Oohira Ikuko on kuin nupustaan auennut kukka

29.10.2019

”Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.”  Ps. 34:19

Oohira Ikuko on englannin kielen kääntäjä Japanista. Tämän paljon kärsineen naisen elämän suunnan ratkaisi muuan sateinen ilta, jolloin hän sai yllättäen kutsun astua sisälle iltakirkkoon.

Ulkona satoi. Japanissa, pienessä luterilaisessa seurakunnassa, oli alkamassa iltakirkko.

Lähetystyöntekijä Lea Pihkala odotteli toisten kanssa, vieläkö ulko-ovi kävisi. Kello oli jo paljon, mutta hän astui ulos sateeseen tarkistaakseen, oliko ketään tulossa.

Juuri silloin muuan nainen käveli ajatuksiinsa vaipuneena kapeaa katua pitkin. ”Hyvää iltaa rouva, meillä olisi täällä juuri alkamassa iltakirkko”, Lea sanoi.  Nainen nosti katseensa ja kysyi hämmästyneenä: ”Saako sinne tulla?” ”Ehdottomasti saa, tervetuloa!” Lea vastasi.

Tällä tavalla Oohira Ikuko tuli Hat-Koben luterilaisten pariin. Sieltä hän löysi vihdoin kodin lämmön, jota oli koko ikänsä kaivannut. Rankka elämä oli lyönyt häneen jälkensä, mutta tästä alkoi uusi aika.

”Kaikissa elämäni tilanteissa Jeesuksen rakkaus kantaa minua. Se on todellista Isän rakkautta, jota olen aina kaivannut.”

 

OOHIRA on yrittänyt olla aina hyvä ihminen. Todellisuudessa hän kuitenkin vihasi jo nuorena vanhempiaan. Äiti patisti häntä jatkuvasti: ”Tuollaisilla kasvoilla et pääse naimisiin. Sinun pitää opiskella, että pystyt elättämään itsesi.” Isä puolestaan oli psyykkisen sairautensa vuoksi täysin välinpitämätön tyttärestään.

Niin Oohira oppi, että vanhemmat ja Jumala ovat vaativia ja mielivaltaisia. He peruvat rakkautensa ja rankaisevat pienistäkin virheistä. Hän näki myös, miten pelkoneuroosista kärsivä veli kiersi uskonnosta toiseen saamatta rauhaa. Itse hän pakeni kirjojen maailmaan ja yritti kovettaa luonteensa pystyäkseen suojautumaan ulkopuolelta tulevilta iskuilta.

KUN PERHEEN äiti sairastui syöpään, Oohira tunsi itsessään uupumisen merkkejä. Työ ja äidin hoito veivät kaikki voimat. Kun äiti sitten kuoli, Oohira masentui niin, että hänen oli hakeuduttava hoitoon.

Terapeutti arvioi, että Oohiran tapauksessa tarvittaisiin vuosien työ, ennen kuin hän olisi vapaa lapsuutensa traumoista. Kuultuaan terapiatuntien hinnan Oohira luopui hoidosta ja jatkoi väsyneenä työntekoa. Kotona hän joutui olemaan ainoa vastuunkantaja, sillä isä ja veli tulivat hänestä entistä riippuvaisemmiksi äidin kuoleman jälkeen.

OOHIRA nukkui jatkuvasti huonosti. Yön tunteina sisimmän kätköissä olleet syytökset pursuivat tietoisuuteen. Hän muisti, miten oli jo alakoululaisena kirjoittanut paperille satoja kertoja äidistään: ”Kuole, kuole, kuole…”  Buddhalaisen kotialttarin edessä rukoilevalle isälleen hän oli huutanut mielessään: ”Lopeta, hullu!” Miten syvästi hän jo silloin inhosikaan itseään, omaa vihaansa ja voimattomuuttaan.

Eräänä päivänä Oohira soitti epätoivoisena veljelleen kysyäkseen, pitäisikö hänen mennä mielisairaalaan vai kuolla. Veli sattui olemaan kirkossa ja vastasi: ”Odota, annan puhelimen pastorille.”

Pastori tarttui heti asiaan. ”Oohira, uskotko sinä Jeesukseen?” hän kysyi. Oohira tunnusti uskovansa. Hän tiesi paljon Jeesuksesta, sillä kouluajoista lähtien hän oli lukenut Raamattua. Pastori pyysi häntä sanomaan perässään: ”Taivaan Isä, anna anteeksi kaikki tieten ja tietämättäni tekemäni synnit.”

Oohira sanoi sen ja puhkesi itkuun. Siinä hetkessä uskon salaisuus valkeni hänen sisimmässään. Hän käsitti, että Jeesus kärsi pahojen tekojemme ja ajatustemme rangaistuksen kuollessaan ristinpuulla. Kaiken saa hänen nimessään anteeksi.

Taakat putosivat Oohiran harteilta. Seuraavana yönä hän nukkui syvää unta. Hyvät asiat seurasivat päivä päivältä toisiaan. Oohira alkoi parantua.

SE ILTA, jona Lea Pihkala kutsui Oohiran iltakirkkoon, oli kuin viimeinen hyvä piste. Yksin taistellut Oohira löysi itselleen seurakunnasta hengellisen kodin ja monia luotettavia ystäviä. Siellä tämä herkkä ja lahjakas nainen alkoi kasvaa ihmisenä ja uskossaan. Hän ryhtyi säestämään seurakunnan tilaisuuksissa ja aloitti pian opinnot Koben luterilaisessa raamattukoulussa.

Oohira korostaa, ettei uskoon tulo tee kenenkään elämästä ongelmatonta. Ratkaisevaa on kuitenkin tietää, että suurimmat ongelmat ovat ihmisessä itsessään. Toisten syyttäminen ei vie eteenpäin. Jos suostumme päivittäin luovuttamaan taakkamme Jeesukselle, hän luovuttaa meille vastapainoksi    oman rauhansa.

Tänä päivänä Oohiralle on tärkeää, että hän on kyennyt antamaan itselleen anteeksi oman olemassaolonsa. Tämä oikeus häneltä evättiin jo lapsena. Hän tähdentää Jeesuksen sanoja: Koska minä elän, tekin saatte elää. ¤

OOHIRAN uskoa on koeteltu monella tavalla uskoon tulon jälkeenkin. Käytyään kaksi vuotta Koben luterilaista raamattukoulua ja palattuaan työelämään hän katkaisi eräässä nuorten tilaisuudessa kätensä. Kun luiden parannuttuakin kivut vain pahenivat, kävi ilmi, että hän oli sairastunut reumaan.

Kipujen kanssa kamppaillessa Oohiran usko on yhä syventynyt. Lääkityksen avulla hän jaksaa yhä käydä töissä ja Hat-Koben seurakunnan jumalan-palveluksissa sen mukaan kuin kunto antaa myöten. Jeesus ei lupaa omilleen helppoa tietä, mutta lupaa olla kaikilla teillä heidän kanssaan.

Teksti: Pihkala/Hyvönen
Kuvat: Jorma Pihkala

Artikkeli on julkaistu aiemmin Vie Sanoma -lehdessä elokuussa 2011. Sitä on päivitetty syksyllä 2019.

 

Ota yhteyttä

Tuovinen Anne

aluekoordinaattori, Etiopia, Japani, raamatunkäännöstyö, SAT-7, lähetyslentotyö Kenia (MAF), Lähi-itä.

anne.tuovinen@sekl.fi

044 447 7820

Liity lähettäjätiimiin

Tue lähetystyötä Japanissa

Tule mukaan lähetystyöhön Japanissa rukouksin ja taloudellisesti. Tee kertalahjoitus alla olevan painikkeen kautta tai sivun alareunassa olevin tilitiedoin viitenumerolla 70344. Lisää ajankohtaisia rukousaiheita ja työn kuulumisia saat liittymällä Asta Vuorisen, Asako ja Lauri Palmun, Helena ja Jukka Kallioisen, Kia ja Markus Syrjätien tai Johanna ja Shuhei Yamaguchin lähettäjätiimiin. Samalla voit ryhtyä myös kuukausilahjoittajaksi.
Kiitos lahjastasi!
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This