Lähetysjohtaja Daniel Nummelan kolme polttopistettä: rohkeus, raamatullisuus ja rakkaus

2.7.2022

Lähetysjohtaja Daniel Nummela kannusti Kansanlähetyspäivien Polttopistepuheessaan kristittyjä rohkeuteen, raamatullisuuteen ja rakkaudellisuuteen.
”Kun katsomme ympärillemme, näemme, että sodat, levottomuudet ja kulkutaudit ovat lisääntyneet. Oikeussaleissa käydään oikeutta uskonnonvapaudesta. Polttoaineen hinta on kohonnut uusiin ennätyslukemiin, ruuan hinta on kohonnut ja lehdissä puhutaan mahdollisesti edessä olevasta ruokapulasta.

Hän totesi, että vaikka näiden voidaan tulkita olevan viimeisten aikojen ennusmerkkejä, on mahdotonta tietää, tuleeko Jeesus takaisin omana elinaikanamme.
”Sen kuitenkin tiedän, että Raamatun opetuksen mukaan olemme eläneet lopunajassa aina Jeesuksen taivaaseen astumisesta lähtien.”

Rohkeus

Nummela muistutti, että Jeesus kutsuu seuraajiaan rohkeuteen. Hän totesi, että rohkeutta tarvitaan, sillä ympäröivä yhteiskunta luisuu kovaa vauhtia yhä kauemmaksi kristillisestä uskosta ja arvoista.
”Tämä tarkoittaa sitä, että ympärillämme elävien ihmisten arvomaailma on yhä kauempana omastamme, ja se johtaa siihen, että ihmisten on yhä vaikeampi ymmärtää uskoamme ja luottamustamme Jumalan sanaan.

Rohkeutta tarvitaan Nummelan mukaan myös yhteiskunnan arvoristiriitojen paineen alla elämiseen.
”Meillä on synnistä johtuva synnynnäinen taipumus mukautua niihin olosuhteisiin, joiden keskellä elämme. Siksi joudumme kysymään itseltämme, olemmeko pysyneet uskollisina Jumalan sanalle vai onko meille käynyt ja käymässä niin, että mukaudumme hiljalleen ympäröivään maailmaan niin, että alamme omaksua sen arvoja hyläten Jumalan sanan.

Aikojen käydessä raskaammiksi on tärkeää pitää mielessä uskon perusta, Jeesuksen elämä, ristinkuolema ja ylösnousemus.
”Jeesus on ainoa turva ja lohdutus, joka kestää, mitä tahansa ympärillämme tapahtuukin. Jeesus on ainoa tie Isän Jumalan yhteyteen”, Nummela kiteytti.

Raamatullisuus

Lähetysjohtaja linjasi, että rohkeaa kristillistä julistusta ei ole sellainen opetus, jossa Raamatun laki tehdään tyhjäksi sanomalla, että Jumala kuitenkin lopulta pelastaa kaikki ihmiset. Rohkeaa julistusta ei hänen mukaansa ole myöskään sellainen julistus, jossa Jumalan sana turhennetaan väittämällä, että Raamattu ei opeta sitä, mitä se oikeasti opettaa.
”Näinhän tapahtuu esimerkiksi homoseksuaalisuuden kohdalla, kun väitetään, että Paavali puhui vain alisteisista samaa sukupuolta olevien ihmisten suhteista eikä rakkaudellisista ja hellistä suhteista.”

Nummela jatkoi, että kysymys avioliitosta ei ole Kansanlähetykselle tasa-arvo- tai yhdenvertaisuuskysymys, vaan ennen kaikkea Raamattu-kysymys.
”Juuri Raamatun tulkintaan ja Jumalan sanan opetukselle alistumiseen liittyen se on meille merkittävä kysymys. Miten tahansa yhteiskuntamme määritteleekään avioliiton, Jumala kutsuu meitä pitäytymään sanansa opetukseen avioliitosta yhden naisen ja yhden miehen elinikäisenä liittona. Miten paljon ympärillämme ja myös omassa elämässämme onkaan epäonnistumista tällä alueella, Jumala kutsuu meitä sanassaan turvautumaan häneen.”

Esimerkiksi Nummela nosti Raamatun kertomuksen aviorikoksesta kiinni jääneestä naisesta. Tämä vältti kivityksen, koska Jeesus sai vihaisen väkijoukon havahtumaan omaan syntisyyteensä. Nummela huomautti, että väkijoukon lähdettyä Jeesus ei sanonut naiselle: ”Mene ja elä niin kuin parhaaksi näet” vaan ”mene äläkä enää tee syntiä.”
”Jeesus ei siis laskenut rimaa naiselle, vaan käski hänen elää jatkossa oikein. Jeesus antaa meille tässä tärkeän mallin lähimmäisen kohtaamiseen. Meidän tulee olla toisiamme kohtaa lempeitä ja armahtavaisia, mutta samanaikaisesti emme saa muuttaa tai hylätä Jumalan sanaa.

Rakkaus

Lähetysjohtaja kertoi puheessaan törmänneensä ajoittain kysymykseen, onko Kansanlähetyksessä tilaa vain entisille syntisille.
”Jos olet miettinyt tällaisia kysymyksiä, tahdon vakuuttaa sinulle: Olet tervetullut joukkoomme, sillä Kansanlähetys on täynnä armon varassa eläviä, oman syntisyytensä kanssa kipuilevia kristittyjä”, Nummela totesi.

Hän muistutti, että kukaan ei pysty tulemaan täydelliseksi noudattamalla lain käskyjä. Lain tehtävä on opettaa tuntemaan oma syntisyytensä ja johdattaa Jeesuksen luo.
”Onko meille siis käynyt sosiaalisesta mediasta tuttu ilmiö, jossa keskitymme niin kovasti luomaan kuvaa siitä, mitä haluaisimme olla, että olemme unohtaneet sen, mitä todellisuudessa olemme. Tätä jokaisen meistä on itse arvioitava omalla kohdallaan. Ja kun teemme tällaista pohdintaa, muistakaamme, että olemme armosta pelastettuja, Jeesuksen ristintyön tähden vanhurskautettuja kristittyjä.”

Tärkeää on Nummelan mukaan kulkea toisten rinnalla ja tunnustaa yhdessä Jumalalle, että me kaikki tarvitsemme syntien anteeksiantoa.
”Meidän tulee olla rakkaudellisia ja empaattisia samalla kun pidämme kiinni Raamatun opetuksista.”

Kuuntele lähetysjohtaja Daniel Nummelan pocastin haastattelut ennen ja jälkeen hänen Polttopiste-puheensa sekä puhe kokonaisuudessaan tästä:

Lue Daniel Nummelan Polttopiste-puhe kokonaisuudessaan täältä.

Toim: Anne Lepikko
Kuva: Philippe Gueissaz

Tue Kansanlähetyspäiviä

Voit tukea Kansanlähetyspäivien valmisteluja oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla jollekin Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille.
NORDEA: FI83 2070 1800 0283 25
OP: FI14 5043 1920 0034 52
DANSKE BANK: FI 83 8000 1501 5451 08
Käytä tapahtuman viitenumeroa 55107.
Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This