Pastori Bulti jatkaa tutkimustyötään Turussa

11.1.2022

Turun yliopiston tohtoriohjelmassa opintoja suorittavan etiopialaisen pastori Bulti Fayissa Bulken vuosi 2021 päättyi onnellisesti, vaikka syksy oli monella tavalla raskas. Elokuussa hänen kotinsa Addis Abeban seminaarialueella vaurioitui suuressa tulvassa. Tutkimusjaksolle Turkuun matkustaminen siirtyi monta kertaa, ja Etiopiassa puhjennut sisällissota lisäsi vielä viime hetkillä oman jännityksensä. Lopulta hän kuitenkin pääsi onnellisesti Suomeen.
− Pastori Bulti sai vuoden oleskeluluvan Suomeen vierailevan tutkijan statuksella. Hän lensi 16. marraskuuta Addis Abebasta Dohan kautta Helsinkiin, jossa olin häntä vastassa, Esko Siljanen kertoo. Hän toimii Etiopian Mekane Yesus -seminaarin tohtoriohjelmaan kuuluvan pastori Bultin väitöskirjahankkeen yhteyshenkilönä Suomessa.

Pastori Bulti lentokentällä.
Pastori Bulti saapui Suomeen monien vastoinkäymisten jälkeen 16.11. Kuva: Esko Siljanen

 

Pastori Bulti Lähetyskeskuksen kirjastossa tietokoneensa ja kirjallisuuden ääressä.
Lähetyskeskuksen kirjaston yhteydessä on tila, jossa pastori Bultilla oli rauha syventyä Jobin kirjaa käsittelevään aineistoon. Kuva: Lauri Palmu

Suomeen saavuttuaan pastori Bulti jatkoi pari viikkoa tutkimustyötään Ryttylän Lähetyskeskuksessa Hausjärvellä. Kansanlähetysopiston kirjastossa hän perehtyi Jobin kirjaa käsittelevään kirjallisuuteen. Hän nautti olostaan Ryttylän maalaismaisemissa ja lähetysystävien ympäröimänä. Esko Siljasella oli noiden kahden viikon aikana haasteena löytää Bultille Turusta sellainen asunto, jonka vuokra olisi edullinen ja joka olisi mahdollisimman lähellä Åbo Akademita.
− Sopiva asunto löytyikin Turun ylioppilaskylästä, jonne vein Bultin vaimoni Tuulan kanssa joulukuun alussa. Se on opiskelija-asunto, tilava yksiö, jossa on oma kylpyhuone, jääkaappi ja yhteinen keittiö käytävällä. Jo samana päivänä vierailimme yhdessä Åbo Akademissa, Siljanen iloitsee.

Åbo Akademille on asunnolta reilun kahden kilometrin eli noin puolen tunnin kävelymatka. Opiskelija-asunnon vuokra on edullinen, mikä on hyvä, sillä Bulti tarvitsee rahaa myös ruokaan ja muihin arkielämän jokapäiväisiin tarpeisiin.

 Bultin seurassa tohtoriopiskelija Carolina Myrskog sekä tohtori Pekka Lindqvist.
Esko Siljanen on ikuistanut tämän hetken Turun yliopistolta, missä Bulti istuu saman pöydän ääressä doktorandi Carolina Myrskogin sekä toisen ohjaajansa tohtori Pekka Lindqvistin kanssa.

 

Bulti on käyttänyt aikansa tehokkaasti väitöskirjansa kirjoittamiseen. Åbo Akademi tarjoaa tähän erinomaiset puitteet. Aikaa kirjoittamiseen on nyt useita kuukausia aina ensi syksyyn asti. Lähes päivittäin Bulti on sähköpostitse yhteydessä perheeseensä Addis Abebassa.
− Etiopian levoton sisäpoliittinen tilanne ja korona-pandemia ovat huolen aiheena. Hänen perheensä voi kuitenkin hyvin, mikä on suuri kiitosaihe.

Monet lähetysystävät Turussa ovat olleet auttamassa Bultia suomalaiseen arkielämään liittyvissä haasteissa. Näitä ovat esimerkiksi tarvittavien ruokatarpeiden ostaminen kaupassa, sillä suomen kieli on Bultille vieras. Muita haasteita ovat olleet esimerkiksi pyykinpesuun ja siivoukseen liittyvät kysymykset sekä eurooppalaisen koronarokotuspassin saaminen. Siljanen lähettääkin lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat auttaneet Bultia näissä käytännön asioissa.
− Bultin ollessa Suomessa myös taloudellinen tuki on enemmän kuin tarpeellista. Hänen tukemisekseen perustettu pienhanke tarvitsee varoja vähintään 1000 euroa kuukaudessa, jotta Bulti saisi tämän vuoden kestävän Suomen jakson onnelliseen päätökseen ja voisi palata Etiopiaan väitöskirja valmiiksi kirjoitettuna.

Muistetaan rukouksin pastori Bultia sekä hänen perhettään Addis Abebassa. Muistetaan myös Etiopian levotonta sisäpoliittista tilannetta. Kiitos sinulle, joka tuet taloudellisesti Bultin tutkimustyötä ja samalla myös Etiopian Mekane Yesus -seminaaria.

Toim. Anne Lepikko
Kuva: Esko Siljanen

Artikkelikuvassa vasemmalta Bultin toinen ohjaaja, teologian tohtori Pekka Lindqvist, Bulti Fayissa Bulke, Carolina Myrskog sekä Tuula ja Esko Siljanen. Kuva: Pekka Lindqvist

 

Tue pastori Bultin tohtoriopintoja

Voit lahjoittaa haluamasi summan tämän painikkeen kautta tai antaa tukesi Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille FI14 5043 1920 0034 52 viitenumerolla 77046.

Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This