Levollista joulua ja siunattua uutta vuotta!

22.12.2022

Näinä päivinä Maria ja Joosef lienevät jo saapuneet Betlehemiin verollepanon merkeissä. Heidän siellä ollessaan koitti Marian synnyttämisen aika ja ensimmäinen joulu.

Tuolloin ei hätäilty kodin siistimisestä ja juhlaruuan riittävyydestä. Huoli koski sopivan synnytyspaikan löytämistä. Majatalossa ei ollut heille tilaa. Niin Jumalan oma poika, Jeesus Kristus, syntyi Nasaretissa vaatimattomissa olosuhteissa ja hänet kapaloitiin seimeen.

Tänään juhlimme tuota historiaa muuttanutta tapahtumaa kuusin, koristein ja juhlaruoin. Jeesuksen syntyessä Jumala tuli uudella, meitä aiempaa läheisemmällä tavalla osaksi elämäämme. Jumala laskeutui inhimilliseen todellisuuteemme konkreettisemmin kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen – Jumala tuli ihmiseksi.

Jeesuksen ainutlaatuinen rooli elämässämme ei kuitenkaan johdu vain hänen alkuperästään vaan ennen kaikkea hänen tehtävästään. Jeesus syntyi ihmiseksi ilmoittaakseen meille Jumalan tahdon, sovittaakseen syntimme ja voittaakseen pahan vallan kertakaikkisesti. Siksi Jeesus nousi kolmantena päivänä kuolleista. Siksi Jeesus on tie Jumalan yhteyteen, totuus Jumalasta ja ihmisestä sekä elämä niille, jotka häneen turvautuvat.

Tänä jouluna, sen enempää kuin tulevinakaan, Jeesus ei enää synny lapseksi seimeen. Tänä jouluna Jeesus on kuitenkin kanssasi. Hän asuu sydämessäsi. Hän on ilosanoma, suuri ilo koko kansalle: Jeesus on Vapahtaja, hän on Kristus, Herra! Siksi meillä ei ole mitään aihetta pelkoon.

Kolme ajatusta

Kulunut vuosi on tulossa päätökseensä. On aika pysähtyä. Aika arvioida mennyttä ja haaveilla tulevasta. Näissä merkeissä haluan jättää mieleesi kolme ajatusta.

Ensiksi haluan kiittää sinua siitä, että olet mukana viemässä hyvää uutista Jeesuksesta kotiovelta aina maailman ääriin saakka. Olet juuri omalla paikallasi arvokas ja tärkeä osa laajaa liikettämme, joka etsii Jumalan johdatusta hänen Sanastaan muuttuvan aikamme keskellä.

Toiseksi haluan rohkaista sinua jatkamaan rohkeasti eteenpäin Jumalan Sanassaan viitoittamalla tiellä. Hän pitää omistaan huolen, eikä torju luokseen tulevaa. Ole siis rohkea ja luja vakaumuksessasi.

Kolmanneksi haluan kehottaa meitä tukemaan toisiamme. Me kaikki tarvitsemme sekä lämpimiä sanoja toisiltamme että rinnalla kulkijoita matkallemme. Muistetaan siis toisiamme niin arjessa kuin juhlassa. Muistetaan toisiamme ennen kaikkea rukouksin kantaen, mutta myös konkreettisesti yhteyttä ottaen. Jumala on rukouksia kuuleva Jumala, jolla on hyvä tahto meitä kohtaan.

Olkoon joulusi siunattu ja levollinen!

Lähetysjohtaja Nummela, kuva: Philippe Gueissaz

Daniel Nummela
Kansanlähetyksen lähetysjohtaja

Lahjoita Lahja lähetykselle -joulukeräykseen

Joulukeräyksemme tuotto kohdistuu loppiaisena lähetystyöntekijäksi siunattavien uusien lähetystyöntekijöidemme palkka- ja työkuluihin.

Jokainen lahjoitus on tärkeä. Voit lahjoittaa alla olevalla lahjoituspainikkeella tai vaihtoehtoisesti pankissasi viitteellä 70344 tilille:
Nordea: FI83 2070 1800 0283 25,
OP: FI14 5043 1920 0034 52 tai
Danske Bank: FI 83 8000 1501 5451 08.

Voit lahjoittaa myös:
soittamalla 0600 180 10 (hinta 10,01 € + pvm/mpm)
tai 0600 190 90 (hinta 20,45 € + pvm/mpm)
tai MobilePayllä, 37850, kommenttikenttään: Uudet lähetit

Lämmin kiitos lahjastasi.
Hyvää joulua ja Jeesuksen siunausta vuodelle 2023.

Lahjoita

Share This