Kansanlähetyksen kolehtipyhänä tuetaan maahanmuuttajia ulkomailla

11.2.2021

Kirkkohallitus on osoittanut valtakunnallisen kirkkokolehdin Kansanlähetyksen lähetystyölle ensimmäisenä paastonajan sunnuntaina 21.2.2021. Tuki kohdistuu maahanmuuttajatyöhön ulkomailla.

Kansanlähetys toimii maahanmuuttajatyössä ulkomailla erityisesti Saksassa ja Kreikassa, mutta lähetystyöntekijät kohtaavat maahanmuuttajiin liittyviä kysymyksenasetteluja myös muilla työalueilla.

”Kohtaamme maahanmuuttajatyössä sekä ihmisten arkisia haasteita että hengellisiä kysymyksiä. Kuljemme rinnalla ja olemme läsnä mahdollisuuksien mukaan. Suuri osa  tapaamistamme maahanmuuttajista ei ole koskaan aiemmin kuullut evankeliumia”, lähetysjohtaja Daniel Nummela kertoo.

Ulkomailla tehtävän maahanmuuttajatyön sisällössä on monia haasteita, kun toimitaan kahden vieraan kulttuurin parissa. Toisaalta tämä auttaa lähetystyöntekijöitä ymmärtämään maahanmuuttajien kokemuksia, koska heidän itsensäkin on luovittava vieraan kielen ja kulttuurin keskellä.

Maahanmuuttajatyön erityispiirteisiin kuuluu myös se, että monet evankeliumille suljetuista maista tulevat pakolaiset ovat Euroopassa päässeet tutustumaan kristittyihin ensimmäistä kertaa. ”Iloitsemme siitä, että tällaisissa yhteyksissä olemme voineet osoittaa kristittyihin kohdistuneita pelkoja ja huhupuheita vääriksi”, Nummela toteaa.

Voit osallistua näin

Voit antaa lahjasi tämän sivun alaosassa olevalla painikkeella tai vaihtoehtoisesti pankissasi viitteellä 70315 tilille:

Nordea: FI83 2070 1800 0283 25,
OP: FI14 5043 1920 0034 52 tai
Danske Bank: FI 83 8000 1501 5451 08.

Voit lahjoittaa myös:

  • soittamalla 0600 180 10 (hinta 10,01 € + pvm/mpm) tai 0600 190 90 (hinta 20,45 € + pvm/mpm)
  • MobilePayllä, 37850, kommenttikenttään: maahanmuuttajatyö.

Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Kuva: SAT-7

Ota yhteyttä

Vuorinen Hanna-Mari

lähettäjäyhteyksien koordinaattori SEKL: Nimikkosopimukset ja kumppanuussuhteiden vahvistaminen.

hanna-mari.vuorinen@sekl.fi

+358 44 447 7813

Lahjoita Jeesus tuo turvan -keräykseen maahanmuuttajatyölle

Kerro kanssamme Jumalan rakkaudesta maahanmuuttajille. Oheisesta painikkeesta pääset lahjoittamaan nettipankkisi kautta. Lämmin kiitos. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This