Torgau ja Luther

10.5.2019

Torgau on yksi niin sanotuista Lutherin kaupungeista, joka on aika tuntematon Suomessa. Se sijaitsee noin 50 kilometriä Leipzigista koilliseen ja on vaikuttanut Saksin ruhtinaskunnan ja Saksan valtion historiaan monin tavoin.

Torgau – historiallinen pikkukaupunki

Historiankirjoissa paikka on mainittu ensimmäisen kerran vuonna 973, ja kaupungin oikeudet se sai vuonna 1267.

Martti Luther sanoi aikoinaan, että Torgaun rakennukset voittavat kauneudessaan kaikki antiikin rakennukset. Tämä pitänee paikkansa vielä tänäänkin, koska kaupungissa on yli 500 renessanssin ja myöhäisgoottilaiseen tyyliin rakennettua suojeltua rakennusta.

Kaupungin näyttävin maamerkki on Hartenfelsin linna, joka kohoaa upeana Elbe-joen rannalla. Linnan erikoisuutena ja arkkitehtonisena mestariteoksena ovat kiviset suljetut kierreportaat, jotka on rakennettu ilman keskeistä tukipylvästä. Portaat johtavat simpukan tavoin ylös, missä ylätasanteella on vanhin Lutheria kuvaava veistos.

Maailman ensimmäinen luterilainen kirkko

Linnaa on viime vuosina kunnostettu useilla miljoonilla euroilla, ja se on palautettu entiseen loistoonsa. Linnan kappeli, jonka Martti Luther henkilökohtaisesti siunasi käyttöön vuonna 1544, on entisöity. Tämä kappeli on maailman ensimmäinen kirkko, joka on rakennettu nimenomaan luterilaiseksi kirkoksi.

Täällä Martti Luther määritti sen, miten luterilainen jumalanpalvelus tulee toimittaa: Jumalan sanan kuuleminen, saarna ja seurakunnan vastauslauseet liturgiaan tulivat protestanttisen jumalanpalveluksen ytimeksi. Kappelin saarnastuolista Luther saarnasi aina kun vieraili Torgaussa.

 

Hartenfelsin linna 2019.
Kuva: Tarja Ikäheimonen.

 

Hartenfelsin linnassa tehtiin aikanaan paljon historiallisesti merkittäviä päätöksiä. Torgaun liitto perustettiin siellä vuonna 1526. Se oli ensimmäinen protestanttisen sotilasliiton yritys. Luther, Philipp Melanchthon, Justus Jonas ja Johannes Bugenhagen laativat Torgaun tunnustuksen vuonna 1530. Artikkeleista jotkut hyväksyttiin myöhemmin Augsburgin tunnustukseen, joka on luterilaisen kirkon merkittävin uskontunnustuskirja. Torgaussa käytiin vuonna 1530 myös neuvotteluja Schmalkaldenin liiton perustamisesta, luterilaisten ruhtinaiden puolustusliitosta Pyhän Rooman valtakunnan sisällä.

Torgau – uskonpuhdistuksen kätilö

Torgau oli Saksin vaaliruhtinaskunnan poliittinen pääkaupunki. Wittenberg oli ruhtinaskunnan henkinen ja hengellinen keskus. Hovi asusti pääosin loisteliaassa Dresdenin kaupungissa. Wittenbergiä on kutsuttu uskonpuhdistuksen äidiksi, koska Luther asui ja opetti siellä.

Torgauta puolestaan on kutsuttu uskonpuhdistuksen kätilöksi, koska uskonpuhdistus ei olisi ollut mahdollista ilman Lutherin vaikutusvaltaisia poliittisia suojelijoita. Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas auttoi Lutheria välttämään menon Roomaan paavin kuulusteltavaksi, ja lisäksi hän antoi valtakunnankiroukseen joutuneelle Lutherille turvapaikan Wartburgin linnassa. Myöhemmin hän auttoi Lutheria pääsemään Wormsin valtiopäiville puolustamaan uskoaan ja oppiaan.

Fredrik Viisaan seuraaja oli hänen veljensä Juhana Horjumaton. Tämän seuraaja oli hänen poikansa Juhana Fredrik Jalomielinen, joka oli myös reformaation suuri tukija. Juhana Fredrik Jalomielinen asui Torgaussa, ja 15 vuoden ajan Torgau oli Saksin vaaliruhtinaskunnan pääkaupunki. Luther vieraili Torgaussa yli 60 kertaa ja osallistui muun muassa vaaliruhtinas Juhanan tyttären häihin 1536.

Katharina von Bora ja Torgau

Torgau on myös merkittävä kaupunki Lutherin vaimolle Katarina von Boralle (1499–1552). Tässä kaupungissa hän sai suojapaikan paettuaan luostarista siviilielämään. Torgausta tuli myös Katarinan viimeinen pysäkki.

Syksyllä vuonna 1552 hän pakeni lapsineen ruttoa Wittenbergin kaupungista Torgauhun. Hän joutui matkalla onnettomuuteen, josta hän ei toipunut, vaan kuoli siellä 20.12.1552. Hänet on haudattu Pyhän Marian kirkkoon. Siinä talossa, jossa hän kuoli, on nyt näyttely, joka käsittelee tämän poikkeuksellisen naisen elämää.

Torgau toisen maailmansodan melskeissä

Toisen maailmansodan kahtena viimeisenä vuonna Torgau oli Hitlerin kolmannen valtakunnan sotilastuomioistuimen kotipaikka. Siellä teloitettiin lähes 1 200 Hitlerin vastustajaa. He olivat enimmäkseen amerikkalaisia sotavankeja, jehovan todistajia tai ranskalaisia ja puolalaisia vastarintaliikkeen jäseniä. Vuonna 1944 Torgaun sotavankileirillä oli rekisteröitynä 45 233 sotavankia, vaikka suurin osa heistä ei asunut leirillä, vaan heidät oli hajotettu eri alueelle.

Sodan päätyttyä Torgau tuli kansainvälisesti tunnetuksi paikkana, jossa Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen joukot kohtasivat 25.4.1945. Näiden joukkojen yhdistymisestä alkoi toisen maailmansodan loppumisen lähtölaskenta Euroopassa. Tarkemmin sanottuna tämä tapaaminen oli Lorenzkirchin sillalla noin 30 kilometriä Torgausta etelään. Tämän historiallisen tapahtuman vuosipäivää vietetään nykyisinkin Elbe-päivänä.

Tarja Ikäheimonen

Lahjoita:
Tämän artikkelin kohdalla lahjoitukset kohdistuvat maahanmuuttajatyöhön Saksassa.

Voit tukea tätä työtä kertalahjoituksella tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi antamalla tiedot oikeasta laidasta aukeavaan lomakkeen kenttiin. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 76610.

Jumalan siunausta elämääsi!

Share This