Kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorf syntyi Dresdenissä Saksassa vuonna 1700. Hänen isänsä oli aatelismies ja Saksin kuningaskunnan ministeri. Isä kuoli, kun Zinzendorf oli vain kolmen kuukauden ikäinen. Äiti meni pian uusiin naimisiin, ja hänen äidinpuoleisella isoäidillään Henriette von Gersdorfilla oli päävastuu nuoren kreivin kasvatuksesta.
Isöäiti oli hurskas pietisti, jonka läheisiin ystäviin kuului muun muassa Philipp Spener, joka oli Zinzendorfin kummisetä. Zinzendorfista on tarina, että hän pikkupoikana kirjoitti rakkauskirjeitä Jeesukselle ja lähetti niitä hänelle heittämällä ne linnan tornista taivaalle.
Vuosina 1710–1716 Zinzendorf opiskeli Francken koulussa Hallessa. Hän halusi hengelliseen työhön, mutta sukunsa painostuksesta meni Wittenbergiin opiskelemaan pääaineenaan lakia ja valmistui lakimieheksi. Sivuaineena hän opiskeli teologiaa. Hänen uskonnollinen vakaumuksensa oli syvä, ja hän joutui usein naurunalaiseksi muiden nuorten aatelisten miesten joukossa. Hän vietti välivuoden ja tutustui Euroopan hoveihin ja aatelisiin. Italiassa Zinzendorf näki Domenico Fettin (1589–1623) maalauksen Ecce Homo. Maalaus vaikutti häneen syvällisesti. Siinä oli kuvattuna Kristus orjantappurakruunu päässään. Maalaus tuntui sanovan nuorelle kreiville: ”Tämän minä olen tehnyt puolestasi. Mitä sinä teet minun puolestani?”
Valmistumisensa jälkeen Zinzendorf työskenteli jonkin aikaa lakimiehenä Saksin hovissa Dresdenissä. Hän meni naimisiin serkkunsa Ermuthe Dorothea Reussin kanssa. Avioliitto oli rakkausliitto ja puolisoita yhdisti yhteinen usko. He saivat 12 lasta, joista vain neljä eli aikuiseksi.
Uskonpakolaiset saivat turvapaikan Zinzendorfin mailla
Zinzendorfilla oli nuoresta alkaen halu olla kokonaisvaltaisesti Jumalan käytössä. Tämä halu palvella Kristusta varmasti vaikutti siihen, että hän antoi Böömistä ja Määristä tulleiden uskovien, jotka olivat paenneet katolisen kirkon vainoja, asettua asumaan mailleen. Uskonpakolaiset muuttivat alueelle, jota he kutsuivat Herrnhutiksi, Herran suojaksi.
Herrnhutiin syntyi kristillinen yhteisö. Uskovat tulivat eri taustoista ja siksi joukko oli aluksi eripurainen. Tämä eripura johti siihen, että vuonna 1722 Zinzendorf osti isoäitinsä maatilan Bethelsdorfin kylästä Herrnhutin vierestä ja muutti vaimonsa kanssa sinne, jotta voisi olla lähempänä uskovien yhteisöä ja auttaa heitä sovittelemaan riitansa.
Zinzendorfista tuli heidän hengellinen johtajansa ja raamatunopettajansa. Hän jakoi ihmiset ryhmiin sukupuolen, iän ja aviosäädyn mukaan. Jokainen ryhmä kokoontui päivittäin rukoilemaan, rohkaisemaan toinen toistaan ja tutkimaan Raamattua.
Ryhmien yhteiset kokoontumiset olivat lauantaisin ja sunnuntaisin. Ryhmät myös työskentelivät yhdessä ja asuivat yhdessä ja ottivat yhdessä vastuuta lasten kasvatuksesta ja koulutuksesta. He noudattivat Zinzendorfin uusia näkyjä ja pedagogisia teorioita. Ryhmä piti huolta jäsentensä maallisista tarpeista vastikkeena ryhmäläisten työpanokseen. Herrnhutilaisen lähetystyön alettua suuressa mittakaavassa ryhmät hoitivat Herrnhutissa myös lähetystyöntekijöiden kotimaahan lähetetyt isommat lapset.
Yhteisöllistä kristillisyyttä ja paineita muulta yhteiskunnalta
Zinzendorf halusi perustaa ”pieniä seurakuntia seurakunnan sisään”, mutta ehtoollinen nautittaisiin luterilaisessa kirkossa, josta tulisi näitä ”pieniä seurakuntia” kokoava seurakunta. Hän näki yhteisöllisyyden hyvin tärkeäksi, ja esimerkkinä oli alkukristittyjen tapa jakaa kaikki maallinen hyvä keskenään. Hänen mottonaan oli ”kristillisyyttä ei voi olla ilman yhteisöä”. Uskon piti olla sydämen eikä pään uskoa. Aito usko elettäisiin todeksi yhdessä muiden kristittyjen kanssa.
Zinzendorf halusi pysyä luterilaisen kirkon jäsenenä, mutta hän joutui vakuuttelemaan muille sitä, että pysyi Augsburgin uskontunnustuksen takana eikä ollut lahkolainen. Hänet vihittiin luterilaiseksi papiksi vuonna 1735. Kuitenkin hän joutui ristiriitaan monien tahojen kanssa. Pietistit eivät katsoneet hyvällä sitä, että hän ei hyväksynyt heidän yksinkertaista kääntymismetodiaan, sukulaisten mukaan hän oli halventanut aatelisen asemansa ottamalla vastaan pappisvihkimyksen, ja hänen vaatimaton elämäntapansa suututti Dresdenin aatelisia, jotka olivat kuuluisia loisteliaasta elämäntyylistään. Lopulta Saksin vaaliruhtinas ajoi hänet pois alueeltaan 1736. Tämä maanpako kesti 11 vuotta.
Määriläisten kirkko
Heinäkuussa 1737 Zinzendorf löysi sattumalta 1500-luvun hussilaisten perustaman Unitas Fratumin (Veljien yhteys -järjestön) peruskirjan. Hän oli erittäin hämmästynyt, että se oli hyvin samankaltainen kuin hänen itsensä Herrnhutin yhteisölle kirjoittama “Veljien sääntö”. Hän meni takaisin Herrnhutiin ja siellä päätettiin, että Berthelsdorfin seurakunta pysyisi luterilaisena seurakuntana, mutta Herrnhutissa aloitettaisiin veljesseurakunta. Myöhemmin veljesseurakunnat, joiden juuret ovat Herrnhutissa, on tunnettu nimellä määriläinen (englanniksi moravialainen) kirkko.
Määriläisen kirkon mielestä kristillisyyden tulee olla ”sydämen uskoa”. Se painotti uskoa ja rakkautta enemmän kuin dogmaa. Se on avoimempi kirkkokunnallisille eroille. Tänäkin päivänä veljesseurakuntien jäsenillä voi olla kaksoisjäsenyys jonkin muun kirkkokunnan kanssa. Itse asiassa Zinzendorfia voitaisiin kutsua ekumeenikoksi. Hän oli sitä ennen kuin ekumeniaa oli edes ymmärretty vaalia.
Zinzendorfin jouduttua ulos luterilaisesta kirkosta hänet nimettiin määriläisen kirkon piispaksi vuonna 1737. Hän alkoi perustaa veljesseurakuntia muualle Saksaan, Englantiin ja Baltian maihin, Länsi-Intiaan ja Amerikan mantereelle.
Herrnhutilaisen lähetystyön alkuun panija
Zinzendorf oli tavannut Tanskan hovissa vuonna 1731 karibialaiselta Tanskalle kuuluneelta Saint Thomasin saarelta vapautetun Anton-nimisen orjan. Tämä oli kertonut hänelle orjien hirveistä olosuhteista. Zinzendorf kertoi tarpeesta saada saarille lähetystyöntekijöitä kertomaan heille evankeliumi, ja herrnhutilaiset ottivat kutsun vastaan.
Ensimmäiset lähetystyöntekijät lähtivät Herrnhutista vuonna 1732. Lähetystyön kimmokkeena oli palava halu kertoa Kristuksen pelastustyöstä. Zinzendorf innosti lähetystyöntekijöitä myös tuomaan kirjaimellisesti ”ensi hedelmät” takaisin Herrnhutiin. Niinpä Herrnhutin hautausmaalle on haudattuna Amerikan intiaani, Grönlannin eskimo, Karibian saarten asukas ja monia muita. Lähetystyöntekijät olivat tuoneet heidät mukanaan Saksaan ”näytille”.
Zinzendorf itsekin teki lähetysmatkoja sen jälkeen, kun hänet oli ajettu maanpakoon Saksin alueelta. Hän käytti myös suuren osan omaisuudestaan lähetystyön rahoitukseen ja joutui itse suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.
Vuonna 1756 Zinzendorfin vaimo kuoli. Seuraavana vuonna hän meni naimisiin ei-aatelisen uskonsisaren Anna Nitschmannin kanssa. Nikolaus Zinzendorf kuoli vuonna 1760, ja hänet on haudattu Herrnhutin määriläisten hautausmaalle.
Päivän Tunnussanan isä ja tuottelias virsien säveltäjä
Toukokuun 3. päivänä 1728 iltapalveluksen aikana kreivi Zinzendorf antoi seurakunnalle Raamatun lauseen, ”päivän tunnussanan”, seuraavaksi päiväksi. Zinzendorf alkoi valita joka päiväksi uuden tunnussanan Vanhasta testamentista, ja hän kirjoitti usein sanan mukan tulevan laulun. Tämä päivän tunnussana annettiin iltaisin veljesseurakunnan jäsenille, ja seuraavana aamuna se toimitettiin kaikkiin Herrnhutin 32 taloon.
Ensimmäinen painettu Päivän Tunnussana julkaistiin vuonna 1731 Herrnhutissa. Raamatun jakeen lisäksi jokaiselle päivälle oli laulun säkeistö. Zinzendorf oli hyvin tuottelias virsien säveltäjä ja sanoittaja. Hän virsiään on säilynyt useita satoja, ja niitä veisataan veljesseurakunnissa ja luterilaisissa kirkoissa. Suomalaisessa virsikirjassa on yksi hänen sanoittamansa virsi: 388, Jeesus johdata tiemme kulkua.
Tarja Ikäheimonen
Lähde: Zinzendorf.com
Lahjoita:
Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat maahanmuuttajatyöhön Saksassa.
Voit tukea tätä työtä kertalahjoituksella tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi antamalla tiedot oikeasta laidasta aukeavaan lomakkeen kenttiin. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 76610.
Jumalan siunausta sinulle!