viranomaiset uhkailevat ja häiritsevät heitä. Heidät suljetaan myös perheen ulkopuolelle ja heitä pahoinpidellään.

Monessa maassa uskonnollinen identiteetti on niin tiukasti kietoutunut kansalliseen identiteettiin, että kääntyneitä saatetaan pitää maanpettureina ja kansallisen turvallisuuden uhkaajina. Heidät vangitaan tai he joutuvat pakenemaan kotimaastaan.

Emme ehkä voi mennä fyysisesti heidän rinnalleen kulkemaan, mutta meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus saavuttaa miljoonia tällaisia ihmisiä rohkaisun, tuen ja toivon sanomalla mediatyön kautta. SAT-7:n tuottamat ohjelmat luovat siltaa uskonnonvapauden puutteen aiheuttaman kuilun yli. Näin ne auttavat rakentamaan paremman huomisen perustuksia
– huomisen, jota värittää toivo vapaudesta.

Sanna Myllärinen
viestintäjohtaja
Suomen Ev.lut. Kansanlähetys

Teksti on julkaistu pääkirjoituksena Kansanlähetyksen Suuressa mukana -lehdessä 17.3.2022.

Kuva: Philippe Gueissaz 

***

Anna tukesi vainotuille kristityille

Toivo vapaudesta - keräys vainotuille kristityille keräyskuva.

Me täällä Suomessa voimme vain aavistella, kuinka raskasta taakkaa vainotut kristityt joutuvat kantamaan.

Tilastojen mukaan joka seitsemäs maailman kristitty kokee vakavaa tai äärimmäistä vainoa. Monet heistä elävät maissa, joissa kristityt ovat pieni ja eristyksissä elävä vähemmistö.

He tarvitsevat tukeamme ja esirukouksiamme.

Lahjoita Toivo vapaudesta -keräykseen, jonka tuotto käytetään Kansanlähetyksen työhön vainottujen ja syrjittyjen kristittyjen parissa:

  • idän kirjallisuustyössä,
  • pakolaistyössä Suomessa ja Kreikassa sekä
  • medialähetystyössä kristillisen satelliittitelevision SAT-7:n ja kristillisiä radio-ohjelmia lähettävän Trans World Radion kautta.

Lue lisää keräyksestämme >>tästä.

Voit lahjoittaa sivun alaosassa lahjoituspainikkeen kautta.

Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita Toivo vapaudesta -keräykseen

Tästä painikkeesta pääset lahjoittamaan nettipankkisi kautta. Lahjoituksesi ohjautuu Kansanlähetykselle Checkout Finland Oy:n kautta. Lämmin kiitos sinulle.

Lahjoita

Share This