Kansanlähetyksen rukouskalenteri julkaistiin kesän Kansanlähetyspäivillä Ryttylässä. Se on voimassa vuoden kerrallaan. Rukouskalenterissa on työntekijöidemme rukous- ja kiitosaiheita.
Rukousta voi verrata hengittämiseen
– Kiitämme Jumalaa siitä, että saamme jälleen julkaista Kansanlähetyksen rukouskalenterin. Kiitetään yhdessä näiden sivujen myötä jokaisesta työntekijästä ja vapaaehtoisesta ja rukoillaan, että ilosanoma syntien sovituksesta saisi mennä eteenpäin myös tänä aikana.
Rukousta on verrattu hengittämiseen. Jumala puhuu ihmiselle sanassaan ja ihminen vastaa hänelle rukouksen moninaisten muotojen kautta. Rukouksen tärkeydestä kertoo sekin, että julkisen toimintansa aikana Jeesus vetäytyi useita kertoja yksinäisyyteen viettääkseen aikaa Isän Jumalan edessä rukouksessa.
Rukoskalenteri ilmestyy jatkossa heinäkuussa, ja on käytössä vuoden kerrallaan.
Lämmin kiitos rukouksistasi toimintamme puolesta!
Ole siunattu!, toiminnanjohtaja Daniel Nummela kirjoittaa rukouskalenterin esipuheessa.
Voit tutustua rukouskalenteriin nyt myös netissä, josta voit ladata tiedoston omaan käyttöösi. Tässä esimerkki ajankohtaisésta rukousaiheesta:
Rukousaiheena Saara Mrcela, Venäjä
Viikon 20. – 26.10.2025 rukousaiheena on Saara Mrcelan työ Venäjällä. Rukoillaan siis Saaran puolesta!
Saara tekee monipuolisesti lapsi-, nuoriso- ja seurakuntatyötä Venäjällä Inkerin kirkon parissa.
Kiitämme
- mahdollisuudesta tehdä työtä Venäjällä.
- innokkaista ja asialleen omistautuneista lapsi- ja nuorisotyöntekijöistä.
- mahdollisuudesta tavoittaa uusia ihmisiä, ja heidän kasvavasta kiinnostuksestaan kristinuskoa kohtaan.
Pyydämme
- siunausta Inkerin kirkon lapsi- ja nuorisotyölle.
- johdatusta lasten- ja nuortenleirien järjestämiseen ja siunausta kaikille osallistujille.
- uusia lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä, sillä heistä on huutava pula.
- mahdollisuuksia tavoittaa uusia ihmisiä seurakunnan matalankynnyksen toiminnan kautta.
Lataa rukouskalenteri käyttöösi TÄSTÄ
toimittanut lähettäjäyhteyksien koordinaattori Hanna-Mari Vuorinen